PB: Naiskansanedustajat pätevöityvät ministereiksi 13 vuotta nuorempina kuin miehet?
Päivän Byrokraatti -palkinnon saavat jaettavakseen kolme nuorta kansanedustajaa – vihreiden Emma Kari, 35, SDP:n Sanna Marin, 33, ja kokoomuksen Saara-Sofia Sirén, 32. Iltalehden artikkelin mukaan eduskunnalla olisi heidän mielestään kovastikin parannettavaa tasa-arvo-asioissa, erityisesti nuorten naisten aseman osalta.
”Miesedustajan on helpompi päästä substanssinäkemyksellään läpi mediassa, naisedustajien kohdalla voidaan sitten kommentoida vaikka uutta kampausta tai asua”, Sirén moittii ja jatkaa: ”Täytyy tehdä todella paljon töitä, että pääsee esiin omien poliittisten ajatustensa kanssa.”
Sirén toteaa myös: ”Ei voi olla niin, että hedelmällisessä iässä olevat naiset ja pienten lasten vanhemmat suljetaan pois politiikasta. Heidän näkemystään tarvitaan siinä missä muidenkin.”
Emma Karin mielestä ongelma on syvällä: ”Tämä talo opettaa epätasa-arvon rakenteellisuuden, kuntapolitiikassa en ollut sitä aikaisemmin huomannut – valtakunnanpolitiikka on näköjään eri asia”.
Huolenaiheet ovat varmasti aiheellisia – edellyttäen kuitenkin, että niiden peruste pitää paikkansa. Kari, Marin ja Sirén tarkastelivat näkemyksensä tueksi joidenkin valiokuntien kokoonpanoa. Päivän Byrokraatti päätti kuitenkin tutkia myös itsenäisesti, saavatko esitetyt väitteet tukea tilastoista.
Kun ainakin jonkinlainen huipentuma poliitikon uralla on päästä ministeriaudin takapenkille, ja ministeriä enemmän valtaa on tässä maassa harvoilla, lienee luonnollista keskittää tarkastelu valtioneuvoston jakaumaan.
Tässä ovat Rinteen kansanrintamahallituksen kahdeksan mies- ja yksitoista naisministeriä sekä heidän ikänsä, ryhmiteltynä ikäjärjestykseen sukupuolen mukaisesti:
Miehet:
Pekka Haavisto 61
Jari Leppä 59
Timo Harakka 56
Antti Rinne 56
Thomas Blomqvist 54
Mika Lintilä 53
Ville Skinnari 45
Antti Kaikkonen 45
Naiset:
Anna-Maja Henriksson 55
Sirpa Paatero 54
Krista Mikkonen 46
Krista Kiuru 44
Tytti Tuppurainen 43
Aino-Kaisa Pekonen 40
Annika Saarikko 35
Maria Ohisalo 34
Sanna Marin 33
Li Andersson 32
Katri Kulmuni 31
Miesministerien keski-ikä on 53,63 vuotta, kun taas naisministerien keski-ikä on 40,64 vuotta. Eroa on lähes tasan 13 vuotta. Todennäköisyys sille, että näin suuri ikäero syntyisi täysin sattumalta, on hyvin pieni.
Päivän Byrokraatin konsultoima tilastonero laskeskeli Matlabilla, millä todennäköisyydellä voimme hylätä hypoteesin, että Rinteen mies- ja naisministerit olisivat otettu saman keskiarvon normaalijakaumasta, mutta pelkästään sattuma olisi tuottanut kyseisen keskimääräisen ikäeron:
m = [61 59 56 56 54 53 45 45]; n = [55 54 46 44 43 40 35 34 33 32 31];
>> [h,p,ci,stats] = ttest2(m,n)
h =
1
p =
0.0018
ci =
5.5589 20.4184
stats =
struct with fields:
tstat: 3.6884
df: 17
sd: 7.5787
Hypoteesi, että ministerien ikäjakauma olisi pelkkää onnenkantamoista voidaan siis hylätä (h = 1) p-arvolla 0,0018 eli 99,82% virherajalla. Jo 95% virherajaa pidetään merkitsevänä tieteellisissä julkaisuissa.
Täytyy siis olla olemassa jokin mekanismi, joka pätevöittää naiset ministerin tehtäviin yli vuosikymmenen nuorempina kuin miehet. Päivän Byrokraatti ei lähde arvuuttelemaan mikä tuo mekanismi on, mutta Emma Karin, Sanna Marinin ja Saara-Sofia Sirénin kannattanee pitää siitä tiukasti kiinni. Ainakin Sanna Marin lienee niin myös tehnyt, sillä hän on päässyt jo ministeriksi.
Hallituksen rakenne ei näin ollen anna tukea ajatukselle eduskunnan lasikatosta. Jos lasista on jotain askarreltu, kyseessä on mahdollisesti ennemminkin jalusta.
Päivän Byrokraatin mielestä olisi parasta, että politiikan analyysissa keskityttäisiin sisältöön, eikä poliitikkojen sukupuoleen, ikään, ulkoisiin ominaisuuksiin tai muuhun jonnin joutavaan. Oli kansanedustaja sitten nuori nainen, vanha mies tai keski-ikäinen taisteluhelikopteri, hänet toivottavasti on äänestetty tehtäväänsä edustamiensa aatteiden ja osaamisensa perusteella, eikä siksi, miltä hän näyttää lehtien kansikuvissa.
Suomen ratkaistavana olevat haasteet ovat nyt sitä luokkaa, että substanssiosaajille on eduskunnassa enemmän tarvetta kuin pitkään aikaan.
IL 19.3.2019
Saatat tykätä myös
Kirjoittaja
No juu, kun näiden ikäjakautumien normaalisuuksista ja keskihajontojen samankaltaisuudesta ei ole tietoa, niin tekisin testin kyllä mielummin ei-parametrisellä versiolla; esmes Mann-Whitneyllä. Johtopäätös ei luultavasti kyllä muutu miksikään.
Tämä moderdi feminismi on sitä “populismia” pahimmillaan. Miten nämä mimmit eivät huomaa ironiaa siinä, että ovat ylipuolue rajojen itkemässä “huomaatkaa minut olen nuori nainen”…
Voisiko joku kertoa miten Suomessa ei tasa-arvo toimi? (ai niin se armeija….), miettikääpä hetki tätä, että Suomessa ei ole ollut koskaan parempi aika tehdä lapsia, mutta suurin valitus on se ettei ole tarpeeksi hyvä, koska ei voi saada superuraa ja perhettä, sen jälkeen ollaan valittamassa miten työpaikat ovat liian rankkoja.
Pitäisikö lopettaa se muiden ihmisten rahojen jako ja prioritisoida mikä on tärkeää?
Politiikon ammatti on retoriikka, tai ainakin se muodostaa merkittävän osan vaadittavasta ammattitaidosta.
Kun sitten tarkastelee muutaman vastavalitun naisen ammattitaitoa ja luetun ymmärtämistä, ei voi kovin paljoa vakuuttua heidän varsinaisesta subtanssiosaamisestaan.
Annan esimerkin, jottei menisi pelkäksi ryhmää koskevaksi huuteluksi.
Vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela pöyristyi (IL)siitä että kanssaedustajaa nälvittiin “jääprinsessaksi”. Tämä siitä huolimatta että jääkuningatar esitettiin IL kolumnissa positiivisena terminä, järjen äänenä.
Muutenkin on hankalaa nähdä termissä jotain merkkejä sovinismista. Prinsessa nyt ei ainakaan ole negatiivinen termi ja jää-mies on termi, joka on esitetty positiivisessa valossa esim Kimi Räikkösestä.
Muutenkaan termi ei voi olla negatiivinen, jos pitää noin paljon kaivaa siitä negatiivisen konnotaation löytääkseen.
Eli Suomela siis loukkaantui vähintäänkin neutraalista termistä, jota käytettiin vieläpä positiivisessa valossa;
-Joko ei ymmärrä lukemaansa tai todennäköisemmin loukkaantuu tahallaan turhasta luodakseen itselleen uhripääomaa.
Näin naurettavasti käyttäytyviä ihmisiäkö meidän pitäisi ottaa ihan tosissaan ja vielä erityisesti luoda heille jotain uraa kansallisesti merkittävimmille johtopaikoille?
Lisäksi hän itse käyttää termejä kuten ” setämies” tarkoituksenaan hiljentää sedät ainakin siksi aikaa, että intersektionaalisesti tärkeämmät eli nuoret naisehdokkaat saavat mikrofonin.
Hänen omassa retoriikassaan on siis ihan kiistämätön sukupuoleen ja ikään kohdistuva syrjinnän tarkoitus.
Vaikkei siis itse sillä setämies- termin käytöllä mitään varsinaisia seuraamuksia pidäkään olla, niin kaksinoismoralismi kukkii taas vihreiden toimintakulttuurissa.
Onhan näissä jutuissa vähän samanlainen sävy kuin jos joku miljonääri valittelisi kurjuuttaan koska Björn Wahlroos on vieläkin rikkaampi. Itse asiassa tuokin on jo liian kärjistetty vertaus, koska nyt yksi noista naisista on jo ministeri, eli sitä korkeammat virat koko Suomessa voi laskea melkein yhden käden sormilla. Sanna Marin sijaitsee kirjaimellisesti kansakunnan top 1%:n vaikutuvaltaisimmassa promillessa ja silti on sorrettu olo. Joko tuossa kohtaa saa sanoa, että se sorto taitaa löytyä ihan sieltä omien korvien välistä?
Toisaalta ymmärrän Marinia oikein hyvinkin. Tuo kuviteltu sorto lienee merkittävin yksittäinen syy, joka hänelle on mahdollistanut tuon urakehityksen, joten kaipa sitä meteliä on sitten pakko pitää koko rahan edestä.
Hyvä näkökulma. Nuorena ministeriksi valitsemisen luulisi olevan poikkeus, nyt näyttää siltä, että se on naisten etuoikeus. Substanssiosaamista “oikeista töistä” ei ole ehtinyt kertyä, ei elämänkokemusta ylipäätään. Innostusta maailman muuttamiseksi ihanteidensa mukaiseksi kyllä riittää. Puheet planeetan pelastamisesta suomalaisten veronmaksajien avulla ovat osa todellisuudesta vieraantunutta nuorta vihreää naisenergiaa. Nämä naiset ovat niin täynnä itseään, ja moraalista ylemmyyttään, että kuvittelevat kaatavansa reaalimaailman esteet pelkällä retoriikalla.
Valitellaan seksismistä, syytellään edustajatovereita naisten väheksynnästä, valitaan kovapalkkaisiin valtiosihteerien virkoihin hyväveli-periaatteella, kannatetaan (haitta)maahanmuuttoa, jopa miesvaltaista muuttoa naisia alistavista maista. Nämä ulkomaan miehet nähdään kärsivinä raukkoina. Osallistamisen kuvitellaan olevan helppoa kunhan vain hyviä projekteja kehitellään ja rahaa heitellään ideologisin perustein.
Kun hallituksen taival alkaa pääministerin petetyllä vaalilupauksella, virheministerien kiukuttelulla, ympästöministerin antamalla, heti korjatulla lausunnolla ja oletuksiin perustuvalla tulopohjalla, jään popcornien kanssa odottelemaan seuraavia vaaleja.
Tuo Krista Mikkosen takinkääntö on kyllä ehkä tiukin vähään aikaan nähdyistä ja pakko myöntää, että tuntui hyvältä. Ensin tultiin reteänä tuoreena ministerinä kameroiden eteen julistamaan, että puu ei millään riitä ja uudet sellutehtaat ei toteudu, koska on nämä hallituksen hiilinielu- ja monimuotoisuustavoitteet.
Oletettavasti jokusen ei-julkisen harjaussession jälkeen sitten tultiin nöyränä tyttönä kertomaan, että itse asiassa alan toimijat ovat itse paras taho arvioimaan raaka-aineen riittävyyttä. Selitteli kuitenkin, että lausunto olisi muka alunperin tullut metsäteollisuudelta itseltään, mikä olisi kyllä omituista, koska Mikkosen sanomaan sisältyivät mainitut hallituksen omat hiilinielu- ja monimuotoisuustavoitteet. Tarkoitus oli siis ilmiselvästi paukutella vihreitä henkseleitä ja pistää metsäteollisuudelle luu kurkkuun nyt kun saivat nämä kirjaukset hallitusohjelmaan.
Keskustelut kulisseissa lienee kuitenkin olleet ministerille kylmä suihku koska eihän hallitus ilmiselvästi voi estää yksityistä sektoria myymästä metsiään tai teollisuutta rakentamasta tehtaitaan, jos ne täyttävät lain vaatimukset. Sinällään keskustelu hakkuiden lisäämisestä tai vähentämisestä on siis ollut hallitusneuvotteluiden aikana suurelta osin silmänlumetta, johon Mikkonen ehkä itse saattoi uskoakin. Ympäristöministerimme on siis nyt etsittävä hiilinielunsa jostain muualta, kuin tavallisten suomalaisten metsäomistuksista, jotka kattaa yli puolet koko maan metsäpinta-alasta. Omistussuoja on meillä kumminkin aikalailla pyhä asia.
Pakko nostaa Keskustelle tästä hattua, jos tosiaan onnistuivat tämän pikku yksityiskohdan muiluttamaan ohi Vihreiden silmien.
Kepu, vaalien häviäjä, joka pettää aina, on tämän hallituksen viejäpuolue. Rinneonnettomuus on ainoastaan kepun varassa. Rinteen oli saatava hallitus, koska oli ainutkertainen tilaisuus pääministeriksi.
Seuraavaksi suurin, persut oli ulosmitattu demokraattisesti jo ennen äänestystä. Kokkareista ei hyvää kokemusta edellisisetä kerrasta, ulos.
Jää kepu. Kun hallitus ja pääministeriys on pakko saada, ei vaihtoehtoja ole. Tämän kepu tietää ja sanelee ehtonsa. Ja saa ne. Takiaispuolueet tulevat mukaan kun saavat ministerinsä.
Historiaan tämä hallitus jää keskustavetoisena rinneonnettomuutena.
“Täytyy siis olla olemassa jokin mekanismi, joka pätevöittää naiset ministerin tehtäviin yli vuosikymmenen nuorempina kuin miehet.”
Vittu Valmentaa Virkoihin.