PB: “I’m from the government and I’m here to help.”

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa sosiaali- ja terveysministeriö lakiehdotuksesta, jossa yrittäjien sairauspäiväraha alkaisi jo yhden omavastuupäivän jälkeen, eikä vasta neljän, kuten nyt.

Mutta – eikö tämän pitäisi olla antibyrokraattipalkinnon paikka, kun kyse on kuitenkin vieläpä Suomen Yrittäjien 2015 tekemästä aloitteesta? Ei. Palkinnon peruste löytyy uutisen loppupäästä:

”Yrittäjän sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentäminen on tarkoitus rahoittaa nostamalla yrittäjien sairasvakuutusmaksua. Suomen Yrittäjien mukaan korotus näkyisi keskimääräisellä 23 000 euron YEL-työtulolla ensi vuonna yrittäjän kukkarossa reilun kolmen euron lisämenona kuukaudessa. Päivärahaa sairauden ajalta samalla työtulolla saa noin 54 euroa päivässä.”

Jokaisen yrittäjän menot kasvavat siis 36 euroa vuodessa, jotta hän voi sairastaa 54 eurolla päivässä. Tähän kohtaan kuuluisi todella sarkastinen hymiö.

Yrittäjät ovat Suomessa siitä harmillisessa välikädessä, että heidän täytyy ensin maksaa iso osa muiden sosiaalikuluista, ja sen jälkeen he maksavat kokonaan omansa. Muut kun eivät osallistu niihin talkoisiin. Ei ole varsinkaan kädestä suuhun elävälle pienyrittäjälle helppoa, kun työntekijät sairastavat yrittäjän piikkiin, mutta yrittäjä sairastaa omaansa.

Uudistuksen myötä yrittäjä saa kyllä osan omista rahoistaan takaisin (yksityisklinikka- tai terveyskeskusmaksujen ja vastaavien jälkeen), mutta se toki edellyttää, että malttaa sairastaa ja hakea siihen lomaa. Monesti siihen ei ole pienessä yrityksessä yksinkertaisesti mahdollisuutta, mutta nyt kun vielä uusi maksukin lätkäistiin, kai se sitten on pakko. Palkintokomitean yrittäjäosasto pitää itsestään selvänä, että seuraavan flunssan iskiessä haetaan saikkua ja tehdään työt kotona, jotta päästään rahankierrätyksessä omille. (Tunnustus on fiktiivinen eikä kelpaa oikeudessa todisteeksi järjestelmän kierrosta.)

Sairauspäiväraha ei ole ainut “etu”, jonka yrittäjä rahoittaa itse itselleen. Eläke on toinen erinomainen esimerkki. Kun työntekijä maksaa vain pienen osan tulevasta eläkkeestään itse*, yrittäjä maksaa sen lähes kokonaan. Koska yrittäjät tietävät eläkejärjestelmän olevan kestämätön pyramidiviritys, eivätkä usko hyötyvänsä siitä, tyypillinen yrittäjä pitää eläkemaksut niin pienenä kuin laki mahdollistaa, jotta voisi itse säästää oman eläkkeensä omalle tililleen. Valtio puolestaan on huolissaan eläkekertymästä, sillä jos jokin menee pieleen, monet yrittäjät joutuvat eläköityessään sossun asiakkaiksi. Jos heillä edes on varaa jäädä eläkkeelle.

Miten asian sitten voisi järjestää? Yrittäjät olisivat erinomainen ryhmä perustilin kokeiluun. Muun muassa Elina Lepomäen ja Liberan ehdottama perustili eroaa nykyisestä sosiaaliturvasta siinä, että nykyisin rahat maksetaan yhteiseen pottiin ja jaetaan yhteisesti. Perustilissä jokainen säästää omaan yksityiseen sosiaalitiliinsä, johon muut eivät pääse käsiksi. Säästössä olevat rahat olisivat yrittäjän omia ja hän voi käyttää niitä sairastuessaan, jäädessään työttömäksi tai kohdatessaan jonkun muun onnettomuuden. Kun eläkeikä koittaa, rahoista maksettaisiin eläke.

Perustilin kuvauksessa pääperiaate on, että perustilin haltija voi tehdä itse tililleen säästämillään rahoilla mahdollisimman vapaasti mitä haluaa. Niin kauan kun tilin pääoma on sen alkupääomaa suurempi, eli tilille on kertynyt lisäsäästöjä, tilillä olevia ns. vapaita varoja voi ohjata haluamiinsa sijoituksiin tai vakuutuksiin tai niillä voi ostaa palveluita ja ”vaihtaa työtä työksi” eli työllistää joku toinen henkilö esimerkiksi kotitalousavuksi. Yhtä kaikki, kyseessä on aidosti tilinhaltijan oma varallisuus, jota tällä on aito intressi yhtäältä kartuttaa ja toisaalta olla tuhlaamatta.

Flunssan iskiessä yrittäjä punnitsisi, onko hänellä varaa olla pari päivää palkatta, vai nostaako perustililtä sen ajan palkan. Koska kyse on omista rahoista, niitä käyttää tietysti säästeliäämmin kuin muiden rahoja. Pitempiaikaisessa sairaudessa perustilistä tulisi kuitenkin merkittävä tuki ja turva. Malli ei jätä koskaan heitteille. Mikäli käy niin, että perustilin säästöt loppuvat, turva ei katkea, vaan perustili alkaa käyttäytyä kuin perustulo, jolloin myös muut veronmaksajat rahoittavat yrittäjän (tai muun perustilinhaltijan) turvaverkkoa.

Hyvin samantyyppinen malli on jo käytössä koko väestön laajuisena Singaporessa, ja se on toiminut loistavasti. Oikeiden kannustimien vuoksi valtion sosiaalikulut ovat alentuneet 9 prosentilla, vaikuttamatta kuitenkaan negatiivisesti ihmisten perusturvallisuuteen.

Presidentti Ronald Reagan totesi aikanaan maailman pelottavimmiksi sanoiksi “I’m from the government and I’m here to help”, eli vapaasti suomennettuna ”olen valtionhallinnosta ja olen täällä auttaakseni sinua”. Ranskalainen valtionvarainministeri Jean-Baptiste Colbert taas kyseli jo 1681, miten valtio voisi auttaa yrittäjiä. Yrittäjä nimeltä Legendre vastasi ”laissez-nous faire” eli ”antakaa meidän tehdä”, jolla hän tarkoitti, että poliitikkojen ei tulisi sekaantua talouselämään vaan antaa yrittäjien pyörittää talouselämää. Yrittäjät eivät tarvitse valtion tukea, vaan heille lopulta paras tuki on se, että heidät jätetään rauhaan.

On nimittäin niin, että yrittäjä ei voi saada rahaa hyvinvointivaltion taikaseinästä, sillä hän täyttää sitä taikaseinää.

*) Keskimääräinen TyEL-maksu on kokonaisuudessaan noin 24 % luokkaa maksetuista palkoista (v. 2016), josta alle 53-vuotiaat työntekijät maksavat 5,70 % ja 53 vuotta täyttäneet 7,20 %. Työnantaja maksaa loput eli keskimäärin noin 18 % (yksityisillä aloilla).  

Verkkouutiset 12.10.2017