PB: Suunnitelmatalouselämä käynnisti uudet jakovarapuheet
Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Suunnitelmatalouselämän kolumnisti Henrik Muukkonen, joka kertoo meille totuuksia talouden dynamiikasta aloittamalla jälleen uudet jakovarapuheet:
“Nyt olisikin oikein hyvä aika ryhtyä keskustelemaan siitä, kuinka talouskasvun hedelmiä voisi jakaa tasapuolisesti Suomessa. Yksi tapa olisi nostaa palkkoja. Kun palkat nousevat riittävästi, valtionkin verotulot kasvavat.”
Henrik Muukkonen on ottanut oppia Vanhasen ja Heinäluoman kaltaisista valtiomiehistä, jotka lupailivat ylijäämäisen valtiontalouden oloissa jopa miljardien lisäyksiä julkisiin menoihin.
Vain pikkusieluiset jälkiviisastelijat huomauttavat katkerasti, että jo vuoden-parin kuluttua noista vaalipuheista jakovara oli kääntynyt raskaasti negatiivisen puolelle, ja puolikeynesiläinen myötäsyklisyys oli yhtä erheellistä politiikkaa kuin aina.
Muukkonen panee vieläkin paremmaksi ja nokittaa esikuviaan tarjoilemalla työvoimakustannuksia nostavia ja kilpailukykyä heikentäviä palkankorotuksia tilanteessa, jossa valtion velka on kymmenessä vuodessa yli kaksinkertaistunut, valtiontalous on sitkeästi alijäämäinen yli viidellä miljardilla, vuodesta 2008 jatkunut taantuma on jättänyt Suomelta väliin kokonaisen nousukauden ja vasta nyt seuraavan nousukauden huipulla Suomi saa hetkeksi aikaiseksi muutamat plus-merkkiset kasvuluvut. Normaalisti samassa tilanteessa talouskasvuprosentit olisivat viiden-seitsemän paikkeilla.
Tietysti palkoista ei ylipäätään edes pitäisi sopia keskitetysti, joten tällaisille keskusteluille ei tulisi edes löytyä forumia.
Talousoppi ei oikein tunnu istuvan suomalaisessa päässä. Hetkeksi helpottanut tilanne luo illuusion vahvasta taloudesta, vaikka todellisuudessa tarve mittaviin julkisen sektorin leikkauksiin ja muun muassa työlainsäädännön uudistuksiin ei suinkaan ole poistunut, vaan lykkäysten vuoksi päinvastoin vain kasvanut.
Talouselämä 24.7.2017
Kirjoittaja
Uskovaisten mielestä on autuaampi antaa kuin ottaa. Aritmetiikan alkeet tunteva kyllä tietää, että kun ei voi ottaa, täytyy lainata. Ja vaikka laulussa sanotaan, että ainahan on maksettava eikös juu, minkä tässä maailmassa velkaantuu, niin uskovaiset uskovat, että valtion ei tarvitse maksaa velkojaan vaan se voi ottaa aina lisää velkaa. Eikä se voi mennä konkurssiin. Kun uskovaisille näytetään, että kyllä velkojat vaativat valtioltakin saatavansa kun eräpäivä koittaa ja valtioiden konkurssit eivät ole edes harvinaisia he tyynesti toteavat, että autuaita ovat ne jotka uskovat vaikka eivät näe ja vielä autuaampia ne, jotka uskovat sitä huolimatta että näkevät. Joskus 1700-luvun lopulla vähän samansukuista talouspolitiikkaa harjoittavat siellä Ranskanmaalla sanoivat huolettomasti, että meidän jälkeemme vedenpaisumus. Mutta kyllä se vedenpaisumus tuli jo heidän aikanaan. Sillä kun on taipumus tulla pyytämättä ja äkkia, kun alkuun pääsee.