26
heinä
2017

PB: Tervetuloa sosialidemokratiaan – junalippua jonotetaan 40 minuuttia

Päivän Byrokraatti -palkinnon saavat HSL ja VR, jotka kilpailevat Postin kanssa kiivaasti siitä, millä valtionyhtiöllä on huonoin palvelu. Helsinki-Vantaan lentoaseman uudella juna-asemalla on pitkät jonot yhdelle ainoalle näkösälle asennetulle lippuautomaatille. Lippua voi joutua jonottamaan yli 40 minuuttia.

 

Mielenkiintoinen ensivaikutelma maahamme tulevalle turistille. “Tervetuloa sosialidemokratiaan.”

 

Lentokenttäaseman tilanne on silti rautateiden mittakaavassa suhteellisen hyvä, sillä 22 asemalta lippuautomaatti puuttuu kokonaan.

 

Tunnetulla tavalla junasta lippuja ei voi enää ostaa. Konduktööri junassa kyllä on, mutta hän ei näytä tarkastavan lippuja, ei myy niitä, eikä myöskään auta asiakkaita esimerkiksi raskaiden laukkujen kanssa. Päivän Byrokraatti ei ole vielä saanut selville, mikä hänen työtehtävänsä tarkkaan ottaen on, mutta ilmeisesti se jotenkin liittyy kävelemiseen junan päästä päähän ja takaisin.

 

Markkinatalous kuitenkin pelastaa. Päivän Byrokraatti esittelee bisnesidean jollekin nuorelle lukijalleen, jolta on jäänyt kesätyöpaikka saamatta. Ajatuksen saa ottaa vapaasti käyttöön.

 

Automaatista näyttäisi nimittäin voivan ostaa lippuja niputtain. Lopetimme testissämme naputtelun 50 kertalippuun, joten ainakin niin monta saa ostettua kerralla. Näitä lippuja voisi myydä jonon perällä oleville hyvällä voitolla.

 

Esimerkiksi parinkymmenen lipun ostaminen hiljaisena aikana automaatista ei ole mahdoton investointi edes pienituloiselle. Liput voi sitten myydä edelleen parin euron voitolla. Jokainen jonottajahan valitsee itse, seisooko mieluummin jonossa puoli tuntia vai maksaako trokarille muutaman euron ylimääräistä puolesta tunnista säästettyä aikaa.

 

Selvää tietysti on, että tällainen kuluttajien asemaa helpottava toiminta pyritään mahdollisimman nopeasti kieltämään.

 

Nuoren liikemiehen on kuitenkin syytä muistaa, että lippuihin sijoitettu raha on riskipääomaa. Liput ovat tuoretavaraa, ja ne on otettava käyttöön kahden päivän kuluessa ostohetkestä. Määräajan umpeuduttua lippujen käypä arvo romahtaa nopeasti alle hankintahinnan.

 

HS 24.7.2017

 

5 vastausta

  1. Kiejo Mäkeä

    Konduktöörien (Junassa on aina kaksi konduktööriä) tehtävä vaikuttaisi uudistuksen myötä olevan parin istumapaikan varaaminen ja läpän heitto työkaverin kanssa. Tai kännykän räplääminen matkustajille varatuilla paikoilla istuen. Joskus tarkastavat lippujakin.

    Konduktöörin univormukin on vaihtunut heijastinliiveihin.

    Todella epäonnistunut uudistus!

  2. Olavi

    Miten niin sosiaalidemokratiaan? Kokoomuksen ja vihreiden yhdessä läpi junttaama keksintö.

  3. Nettomaksaja

    Olavi: Oikeistopuolueita ei ole eduskunnassa ensimmäistäkään.

    Suomen Kansallinen Sekoomus ei paljon demareista eroa. Poikkeuksena muutama edustaja, jotka on vaihtoehtojen puutteen takia on pakotettu roikkumaan Sekoomuksessa mukana.

    Vihreät taas ovat samalla apajalla pilkkimässä kaupunkien vaalikarjaa edellä mainittujen veijareiden ja Vasemmistoliiton kanssa. Eli minusta jutun otsikko oli täysin oikein.

  4. Tuli Banaania

    Tässä on meneillään ilmeisesti samanlainen vedätys kuin yle-veronkin kanssa: ensin tehdään lippujen kanssa operointi aivan sairaan vaikeaksi ja sitten lopulta ehdotetaan että eikö olisi kaikille parasta että valtio maksaa kokonaan koko julkisen liikenteen ja kenenkään ei tarvitse ostaa lippua. rahoitus järjestetään verovaroista, jotka otetaan taas sieltä eniten ansaitsevien päästä ja yrityksiltä.

    Silloin se tavallinen pulliainen siinä asemalla miettii että hmmmm… silloinhan MINÄ pääsen ilmaiseksi ja kannattaa ideaa, vaikka olisi juuri kirjoitellut vasemmistomädätystä kritisoivia kirjoituksia tunti sitten facebookiin

  5. Jaana

    Enemminkin näkisin, että valtionyhtiöitä ajetaan, niin paskaan jamaan, että “kannattaa myyä pois” ulkomaalaisille sijoittajille puoli-ilmaiseksi…tai jollekkin sukulaiselle.