25
marras
2018

PB testasi Ylen ”Selviätkö vuoden tukiviidakossa?” -pelin

Päivän Byrokraatti testasi Ylen ”Selviätkö vuoden tukiviidakossa?” -pelin.

 

Pelissä asetutaan 35-vuotiaan yksinhuoltajan kenkiin ja tutustutaan työttömän arkeen ja vastoinkäymisiin. Päivän Byrokraattia tämä tietysti kiinnostaa, sillä pelillistäminen eli gamification on tämän hetken suurinta muotia koulutusalalla. Pelien kautta voidaan tehokkaasti opettaa erilaisia toimintamalleja, sillä pelaaminen on lukemista kokonaisvaltaisempi ja elämyksellisempi kokemus, joka parhaimmillaan jättää kirjan tekstiä pysyvämmän muistijäljen.

 

Suuri kysymys tietenkin kuuluu, mitä Yle haluaa pelillään opettaa. Opettaako peli omatoimisuuteen ja arvostamaan työtä, vai mikä mahtaa olla tavoitteena? Kokeillaanpa siis, mitä Päivän Byrokraatin valinnoilla voi saada pelissä aikaiseksi. Löydänkö töitä vai syrjäydynkö yhteiskunnasta?

 

Yle – Selviätkö vuoden tukiviidakossa?

 

Tammikuu alkaa työttömyydellä. TE-toimisto tarjoaa kaksi keinoa, millä pääsisin takaisin työelämään: työnhakuvalmennus ja työkokeilu. Tarjolla on myös kolmas vaihtoehto, ”Tämä touhu on ajanhukkaa.” Niin se minusta onkin, joten valitsen sen, lähden mieluummin hakemaan töitä tai opiskelemaan. Virhe! Karenssi tuli niin että napsahti. Työnteko tai opiskelu ei ollutkaan tässä pelissä vaihtoehto. Tammikuu meni siihen, onneksi toimeentulotuki paikkaa.

 

Helmikuussa pääsen töihin puhelinmyyntiin. Hurraa! Tästä pidetään kiinni, ahkera kaveri tekee provisiopohjaisella palkkauksella hyvät hillot. Teen totta kai täydet tunnit ja rahaa tulee ihan mukavasti, vaikka tuet sen myötä tippuvatkin. Sääli että pelin maailmassa ei ole käytössä Päivän Byrokraatin ja Elina Lepomäen suosittelema perustilimalli. Silloin voisin aiempien säästöjeni sallimien joustojen puitteissa säädellä itse sosiaaliturvaani.

 

Kuun lopussa saan kuitenkin järkytyksekseni ilmoituksen, että olen niin stressaantunut, että otan loparit. Mitä hel…!? Ravistelen tietokonetta ja koetan löytää cancel-nappulan. En varmasti luovu työstäni vapaaehtoisesti. Ylen peli on kuitenkin järkähtämätön. Olen nyt taas työtön, koska koodari niin käski.

 

Maaliskuussa poika tarvitsisi 250€, koska haluaisi mennä Ylläkselle hiihtolomaviikoksi. Ei käy, raha ei kasva puissa, menköön metsään hiihtämään. Poikahan suuttuu ja se aiheuttaa pelihahmolle stressiä. Hetkinen, tähänkö taas meni kuukausi? Ei tietoakaan töiden tekemisestä, hakemisesta tai opiskelusta. Come on – maaliskuu on kevään parasta aikaa työnhakuun!

 

Huhtikuu alkaa soitolla TE-toimistosta, josta kysellään miten työnhaku edistyy. No ei kai se edisty, kun ollaan tämän pelin maailmassa. En ilmeisesti ole löytänyt mitään, sitten sen stressaavan puhelinmyynnin. Pääsen kuitenkin vaateliikkeeseen työkokeiluun. Stressi kasvaa, mutta rahaakin tulee. Kummallista muuten, hahmoni näyttää edelleen stressaavan asioista, jotka tapahtuivat kolme kuukautta sitten. No, kuun lopussa työkokeilu ei jatku, joten olen taas työtön.

 

Toukokuussa rahani ovat vähissä, joten saan toimeentulotukea. Kämppäni on kuitenkin liian kallis (Vantaalla 900 euroa/kk! Missä linnassa minä oikein asun?), joten muutan pienempään linnaan Hyvinkäälle, ”vain” 800 euroa/kk. Ja taas tulee stressiä, kun pitää muuttaa. Tämän pelin ohjelmoijalla näyttää olevan kovin matala stressinsietokyky.

 

Kesäkuussa saan kuulla ajavani Saabilla, joka vaatii korjausta. Myynkö pois ja kuljen julkisilla, vai korjaanko? Päätän korjata, kyllähän liikkumaan pitää pystyä. Taas tulee stressiä ja menee rahaa. Loppukuukauden makaan jälleen sohvalla. Kykyni samastua pelihahmoon vähenee ja vähenee.

 

Heinäkuussa ilmenee, että poika on päästänyt puhelinlaskunsa perintään. Ryökäle oli lainannut kavereilta rahaa mennäkseen kuitenkin hiihtolomalla laskettelemaan. Nyt alkaisi olla tukkapöllyn aika, ei tuolla menolla pärjätä! Kurinpitotoimia ei valitettavasti pysty pelissä toteuttamaan. No, maksan laskun ja taas tulee stressiä, joka ei näytä laskevan koskaan.

 

Onneksi saan sentään kokoaikaista työtä, siivoamista ympäri pk-seutua, mutta autollahan niihin pääsee helposti. Testaan vielä myöhemmin toisella pelikerralla – ilman autoa työpaikka olisi jäänyt saamatta. Eläköön yksityisautoilu! Toivottavasti en menetä työtäni kaupunkibulevardien myötä.

 

Elokuussa peli kysyy, kannattaisiko minun pitää pieni loma, kun nyt on varaa. No ei helvetissä, juurihan tässä on puoli vuotta lomailtu ja maattu sohvalla! Töitä tehdään ja rahaa karttuu.

 

Syyskuussa poika tarvitsisi koulukirjoja ja tietokoneen. Kysyn kaupungilta, mutta niitä pitäisi odottaa melkein vuosi. No nehän täytyy sitten ostaa. Mitään muuta ei koko kuussa tapahdukaan.

 

Lokakuussa huomaan tulleeni kipeäksi, joten lääkärireissu on edessä. Pelihahmoni stressaa edelleen helmikuisesta puhelinmyynnistä ja maaliskuisesta tappelusta pojan kanssa ja se on alkanut aiheuttaa oireita. Lääkkeitä tulee jos jonkinlaista, verenpaine, särky, nukahtaminen (mainitsiko joku medikalisaation?) ja taas menee rahaa. Luulisi että kaverilla olisi edes jokin toleranssi stressille, mutta ei, pikkujutut kahdeksan kuukauden takaa murtavat maailman. No, ei voi mitään, pelaan ilmeisesti mielenterveyspotilasta.

 

Lisää duuniakin olisi tiedossa, vaikka en ole täysin toipunut. Työn ja toimeentulonhan pitäisi vähentää stressiä, joten totta kai menen töihin. Mitä ihmettä, kaveri stressaantuu yhä pahemmin! Millä tämä luulee itsensä elättävän? Jouduin ilmeisesti luopumaan työpaikastani.

 

Marraskuussa pääsen työhaastatteluun kahvinpaahtajaksi. Käyn siellä ja koko loppukuukauden odottelen aktiivisesti, josko joku soittaisi. Ei soita.

 

Joulukuussa en tee mitään, vaan pelin mukaan pohdin tulevia eduskuntavaaleja, josko niiden jälkeen saisin sossusta lisää rahaa. Hmmm, olikohan tämä peli sittenkin vasemmiston vaalimainos.

 

Suljen pelin turhautuneena. Jos kyse oli pelillistetystä opettamisesta, oppiaineen nimi oli ilmeisesti uhriutuminen.

 

Parempiakin pärjäämiseen liittyviä pelejä on tehty. Vuonna 1990 näki päivänvalon klassikkopeli nimeltä ”Jones in the Fast Lane”. Pelissä ohjataan pelihahmoa etäisesti Monopolia muistuttavalla pelilaudalla, jolla voi vuorollaan suorittaa erilaisia toimenpiteitä, kuten työskennellä, hakea töitä, kouluttautua, levätä ja tehdä hankintoja. Kukin vuoro vastaa yhtä viikkoa pelihahmon elämässä.

 

Jones in the Fast Lane (1990)

 

Jones in the Fast Lanessa menestystä seurataan mittareilla, joita ovat raha, onnellisuus, status ja koulutus. Pelissä voi olla kerrallaan neljä pelaajaa, ja voittaja on se, joka ensimmäisenä saavuttaa tavoitetason. Sitä kutsuttaneen amerikkalaiseksi unelmaksi.

 

Pelissä pärjää, kun tekee pitkällä tähtäimellä järkeviä valintoja, jotka auttavat kohoamaan uratikkailla ylemmäs, ja kun käyttää rahalliset resurssinsa järkevästi ja tekee tuottavia sijoituksia.

 

Maailma on niin reilu, että tämä liki 30 vuoden takainen ihme on edelleen pelattavissa eri nettisivujen kautta. Linkki löytyy klikkaamalla yllä olevaa kuvaa.

 

Toinen erittäin suositeltava elämäsimulaattori on nimeltään “Alter Ego“. Se on vielä edellistäkin vanhempi, sillä sen kirjoitti lasten ja nuorten kasvatukseen erikoistunut kliininen psykologi Peter J. Favaro jo vuonna 1986. Peli ei silti ole ikääntynyt päivääkään, sillä toteutustapansa vuoksi se toimii teknisesti yhtä hyvin kuin ilmestymisvuonnaan ja imaisee mukaansa kuin hyvä jännityskertomus. Myös Alter Egoa pääset pelaamaan klikkaamalla alla olevaa kuvaa.

 

Alter Ego (1986)

 

Alter Egossa peli etenee päätöksentekopuuta pitkin, ja pelaaja saa vastattavakseen sadoittain erilaisia monivalintakysymyksiä. Niihin ei useimmiten ole varsinaisesti oikeita tai vääriä vastauksia, mutta kuten oikeassakin elämässä, pelaajan tekemät valinnat ohjaavat sitä, mihin suuntaan pelihahmon elämä jatkossa kulkee.

 

Yksi sadoista tai tuhansista kysymyksistä, joihin vastaamalla Alter Ego -peli etenee.

 

Muutama pelikerta Alter Egoa panee väistämättä pohtimaan, kuinka hirvittävän paljon ihminen voi omilla pienillä valinnoillaan vaikuttaa kohtaloonsa. Sosiaaliset suhteet, opiskelu, työkokemuksen kartuttaminen sekä fyysisestä ja henkisestä kunnosta huolehtiminen ovat kuin sijoituksia, jotka kasvavat korkoa ja mahdollistavat menestyksen myöhemmällä iällä.

 

Alter Egossa peli alkaa jo ennen syntymää äidin kohdusta ja jatkuu episodimaisesti läpi seitsemän ikävaiheen: vauvaikä, lapsuus, nuoruus, nuori aikuisikä, aikuisikä, keski-ikä ja vanhuus.

 

Pelaajan tekemistä valinnoista ja hieman tuuristakin riippuen pelin elämä voi olla onnellinen tai onneton. Erilaisia kohtaloita on tarjolla lukemattomia määriä. Olen kokeillut peliä useita kertoja ja välillä päätynyt liiketoiminnalla rikastuneeksi monimiljonääriksi, mutta toisaalta – tietoisesti huonoilla valinnoilla – myös rikoskierteessä kituvaksi narkomaaniksi. Yleensä pelin elämä kuitenkin ohjautuu ääripäiden sijasta varsin tavanomaisia, muttei silti yhtään vähemmän kiinnostavia raiteita. Kukin kuvitteellinen kohtalo koskettaa, ja siihen eläytyy pelin myötä läheisesti.

 

Kuten elämä itsessään, myös Alter Ego päättyy aina kuolemaan, joka saapuu jokaiselle pelihahmolle ennemmin tai myöhemmin.

 

Alter Ego on paljon Jones in the Fast Lanea, saati sitten Ylen tekelettä älyllisempi ja ajatuksia herättävämpi. Kokonaisen elämän kestävä peli vaatii tuntikausia aikaa, mutta onneksi sen voi koska tahansa myös keskeyttää ja jatkaa seuraavalla kerralla siitä mihin jäi. Ylellisyys, jota todellinen hektinen elämä ei käyttöliittymässä olevien puutteiden vuoksi tarjoa.

 

Nautinnollisia pelihetkiä!

 

Saatat tykätä myös

Covid-19: Aika palata normaaliin
PB: Suomi lipsuu Itä-Euroopan varallisuusryhmään
PB: Suomi tarvitsee tulevaisuusstrategian
PB: Hallitus sählää, mutta yritykset on pelastettava tulevaisuutta varten

3 vastausta

  1. Edis

    On suorastaan loukkaavaa YLE:ltä väittää vakavissaan, että n.600,000 ihmistä tässä maassa ovat pelin hahmon kaltaisia aloitekyvyttömiä, heikkolahjaisia, etuoikeutettuja lorvijoita ja vätyksiä.

    Toimeentulotukihakemuksen täyttäminen tammikuussa ”stressaa” vielä joulukuussakin. Pitää saada asua 900€/kk kämpässä Vantaalla, vaikka tuohon hintaan eletään jo rivarissa melkeinpä missäpäin Vantaata hyvänsä. 600-700 €/kk on jo realistisempi. Lisäksi, köyhällä ei ole varaa autoon.

    Jos on köyhä, menoista nipistetään. Ei ole vaikea pelin perusteella uskoa miksi köyhyys on periytyvää. Tarinan lapsihan seuraa vierestä kun äiti tuhlaa rahaa ökykämppään, ajelee autolla milloin minnekin, kykenee yhden kuukauden aikana täyttämään joko toimeentulotukihakemuksen tai sitten tekemään töitä , eli että toimeentulotukihakemuksen täyttäminen vie kuukaudessa yhtä paljon aikaa kuin 22 täyttä työpäivää, ja on sen lisäksi vielä stressaavampaakin. Poikaparka saa käsityksen, että muiden piffaaman yhteiskunnan tukiverkon varassa oleminen ja kotona sohvalla makaaminen on jotenkin olevinaan kuormittavampaa kuin yhteiskunnan tukiverkon rakentamiseen osallistuminen.

    Poika huostaan ja äidille edunvalvoja.

    1. Reijo

      Monilta osin samaa mieltä, mutta kerrostalokaksiosta joutuu Vantaalla maksamaan liki minimissään 900€/kk ja kolmiosta sitten reippaan tonnin.

      Omat herkkupalasi voit katsoa ihan vuokraovi.comista.

  2. Haerski

    Ongelma tuli esille jo heti yhdessä ensimmäisistä paneeleista: Koulut on jätetty aikanaan kesken ja sitten pyöräytetty parikymppisenä jo mukula. Eipä tarvitse köyhyyden lähdettä sen kauempaa etsiä. En toki sano, että ihmistä pitäisi loputtomiin ruoskia parikymppisenä tehtyjen huonojen elämänvalintojen takia, mutta kai tätä nyt saisi ja pitäisikin vähän ohjastaa siihen suuntaan, että elämästä saisi lopulta jonkun otteen. Ne huonot valinnat eivät ole loppuelämän määrittäviä, vaan asiantilalle on mahdollista tehdä jotakin.

    Ilmeisesti peli ei esimerkiksi tunnista lainkaan vaihtoehtoa hankkia joku koulutus myös vanhemmalla iällä. Ainakaan minulle ei tällaista vaihtoehtoa tarjottu. Jos et parikymppisenä tiennyt mitä haluat elämälläsi tehdä, niin 35-vuotiaanako peli on jo menetetty? Tällaisenko viestin Yle haluaa ihmisille lähettää?

    Toinen järkijättöinen homma on tosiaan tuo pelihahmon ilmeisen menestyksekäs ura puhelinmyyjänä: Sinulle tarjotaan vaihtoehdot tehdä täyden tunnit tai osa-aikaa. Jos teet täydet tunnit, niin tienaat 1600€/kk eli noin tuplasti työmarkkinatuen verran ja voisit helposti elättää perheesi. Hahmo kuitenkin päättää lopettaa hommat, koska… työssäkäynti nosti kuukausittaisia kuluja noin 150€ ja on tuota stressiäkin tullut? Mitäää?! Missä on se nappi, jolla voisi antaa hahmolle tuntuvan läimäyksen naamaan?

    Jos taas päätät tehdä osatunnit, niin tietenkään hahmo ei käytä sekuntiakaan järkeä työtunteja valitessaan, vaan lusmuilee kotona juuri sen verran, että työssäoloehto ja aktiivimallin vaatimukset ei täyty. Missä on se nappi, jolla hahmolle voisi ostaa laskimen ja läimäyttää tätä sillä naamaan… no ei väliä, koska hahmo päättää tässäkin skenaariossa terästäytymisen sijaan vain lopettaa hommat ja vetää jatkossa lonkkaa työmarkkinatuen turvin. Onneksi ei sentään stressaa, niin sohvalla on astetta lokoisammat oltavat.

    Myöhemmin hahmo saa vielä työtä siivoojana ja yhtäkkiä on varaa jopa lomailla, mutta tämä homma vain loppuu ilman eri ilmoitusta ja olet taas mystisesti kortistossa. Oletan siis, että hahmo vain unohti mennä takaisin töihin lomailun ja sairausjaksonsa jälkeen. Hienoa työtä!

    Hahmon köyhyys on siis jo kahteen kertaan pelin aikana ratkaistu, mutta pelaajalle ei tarjota vaihtoehtoa jatkaa tällä tiellä. Hieno opetus taas kerran Yle.

    Mutta pelin tarkoitushan tuskin onkaan tarjota ratkaisuja, vaan lietsoa toivottomuutta ja voivotella työttömien tilannetta näin vaalien alla. Muistakaa äänestää vaaleissa Li Anderss… tai siis muistakaa vain äänestää vaaleissa, jos suinkin toimeentulotukihakemusten täytöltänne ehditte.

Kommentoi