1
huhti
2015

Päivän Byrokraatti lopettaa (aprillaamisen)

Päivän Byrokraatti -palkintokomitea lopettaa ja kiittää kaikkia lukijoita tähänastisesta matkasta. On ollut hienoa kirjoittaa yhteiskunnan ja byrokratian aivopärskeistä, mutta toimintaympäristö on sittemmin muuttunut niin hankalaksi, että jatkamiselle ei enää ole edellytyksiä.

 

Siirryttyämme uusille omille sivuille, kommentoiduista uutisleikkeistä maksettavat Teosto-, Kopiosto- ja Tekstistö-maksut ovat moninkertaistuneet ja ylittävät taloudellisen kantokykymme. Kotimaisista lähteistä meillä olisi jatkossa varaa käyttää vain ruotsinkielisiä lehtiä, joita koskevat maksut ovat paljon pienempiä. Lisäksi saisimme ruotsiksi kirjoittaessamme tukea Finlands Svenska Publicistförbundetilta.

 

Kielenvaihdos olikin yksi sivustomme harkitsemista vaihtoehdoista, mutta lopulta päädyimme kuitenkin myymään sivustomme edelleen siitä parhaan hinnan tarjonneelle taholle. Ilmoitamme täten hyväksyneemme tarjouksen SAK:lta, joka kertomansa mukaan tulee käyttämään Päivän Byrokraattia Sdp:n kampanjasivustona.

 

Toivotamme oikein hyvää jatkoa kaikille!
 

Kommentoi