PAB: Olipa kerran poliitikko, joka puhui totta

Päivän Antibyrokraatti -palkinnon saa Kokoomuksen puheenjohtajuudesta jo kertaalleen kamppaillut kansanedustaja Elina Lepomäki, jonka vaatimus Sote-uudistuksen pysäyttämisestä ei välttämättä miellytä hankkeen läpivientiin hirttäytynyttä hallitusta. Silti kritiikki osuu napakymppiin. Kerrankin joku puhuu politiikassa totta.

Lepomäen analyyttinen ja faktapohjainen lähestymistapa tuntuu saavan vastakaikua myös kansan piiristä. Kun lukee lehtien uutiskommentteja ja lukijapalstoja, syntyy vaikutelma, että Lepomäki on tällä hetkellä ehkä suositumpi kuin Petteri Orpo ja Juha Sipilä yhteensä. Hänen epäpoliittisuudestaan ja rehellisyydestään pidetään yli puoluerajojen.

Ja miksi ei pidettäisi. Suomalainen politiikkahan on Lepomäkeä lukuun ottamatta kuin satua, mutta ei millään hyvällä tavalla. Palturinkerrontaa riittää, mutta sadussamme ei kukaan istuta taikapapua, josta versovaa vartta pitkin talous nousisi taivaisiin, eikä sadustamme löydy myöskään pelastavaa ritaria valkoisella hevosella.

Ehkä hyväkin niin. Ritareille kun tavataan antaa puoli valtakuntaa. Jos näin kuitenkin tapahtuu, pyydän – annetaan ritarille se puoli, jossa on Kouvola.

Sen sijaan sadussamme osataan sössiä kaikki uudistukset niin, että isostakaan kankaasta ei tule takkia, ei housuja, ei liivejä eikä edes kukkaroa. Mutta kangasta kuluu silti paljon.

Ehkä juuri siksi meidän sadussamme keisarilla ei ole vaatteita. Sote-uudistus saa kekkaloida kadulla kelteisillään ilman, että kukaan on huomaavinaan mitään. Sadussamme kaikki esittävät asiaan kuuluvaa teatteria ja leikkivät, että uusilla maakunnilla, niihin pestattavilla hallintosatraapeilla ja vapaasta kilpailusta pilkkaa tekevillä mekanismeilla voitaisiin saavuttaa säästöjä.

Siis siitäkin huolimatta, että hallitus aivan avoimesti kertoo, että uudistus aiotaan rahoittaa uudella verolla.

H.C. Anderssenin alkuperäiskertomus jatkuu tästä kohdasta seuraavasti: ”Mutta eihän hänellä ole vaatteita ensinkään! sanoi pieni lapsi. Herranen aika, kuulkaa nyt, mitä tuo viaton lapsi sanoo! virkkoi lapsen isä, ja sanoja kuiskattiin suusta suuhun. – Hänellä ei ole vaatteita ensinkään! huusi vihdoin koko kansa. Keisarin selkää karmi, sillä hänestäkin kansa oli oikeassa, mutta hän ajatteli: ”Kyllä minun täytyy kestää tämä loppuun asti”. Ja hän ojentui entistä ylpeämmäksi ja kamariherrat kantoivat laahusta, jota ei ollut ensinkään.”

Meidän versiossamme totuuden kertojana on Elina Lepomäki, ja kuiskuttelut leviävät suusta suuhun paitsi kansan parissa, myös eduskunnassa. Aivan samaa on toki ajatellut moni, mutta kukaan ei ole uskaltanut avata suutansa. Ja ehkä Petteri Orponkin selkää karmii, mutta sadussamme hänen osansa on silti kestää hoopo hanke loppuun asti. Rooliin kuuluu ojentua entistä ylpeämmäksi, jotta kamariherrat voivat jatkaa puhetta sote-uudistuksen hyödyistä, joita ei ole ensinkään. On aika keskustella puoluekurista ja totuudenpuhujien rankaisemisesta.

Lepomäki on tiivistänyt sote-hankkeen ongelmat viiteen kohtaan:

1) sote-uudistus ei tarjoa asiakkaalle todellista valinnanvapautta
2) hanke uhkaa pysyvästi nostaa verorasitusta
3) luotu malli suosii isoja toimijoita pienten kustannuksella
4) uusille yrityksille syntyy korkea kynnys päästä markkinoille
5) maakuntien myötä syntyy uusi pysyvä hallintorakenne, joka ajan mittaan keksii itselleen uusia tehtäviä

Järkyttävällä tavalla ehdotettu sote-uudistus ei millään tapaa mahdollista sitä perusoikeutta, joka kansalaisella pitäisi olla: valita vapaasti kenellä lääkärillä ja millaisella klinikalla haluaa käydä. Tuo valinta halutaan edelleen jättää etupäässä hallintovirkamiesten tehtäväksi, ja palvelut halutaan keskittää suuryksiköihin sen sijaan, että asiakas voisi valita käydä vaikkapa yhden tai kahden lääkärin ylläpitämällä, inhimillisen kokoisella vastaanotolla, jossa tulee myös tutuksi hoitavan lääkärin kanssa.

Eikä tätä ole tavoiteltukaan. Sote-hanketta ei suunnitella käyttäjien tarpeita silmällä pitäen, vaan mielessä ovat paljon tärkeämmät intressiryhmät: Keskusta saa maakuntahallintonsa ja paljon uusia luottamuspaikkoja puolueensa ansioituneille sotureille, Kokoomus taas paljon bisnesmahdollisuuksia muutamalle suurelle terveysalan toimijalle. Puolue kun on näiden lobbauksen ja hellän huolenpidon kohteena aina siihen mittaan asti, että jos broileri sattuu kyllästymään politiikkaan, hänelle löytyy uusi hyvin palkattu pesti yksityisen terveydenhuollon johtotehtävistä yhdellä ainoalla puhelinsoitolla.

Elina Lepomäelle tuollaista pestiä tuskin on tarjolla, vaan eipä hän sellaisesta olisi kiinnostunutkaan.

Lepomäki näyttää olevan marssilla pelastaakseen Suomen, ja sitä missiota silmällä pitäen meillä suomalaisilla olisi kyllä pari paljon tärkeämpääkin tehtävää, joita hoitamaan tarvitsisimme hänet.

HS 28.2.2018

Satu keisarin uusista vaatteista