6
tammi
2021

PB: Suomi tarvitsee tulevaisuusstrategian

Suomella on nyt takana 12 vuotta ilman talouskasvua, niskassa vauhdilla kasvava velkataakka ja edessä visioton tulevaisuus, joka ei näytä sisältävän kuin huonoja uutisia. Kun kirjoitimme Suomen velkaantumisesta, lupasimme samalla esittää teille näkemyksemme strategiasta, jolla Suomen suunta olisi käännettävissä uudelleen kukoistukseen. Tässä se tulee. Esitystapa on poikkeuksellisen pitkä, mutta halusimme välittää teille kattavasti ajatuksemme siitä, miksi nykyiset ongelmamme aiheuttavat virheet ovat syntyneet, ja mitkä toisaalta ovat olleet ne meille hyvinvoinnin aiemmin luoneet menestysreseptit, jotka meidän on kaivettava uudelleen esiin.

 

* * *

 

Päivän Byrokraatin mielestä Suomen talouden suurimmat ongelmat ovat sairaalloisen lihava julkinen sektori, liian suuret tulonsiirrot, ylikorkea verotus ja liian jäykkä työlainsäädäntö. Samaa mieltä ovat myös eri maiden järjestelmiä vertailevat ajatuspajat Cato Institute ja The Heritage Foundation sekä kansainvälinen valuuttarahasto IMF.

 

PB:n tavoin klassista liberalismia edustavan Cato Instituten julkaisemassa The Human Freedom Index -julkaisussa instituutti tarkastelee määräajoin valtioiden vapauden astetta eri sektoreilla – sananvapaudesta seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin ja markkinatalouden toimivuudesta liikkumisen vapauteen. Vuoden 2020 luvuissa Suomi pärjää aiempaan tapaan mainiosti henkilökohtaisten vapauksien osalta (9,21 pistettä 10:stä mahdollisesta, 5. sija), mutta korkeintaan keskinkertaisesti taloudellisten vapauksien osa-alueella (7,76 pistettä, 29. sija).

 

Yksityiskohtaisemmin tarkasteltuna Suomen erityiseksi ongelmakohdaksi paljastuu osa-alue nimeltä ”julkisen hallinnon koko”, josta Suomi saa vaivaiset 4,9 pistettä. Yksi otsikon arvostelluista osa-alueista on ”korkein marginaaliveroaste”. Se, että Suomi on saanut tältä alueelta edes 1,5 pistettä lienee osoitus siitä, että myös klassiset liberaalit tuntevat sääliä.

 

Julkisen sektorin kustannustasosta ei heru juuri enempää pisteitä. Luku 2,9 tahtoo kertoa, että julkinen sektorimme on maailman kalleimpia.

 

Valitettavasti Suomen kehitys indeksissä on ollut heikkoa. Pisteet ovat ottaneet takapakkia jo vuosien ajan sekä talouden että henkilökohtaisten vapauksien puolella. Vuoden 2019 luvuista Suomen sijoitus on henkilökohtaisten vapauksien puolella tippunut yhden sijan, mutta taloudellisten vapauksien osalta peräti 8 sijaa – yhden ainoan vuoden aikana.

 

 

Human Freedom Index 2020, Finland

 

Lähde: human-freedom-index-2020.pdf (cato.org)

 

The Heritage Foundationin julkaisemassa Index of Economic Freedom -vertailussa (2020) Suomi yltää 75,7 pisteellä 100:sta mahdollisesta sijalle 20 ja kategoriaan ”enimmäkseen vapaa”.

 

Vertailun kuusi kärkimaata – Singapore, Hong Kong, Uusi Seelanti, Australia, Sveitsi ja Irlanti – muodostavat ryhmän ”vapaa”. Yhdellä ainoalla silmäyksellä listan läpi huomaa, että taloudellisen vapauden ja maan taloudellisen menestyksen välillä on erittäin vahva korrelaatio. Lähes poikkeuksetta voi sanoa, että mitä vapaampi talous, sitä vauraampi kansa.

 

Myös tässä vertailussa julkisen sektorin koko on Suomen ongelma. Suomi saa kyseisestä kategoriasta ainoastaan 11,2 pistettä sadasta. Se ei silti ole Suomen historian huonoin tulos, sillä vuosina 1996-2000 ja 2017 Suomi on saanut kategoriasta alimman mahdollisen pistesaaliin, 0,1 pistettä. Sama on todennäköisesti edessä ensi vuonna, kun kansanrintamahallituksen historiallinen velkabudjetti pääsee arvioitavaksi.

 

Toinen vertailun paljastama avainongelma liittyy työvoimapolitiikkaan. Työvoiman vapaudesta Suomi saa 50,3 pistettä. Muun muassa työehtosopimusjärjestelmämme sekä jäykät irtisanomissäännöt rokottavat pisteitä.

 

Yksi huolestuttava havainto liittyy myös Suomen oikeuslaitoksen resurssipulan näkymiseen hidastuneena oikeusturvan saantina. Oikeusjärjestelmän tehokkuuspisteet ovat Suomella laskussa (80,5) ja suunta tuskin on ilman mittavia toimenpiteitä korjaantumassa, sillä juristien keskuudessa pohdiskellaan jo, onko Suomen oikeusjärjestelmä haastamassa Belgiaa Länsi-Euroopan hitaimpana.

 

Economic Liberty Index (2020), Finland

 

Lähde: Economic Liberty Index 2020

 

Edellisten lisäksi Suomea on arvioinut myös kansainvälinen valuuttarahasto IMF.

 

IMF on kenties tunnetumpi politiikkasuosituksistaan lainansa laiminlyöneille ja velkojiensa armoille joutuneille valtioille, mutta se arvioi eri maiden talouspolitiikkaa myös ennen ongelmiin ajautumista. IMF pyrkii kiinnittämään kohdemaiden huomiota havaitsemiinsa epäkohtiin, ja laatii toimenpide-ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi.

 

Suomen osalta IMF toteaa työn korkean verotuksen ja erityisesti ylempien marginaaliveroasteiden vaikuttavan negatiivisesti työn kannustimiin ja vaarantavan avokätisten sosiaalietuuksien rahoituksen. IMF suosittelee työn veroreformia ja toteaa, että jopa siinä tapauksessa, että voimakas tulontasaus edelleen hyväksyttäisiin, verotus olisi silti muokattavissa huomattavasti kannustavammaksi ilman, että verokertymä alenisi.

 

IMF Staff Country Reports (2020), Finland

 

Lähde: Finland : Selected Issues (imf.org)

 

Kuva on selkeä. Suomi on Euroopan sairas mies, joka kuvittelee voivansa verottaa itsensä rikkaaksi. Vaikka kansalaisille tuloista verojen jälkeen jäävä käyttövara on pieni, elinkustannukset ovat kalliimpia kuin suurimmassa osassa muita maita, tehden suomalaisten käytännön elintasosta länsieurooppalaisittain matalahkon. Reaalinen ostovoima on elintason mittarina huomattavasti luotettavampi kuin nimellinen bruttokansantuote. Maamme näivettyy hiljalleen ja kaivaa itselleen kuoppaa ylläpitämällä velaksi sosiaaliturvaa ja julkista sektoria, jota se ei kykene muuten rahoittamaan.

 

Euroopan hyvinvointi syntyi osakeyhtiöillä

 

Suomen nykyiselle talousjamalle on historialliset syyt, jotka juontavat juurensa kahden maailmansodan aiheuttamaan tapahtumaketjuun.

 

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Eurooppa eli todennäköisesti koko historiansa parasta kukoistuskautta. Tämä ei tietenkään koske Suomea, joka oli tuolloin verrattain köyhä Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta, mutta yleisesti tarkasteltuna Eurooppa oli Yhdysvaltojen ohella muuten kirinyt muuhun maailmaan nähden kaulan, jollaista etumatkaa ei taloudellisesti ja teknologisesti oltu aiemmin nähty – mahdollisesti jossain määrin pois lukien Rooman ja Kiinan muinaiset imperiumit ja ehkä jokunen muu mennyt suurvalta.

 

Aseet, jotka veivät Euroopan ja Amerikan johtoon, eivät olleet sotilaallisia vaan taloudellisia. Taloudellinen liberalismi ja osakeyhtiö- sekä pääomamarkkinakonseptien keksiminen olivat avainosassa. Näiden instituutioiden merkitystä ei voi liioitella.

 

Osakeyhtiö-konseptin radikaali uusi idea oli se, että toisilleen tuntemattomat tahot saattoivat osallistua liikeidean rahoittamiseen ilman, että heille syntyi vastuuta yhtiön tai toistensa veloista. Näin he riskeeraasivat ainoastaan sijoittamansa määrän ja saivat sille vastineeksi jako-osuuden liikeidealla mahdollisesti syntyvästä voitosta.

 

Tämä keksintö muutti maailman täydellisesti. Varallisuuden luomat taloudelliset toimintamahdollisuudet eivät olleetkaan enää aatelisten sukujen yksinoikeuksia, vaan kekseliäs yrittäjä, vaikka olisi pennittömistä lähtökohdista, saattoi hyvän idean esiteltyään kerätä sijoittajilta tarvitsemansa resurssit yhtiöön, joka kykeni kaupallistamaan tehdyn innovaation. Vanhaan aikaan köyhän neron ainoa mahdollisuus ideoidensa toteuttamiseen oli löytää rikas ja myötämielinen mesenaatti.

 

Moderni osakeyhtiö on kehittynyt kaukokauppaa (ja kolonisaatiota) tehneiden monopoliyhtiöiden, kuten East India Trading Company pohjalta, ja hyväksi havaitun konseptin pohjalta säädettiin ensimmäinen rajoitetun vastuun yhtiötä koskeva laki New Yorkin osavaltiossa, Yhdysvalloissa vuonna 1811. Iso-Britanniassa puolestaan tuli voimaan Joint Stock Companies Act vuonna 1844. Se ei vielä sisältänyt rajoitetun vastuun periaatetta, mutta vuonna 1856 tehty lakimuutos mahdollisti vastuun rajaamisen sijoitettuun pääomaan edellyttäen, että yhtiöt sisällyttivät sanan ”limited” toiminimeensä. Tällainen yhtiö oli oma, osakkeenomistajistaan täysin erillinen entiteetti, eli oikeushenkilö. Samalla periaatteella toimivat kaikki nykyiset osakeyhtiöt ja rajavastuuyhtiöt.

 

Useimmat Yhdysvaltojen osavaltioista sekä Ranska saivat vastaavat lait voimaan 1860 mennessä. Muualla Euroopassa valtaosa maista implementoi muodossa tai toisessa rajavastuuyhtiötä koskevan lainsäädännön 1800-luvun viimeisen neljänneksen kuluessa. Nuo toimet ovat länsimaiden taloushistorian tärkeimpiä hetkiä.

 

Yhdessä samanaikaisen teollisen vallankumouksen kanssa mahdollisuus investoida hankkeisiin rajavastuuyhtiöiden kautta tuotti kansoille ennennäkemätöntä vaurastumista. Ensimmäisestä modernista osakeyhtiölaista 1811 ei kestänyt kuin alle vuosikymmen siihen, että Yhdysvaltojen BKT asukasta kohden ylitti Länsi-Euroopan vastaavan. Talouskasvun kiihtyminen eurooppalaisissa maissa puolestaan oli sitä vauhdikkaampaa, mitä nopeammin ja kattavammin maa liberalisoi talouttaan. Iso-Britannia oli tässä suhteessa omaa luokkaansa.

 

Taloushistorioitsija Paul Bairoch on laatinut arvion suurimpien eurooppalaisten maiden BKT:sta asukasta kohden 1830-1890 laskettuna 1960 US dollareissa.

 

Huonosti tunnettu tosiseikka on, että maailman ensimmäiset osakeyhtiöt eivät olleet anglosaksisia. Vastaava konsepti oli käytössä jo liki 1500 vuotta aiemmin Kiinassa Tang- ja Song-dynastioiden ajan, kun tuohon maailmanaikaan valtavat kauppalaivat tekivät pitkiä matkoja Kaakkois-Aasian rannikkovesiä pitkin, aina Arabian niemimaalle saakka. Näitä kauppareittejä on kutsuttu “merten silkkitieksi”. Yhden laivan mahdollisesta uppoamisesta aiheutuvaa riskiä jaettiin yhtiömuotoisella toiminnalla hyvin samaan tapaan kuin East India Trading Companyssa paljon myöhemmin.

 

Toiminta jatkui satoja vuosia, ja vielä 1400-luvulla Kiinalla oli maailman suurin kauppalaivasto, joka koostui yli 3500 laivasta. Vuoteen 1535 mennessä koko tuo laivasto kuitenkin lakkautettiin ja purettiin, sillä maata hallinnut Ming-dynastia huolestui porvariston kasvavasta vallasta ja näki sen uhaksi itselleen. Tuosta päätöksestä alkoi Kiinan 200-vuotinen käpertyminen sisäänpäin, mutta se on seurauksineen aivan oma tarinansa. Kiinalainen osakeyhtiö kuitenkin sen myötä unohtui.

 

Jokseenkin irvokasta on, että vaikka juuri osakeyhtiö toi menestymisen mahdollisuudet säätyyn katsomatta kaikkien ulottuville, vasemmisto kutsuu näiden yhtiöiden toimintaa riistoksi, paheksuu niihin sijoittamista ja kuvittelee pääomatuloja toisten työn kustannuksella saaduksi ansiottomaksi arvonnousuksi. Mikään ei kuitenkaan ole koskaan vaurastuttanut tavallista kansaa niin kuin osakeyhtiö ja mahdollisuus sijoittaa.

 

Taloudellinen liberalismi toi mukanaan monen tyyppisiä kaupan esteiden murtumisia, joiden seurauksena uusien toimijoiden mahdollisuudet päästä markkinoille paranivat, kun kiltojen vuosisataiset monopolit murtuivat ja kaikki saivat vapaasti kilpailla toisiaan vastaan.

 

Kilpailu luo taloudellista tehokkuutta enemmän kuin mikään muu. Hyvät ideat voittavat huonot ja ahkerat syövät laiskat, uudet nälkäiset toimijat haastavat vanhat ja nuutuneet. Kilpailun alla olevien toimijoiden on koko ajan huolehdittava tehokkuudestaan, tai joku toinen syrjäyttää ne. Taloudellisesti tehokas toiminta taas synnyttää hyvinvointia, koska se jatkuvasti laskee tuotteiden ja palvelujen hintoja ja/tai parantaa niiden laatua.

 

Pääomamarkkinoiden yhtiöihin keräämät investoinnit yhdessä teollisen vallankumouksen ja teknisten innovaatioiden kanssa vahvistivat ja kiihdyttivät toisiaan ilmiöinä, ja mahdollistivat tuotannon laajamittaisen koneistumisen ja innovaatioiden nopean leviämisen. Tämä oli se aatteellisen kehitysharppauksen tekninen lopputulema, jonka johdosta Eurooppa ja Amerikka saivat valtavan etumatkan muuhun maailmaan aina siihen saakka, kunnes markkinatalous levisi muuallekin.

 

Liberalismin nousu, tuho ja uusi uho

 

Jos 1900-luku olisi saanut jatkua ilman sotilaallisia kriisejä, Eurooppa ja Amerikka saattaisivat yhä olla ylivoimaisesti muita maanosia rikkaampia, ja ainakin liberalismi olisi edelleen johtava aate kaikissa kehittyneissä maissa. Sotilaalliset aseet syrjäyttivät kuitenkin taloudelliset, ja veivät Euroopan turmioon.

 

Paitsi että molemmat maailmansodat tuhosivat valtavat määrät eurooppalaisten kaupunkien infrastruktuuria ja tappoivat työikäistä (ja toki muunkin ikäistä) väestöä, ne myös muuttivat poliittista aatekenttää tavalla, josta Eurooppa ei ole edelleenkään toipunut. Liberaalin aatteen asema romahti, ja sen tilalle tuli keskusjohtoisempaa päätöksentekoa ajavia aatteita – ei pelkästään kollektiiviseen sosialismiin romahtaneessa idässä, vaan myös Länsi-Euroopassa. Sosialistipuolueiden vastavoimana toimivat oikeistopuolueet ovat pitkälti olleet korporatiivisen eturyhmäpolitiikan ajajia, eli vaikka ne ovat pitäneet liiketoiminnan puolta, niiden toimintaa on yleisesti leimannut pro business, ei pro market -ajattelu.

 

Vähemmällä maailmansodissa säästyneet Yhdysvallat ja Australia pysyivät Eurooppaa markkinataloushenkisempisinä.

 

Toki virkistäviä poikkeuksia on myös Euroopassa. Margaret Thatcher kykeni myöhemmin muuttamaan konservatiivipuolueensa suuntaa voimakkaasti vapaita markkinoita suosivaksi.

 

Päivän Byrokraatti on päätellyt, että keskusjohtoisuuteen kallistumisessa on kenties kyse sotien aiheuttamista opeista ja traumoista. Sodassa kollektiivinen päätöksenteko nimittäin on eduksi, kun maalla on kirjaimellisesti elämän ja kuoleman kysymyksenä yksi ainoa, selkeästi määritelty päämäärä – sodan voittaminen – ja yhteiskunnan kaikki resurssit keskitetään ja ollaan valmiita uhraamaan sitä varten. Samasta syystä totalitaristiset valtiot ovat usein menestyksekkäitä sodissaan demokratioita vastaan. Nämä sotilaalliset voitot ovat ehkä luoneet illuusion siitä, että ”laissez-faire” ei olisi enää ajantasainen oppi yhteiskunnan järjestämiseen.

 

Tietenkään kyse ei ole mistään eurooppalaisesta erikoisuudesta. Samanlainen havainto sodan vaikutuksesta kasvaneeseen keskushallintoon on tehty esimerkiksi USA:n sisällissodasta ja Korean sodasta. Osin jälkimmäisen vaikutuksesta Yhdysvalloissakin alkaa nykyään olla verorasitteen kanssa, ainakin joissain osavaltioissa, samantyyppisiä ongelmia kuin Euroopassa.

 

Normaalioloissa keskusjohtoinen ajattelu ei kuitenkaan johda tehokkaaseen talouteen. Syistä, joita koko joukko taloustieteilijöitä Friedrich von Hayekista Milton Friedmaniin on ansiokkaasti kuvannut, keskusjohtoisuutta paljon tehokkaampi malli on vapaa markkinatalous, jossa päätöksenteko on hajautettu yksittäisten taloudellisten toimijoiden tasolle ja jossa tarvittava informaatio eri osapuolilla olevista tarpeista ja tarjottavista vaihtuu osapuolten välillä anonyymisti ja mahdollisimman tehokkaasti muuttuvien hintojen välittäminä indikaatioina. Adam Smithin sanoin, talouden toimintaa ohjaa ”näkymätön käsi”.

 

Hyvinvointivaltio ei voi toimia nykyisellä huoltosuhteella

 

Poliittisen ajattelun muutoksen lisäksi sodat loivat Eurooppaan myös huomattavan poikkeustilan demografiseen rakenteeseen. Sodan päätyttyä syntyvyys oli poikkeuksellisen suurta, ja tällöin syntyivät niin sanotut suuret ikäluokat, joita vanhempi ikäluokka taas oli toisen maailmansodan useiden kymmenien miljoonien uhrien harventama.

 

Sen jälkeen kun suuret ikäluokat aikuistuivat 60-luvun kuluessa, työikäisten ja ei-työikäisten (vanhukset ja lapset) välinen suhde, eli taloustermein ilmaistuna väestöllinen huoltosuhde oli poikkeuksellisen hyvä. 1970-luvun alkaessa lapsia ja 65 vuotta täyttäneitä oli sataa työikäistä kohti n. 50. Alimmillaan (parhaimmillaan) väestöllinen huoltosuhde oli vuonna 1984, jolloin sataa työikäistä kohti oli 47 ei-työikäistä. Tilanne jatkui lähes samanlaisena noin vuoteen 2010 asti, jonka jälkeen huoltosuhde on heikentynyt nopeasti niin, että tällä hetkellä väestöllinen huoltosuhde on noin 62 ei-työikäistä sataa työikäistä kohti, ja tämänhetkisen ennusteen mukaan vuonna 2040 ei-työikäisiä on vastaavassa suhdeluvussa n. 66-67.

 

1960-luvun tilanteessa voi ymmärtää, miksi sosialidemokratian on täytynyt näyttää houkuttelevalta. Sota oli opettanut virheellisen opin, jonka mukaan keskusjohtoisuus olisi tehokas malli, ja rankat ajat ovat varmasti luoneet myös turvallisuuden kaipuuta. Ison lapsiluvun ja vähäisten vanhuksien myötä hyvältä vaikuttanut huoltosuhteen kehitys loi kuvan, jonka mukaan sosiaaliturvalla huollettavia tulisi olemaan vähänlaisesti, eikä siitä aiheutuisi mittavaa taloudellista rasitetta.

 

Esimerkiksi suomalaisen hyvinvointivaltion arkkitehti, Sdp:n kansanedustaja Pekka Kuusi luonnehti, että ”runsas 20 % kansantulosta olisi oikea ja riittävä sosiaalimenojen taso”. Kunpa olisikin. Vuonna 2018 tuo osuus oli jo 30 % ja luku lienee jatkossakin nopeassa nousussa. 60-luvun demareita ei suoranaisesti voi syyttää myöhemmästä kehityksestä, mutta epäsuotuisan demografisen kehityksen lisäksi sosiaaliturvaksi tulonsiirtovaltio on levinnyt yhä uusille aloille. Kuusi itse asiassa jopa nimenomaisesti varoitti tästä vuonna 1976: ”emme toisin sanoen ole valmiit veroinemme kustantamaan ylieläkkeitä, muotisairastelua tai muuta vastaavaa”. Valitettavasti myöhemmät demarit – nimellisestä puolueestaan riippumatta – eivät ole olleet yhtä pedantteja.

 

Paitsi, että 60-luvulta alkanut sosiaalipolitiikka hidasti eurooppalaisten valtioiden talouskasvua, se loi myös kestävyysansan, joka on lauennut nyt, kun suuret ikäluokat ovat jääneet eläkkeelle. Tilannetta pahentaa se, että uudet ikäluokat pienenevät edelleen. Kun jokainen uusi ikäluokka on edellistä pienempi, väestöpyramidi on kääntynyt ikään kuin ylösalaisin.

 

Lisäksi, pelkkä väestöllisen huoltosuhteen tarkastelu ei ole riittävä mittari. Se, että ihminen on työiässä, ei vielä yksinään riitä, vaan hänellä on positiivinen vaikutus huoltosuhteeseen ainoastaan, mikäli hän myös on työssä. Tätä suhdelukua, jossa lasketaan kuinka monta työvoiman ulkopuolella olevaa ja työtöntä on yhtä työllistä kohti, kutsutaan taloudelliseksi huoltosuhteeksi. Valitettavasti taloudellista huoltosuhdettamme rasittaa entisestään se, että maahanmuuttajista suuri osa on väkeä, jonka edellytykset markkinaehtoiseen työllistymiseen ovat heikot tai olemattomat.

 

Antelias asumisperusteinen sosiaaliturva näyttää muodostavan huomattavan houkuttimen ns. passiiviväestölle ja korkea verotus taas karkottimen aktiiviselle, osaavalle työväestölle. Paitsi että maamme ei houkuta osaajia muualta, myös omia korkeastikoulutettuja asiantuntijoitamme ja yrittäjiä muuttaa nettomääräisesti ulos maasta tuhansia vuodessa. Tällä aivo- ja yrittäjyysvuodolla voi olla vielä pitkäkantoisia negatiivisia vaikutuksia maallemme.

 

Niinpä, kun vielä ns. hyvinvointivaltio-politiikan alkaessa 1960-luvulla oli paljon vastuunkantajia ja vähän vapaamatkustajia, asetelma on nyt päinvastainen, ja vähenevien maksajien kantokyky on todella koetuksella. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö käytti syntyneestä tilanteesta nimitystä ”oleskeluyhteiskunta”. Tämä kaikki liittyy läheisesti edellä kuvattuihin ongelmiin pulleasta julkisesta sektorista, ylimitoitetuista tulonsiirroista ja korkeista veroista.

 

 

Siitä, miten lisääntynyt sosialidemokratia ja väestön ikärakenteen muuttuminen mahdollisesti näkyvät Suomen BKT:n kasvuluvuissa per capita, on yhtä monta mielipidettä kuin on keskustelijoitakin, mutta keskustelun herättämiseksi alla on taloushistorioitsija Riitta Hjerppen koostama taulukko, josta sotavuodet on vertailukelpoisuuden vuoksi eliminoitu, eli vertailu tapahtuu ainoastaan rauhanvuosien välillä.

 

 

Lähde: Suomen talouden kasvun vaiheet ja vaihtelut 1860 – 2010, Riitta Hjerppe

 

Ankara verotus ei ole välttämättömyys

 

Sodilta säästynyt Sveitsi on ollut jossain määrin immuuni edellä kuvatuille ongelmille. Ensimmäistä maailmansotaa edeltäneen ajan talousliberaali traditio on saanut jatkua siellä isommitta keskeytyksittä, ja maa on suojellut talouttaan ylikorkeiden verojen ja yli äyräiden paisuvan julkisen sektorin aiheuttamilta jarruilta. Siinä missä Suomen kokonaisveroaste on hieman alle 43 % ja esimerkiksi Ranskalla n. 46 %, Sveitsi pärjää alle 28 %:lla olematta silti kovin turvattoman ja sivistymättömän paikan maineessa. Vertailun vuoksi, Viron kokonaisveroaste on n. 33 %, UK:n 34 % ja OECD-maiden keskiarvo n. 34 %.

 

Päivän Byrokraatin teorian mukaan sodista kärsineissä maissakin liberaalien poliittisten voimien suosio nousee hiljalleen aikojen normalisoituessa.

 

Joskus muutos on nopeaa. Palstamme usein käsittelemä Viro itsenäistyi uudelleen vuonna 1991 sitä miehittäneestä Neuvostoliitosta, ja teki täydellisen pesäeron sosialismiin. Viro on tämän jälkeen 29 vuodessa tehnyt talousliberaaleilla opeilla valtavan nopean kehitysharppauksen. Neuvostoliiton miehityksen aikana Viron talous tuhottiin kommunismilla lähes täydellisesti, mutta uuden itsenäistymisen 1991 jälkeen Viro on johdonmukaisesti perustanut taloutensa äärimmäisen kilpailukykyiseen verotukseen, kevyeen julkiseen sektoriin ja säästeliääseen sosiaaliturvaan, jota jaetaan vain todelliseen tarpeeseen.

 

Lukusuositus: Kirja-arvostelu: Viro vuonna nolla

 

Viron linja on houkutellut maahan sellaisia maahanmuuttajia, jotka tuovat maahan uutta taloudellista toimeliaisuutta ja investointeja. Näiden muuttohalukkuutta on lisännyt Viron luoma luottamus maan politiikan pitkäjänteisyyteen. Kun Viro otti käyttöön tasaveron vuonna 1994, verokannaksi asetettiin 26 %, mutta maa ilmoitti suunnitelman, jolla vero laskettaisiin tulevina vuosina portaittain aina 20 %:iin asti. Viron tasaveromallissa samaa verokantaa sovellettiin sekä ansiotuloveroon (työtulo), että yhtiön tuloveroon, joka maksetaan vasta yhtiön jakaessa osinkoa.

 

Paitsi, että yhteinen verokanta teki verosuunnittelusta jokseenkin tarpeetonta yrittäjille, Viron pitkäjänteinen julkinen suunnitelma laski huomattavasti maariskiä ja lisäsi sekä yrittäjien, maahanmuuttajien että sijoittajien luottamusta siihen, miten maan olosuhteet taloudellisille toimijoille kehittyisivät tulevaisuudessa.

 

Kun sijoittautumissuunnitelmissa saatettiin ottaa huomioon tulevien vuosien odotettavissa oleva alempi verokanta, veronalennusten dynaamiset vaikutukset saatiin osin esiin jo etukäteen, kun tavallisesti käy juuri päinvastoin niin, että dynaamisilla vaikutuksilla on vuosien viive. Investointipäätökset eivät synny hetkessä.

 

Syömävelkaa ilman ruokaa

 

Nyt pääsemme itse Päivän Byrokraatin ehdotukseen. Tällaisen samanlaisen pitkän aikavälin julkisen strategian tarvitsisi myös Suomi. Siinä missä Virolle sen hallinto ja politiikka lasketaan eduksi, Suomen hallitukset taas ovat jo pitkään katsottu maariskiä lisääviksi.

 

Nykyinen yritysvastainen ja ideologian sumentama sekä ilmeisen kyvytön sosialistihallitus on tietysti aivan oma lukunsa, mutta jo pitkään ennen sitäkin suomalainen politiikka on ollut jokseenkin linjatonta, visiotonta ja kyvytöntä vastaamaan ilmiselviin ongelmiin. Rakenneuudistus on sana, josta on puhuttu lähes kolmekymmentä vuotta, mutta yhtään sen piiriin kuuluvaa toimenpidettä ei ole tehty.

 

Kun edellä kävimme läpi niitä historiallisia syitä, joiden vuoksi Suomi (ja moni muu länsimaa) on ajautunut turvonneen julkisen sektorin loukkuun, kyse ei tietenkään ole seikasta, joka olisi tullut yllätyksenä ja johon olisi havahduttu vasta nyt. Ikäluokkien pieneneminen ja suurten luokkien eläkepommi on ollut tiedossa vuosikymmeniä, mutta asialle ei ole vain tehty mitään. Viimeistään kun päälle iski finanssikriisi (2007-2009) ja Suomessa lisäksi verotuloillemme kriittisen tärkeän Nokian vuonna 2008 alkanut syöksy, olisi pitänyt kiireesti ryhtyä toimenpiteisiin, mutta sen sijaan vaaleja voitettiin jakovarapuheilla.

 

Vielä 2019 valittu kansanrintamahallituskin on tehnyt suoranaista taidetta pysyvien kulujen lisäämisestä.

 

Mitään jakovaraa ei todellisuudessa ole ollut pitkään aikaan olemassa, eikä edes uusia menoja edeltäviin kuluihin ole ollut varaa, vaan julkinen kulutus on katettu massiivisella velanotolla. Sitten vuoden 2008, julkisyhteisöjen velka ei ole lyhentynyt eurollakaan yhtenäkään vuonna, vaan kokonaisvelkasaldo on paisunut 12 vuodessa hieman yli 60 miljardista 160 miljardiin.

 

Toisin kuin Paavo Arhinmäki (vas) väittää, myös valtioiden on maksettava lainansa takaisin. Arhinmäen ikiliikkujamalli tarkoittaa vain sitä, että yhden lainan erääntyessä valtio maksaa sen takaisin ottamalla tilalle toisen. Hieno suunnitelma niin kauan kuin lainaa saa, ja uusien lainojen korko ei nouse yli valtion maksukyvyn. Myös yksityishenkilö voi vastaavalla tavalla koettaa rakentaa taloutensa pikavippien sarjan varaan, mutta se ei yleensä pääty hyvin.

 

Nollakorkojen aikana massiivinen velkasalkku ei ole toistaiseksi näkynyt lainanhoitokuluissa, mikä on luonut vaarallisen illuusion siitä, että velkaantua voi loputtomiin seuraamuksitta. Suomen ongelma on, että koronnousua povataan ehkä jo vuodelle 2021. Kymmenen suurimman talouden, G10-maiden keskuspankkien yhteenlasketut taseet ovat elvytyspolitiikan myötä paisuneet historiallisen korkeiksi, yli puoleen näiden maiden yhteenlasketusta BKT:sta.

 

Esimerkiksi Yhdysvaltain keskuspankki (Fed) on ilmoittanut, että se jatkaa löyhää valuuttapolitiikkaa eli käytännössä velkakirjojen ostoa aina siihen saakka, kunnes inflaatio ylittää 2 %:n rajapyykin. Ongelma on se, että inflaatio ei välttämättä pysähdy toivotulla tavalla siihen, vaan patojen kerran auettua markkinoille pumpatun rahan arvo alenee paljon nopeammin kuin keskuspankit ovat toivoneet.

 

Raha on nimittäin perusluonteeltaan velkasitoumus, jonka vastaanottaja suostuu lykkäämään tuottamaansa työtä tai muuta vastiketta vastaan saamansa osuuden yhteiskunnan resursseista aina siihen saakka, kunnes hän päättää käyttää saamansa rahan johonkin. Jos ihmisiltä katoaa luottamus siihen, että rahayksiköllä saa huomenna suurin piirtein saman määrän hyödykkeitä kuin tänäänkin, rahaa ei haluta tappioiden pelossa ottaa vastaan, ja abstrakti sitoumus menettää arvoaan.

 

Edellisen kerran kun rahamäärää kasvatettiin Yhdysvalloissa yhtä rivakasti toisen maailmansodan aikana 1942, seurauksena oli huimasti kiihtynyt inflaatio, vaikka kyseessä oli maailman johtava valtio. Vähemmän keskeisten keskuspankkien valuuttaseikkailut ovat usein päättyneet vielä huonommin, kun inflaatio on lähtenyt itseään kiihdyttävälle kuolonkierteelle.

 

Mikäli kauhukuvat toteutuvat, holtiton rahapolitiikka voi päätyä pörssiromahdukseen, korkojen nousun aiheuttamiin ongelmiin asuntovelallisille ja valtioiden velanhoitokulujen räjähdykseen. Suomen julkiselle sektorille jokainen korkoprosentti tarkoittaa 1,6 miljardin euron lisäkustannusta sillä viiveellä, mikä kestää vanhojen lainojen korvautumiseen uuden korkokannan mukaisilla.

 

Jo pelkästään korkojen nousu Fedin inflaatiotavoitteen tasolle 2 prosenttiin olisi siis Suomen jo entuudestaan lähes 10 miljardia alijäämäiselle taloudelle yli 3 miljardin euron vuotuinen lisäkustannus, ja mikäli korot nousevat historiallisesti tavanomaiselle 6 prosentin tasolle, sukanvarresta on löydettävä 9,6 miljardia euroa tilitettäväksi velkojille – jok’ikinen vuosi, ilman että laina lyhenee senttiäkään.

 

Tämän vuoksi velkaa ottaneet hallitukset ovat syöneet lastemme lautasilta. Suomi ei millään kuviteltavissa olevalla skenaariolla pysty jatkamaan nykymenoa, eikä nykyisen kaltainen, mittaviin tulonsiirtoihin perustuva hyvinvointivaltio ole matemaattisesti mahdollinen. On yhdentekevää, onko sen säilyttämiseen poliittista tahtoa vai ei. Malli on taloudellisesti tuhoon tuomittu.

 

Lukusuositus: PB: Suomen velkaantuminen jatkuu kuin alkoholistin ryyppykierre

 

Entä jos kaikille olisi töitä ja palkalla eläisi?

 

Nopea velkaantuminen on ongelma myös Päivän Byrokraatin suunnittelemien rakenneuudistusten toteuttamiselle. Vastuulliseen politiikkaan nimittäin kuuluu, että muutoksia ei tehdä liian äkkinäisellä tavalla, joka on omiaan saattamaan ihmisryhmiä sellaisiin ongelmiin, joihin he eivät ole voineet kohtuudella varautua. On tärkeää, että minkään uudistuksen myötä ihmisten ei anneta tipahtaa kelkasta, eikä ketään jätetä heitteille. Vaikka yhteiskuntaa muutettaisiin yksilön omaa vastuuta korostavaan suuntaan, se täytyy tehdä tavalla, jossa annetaan ihmisille aikaa ja mahdollisuus oppia ja mukautua uusiin olosuhteisiin, ja tuetaan heitä pyrkimyksissään alkaa ottaa enemmän vastuuta itsestään ja omasta elämästään.

 

Työttömyysperusteista sosiaaliturvaa ei voi leikata hetkessä, vaan ihmisille on varattava riittävästi aikaa hakeutua töihin. Eläkkeitä ei voi kohtuuttomasti alentaa ihmisiltä, joilla ei ole enää jäljellä riittävästi työuraa omien eläkesäästöjen kerryttämiseksi. Asumistukea ei voi poistaa yhdessä yössä, vaan vuokramarkkinoille on annettava aikaa tottua uusiin pelisääntöihin ja mukauttaa hintatasoja sopivaksi asukkaille, joiden vuokrakuittia ei enää maksakaan Kela.

 

Korkeintaan jokin sukupuolentutkimuksen laitos ja muutamat kymmenentuhatta virastovirkaa ovat lopetettavissa heti. Työttömyyskortistoonhan nämäkin ihmiset siirtyvät, mutta yhteiskunnalle heistä aiheutuva kustannus ei ainakaan kasva, ja turhaa työtä tekevät ihmiset pääsevät etsimään elämälleen uutta suuntaa.

 

Vaikka pari matalalla roikkuvaa hedelmää olisikin poimittavissa, on selvää, että ihmisille aiheutettua kärsimystä välttäen julkisen sektorin kustannustaso ei laske hetkessä, vaan se vaatii vuosien systemaattisen työn.

 

Tyypillinen väite vasemmalta kuuluu, että ”kyllähän ihmiset töihin menisivät, jos töitä olisi”. Tuo väite ei pidä paikkansa. Virkkeen ensimmäinen osa kertoo kyvyttömyydestä ymmärtää insentiivejä ja työstä saatavan palkan kanssa kilpailevan sosiaaliturvan vaikutusta. Virkkeen jälkimmäinen lause taas on jotain, johon voidaan vaikuttaa verotuksella ja työlainsäädännöllä.

 

Yksi verotuksellinen täsmäase kohdistuu niin sanottuun verokiilaan. Se on tuhonnut Suomesta satojatuhansia palvelualan työpaikkoja. Jos tavallisen ihmisen täytyy tehdä yli viikko työtä voidakseen ostaa yhden päivän rakennusmiehen tai muun työntekijän työpanosta, lähes kenelle tahansa on kannattavampaa ottaa vapaata omista töistä tai käyttää muuten vapaa-aikaansa esimerkiksi remppahommiin tai siivoamiseen. Jopa vielä tavallisen terveyskeskuslääkärin palkoilla kannattaa terassi rakentaa itse, jos vasara vain edes jollain tapaa kädessä pysyy.

 

Tämä on monella tapaa kansantaloudellista tuhlausta ja elämänlaadun heikennystä. Yhteiskunnan tehokkuus syntyy siitä, että kukin erikoistuu tekemään sitä, missä on hyvä ja mihin on koulutettu. Jos emme voi keskenämme vaihtaa palveluita ilman, että verokarhu kahmaisee suurimman osan välistä ja vie kaiken vaihdannasta saatavan tehokkuushyödyn, me hukkaamme erikoistumisen edut ja toimimme yksiselitteisen tyhmästi.

 

Päivän Byrokraatti laski eräässä aiemmassa kirjoituksessa auki, kuinka tähän ongelmaan kannattaisi jo nykyiselläänkin puuttua poistamalla kokonaan kotitalousvähennyksen yläraja. Muutoksessa voittaisi sekä valtio, työn teettäjä että työn tekijä. Kansanrintamahallitukselle sentään pisteet siitä, että se tarttui PB:n ehdotukseen puolittain ja taipui korottamaan kotitalousvähennyksen ylärajaa.

 

Lukusuositus: PB: Kotitalousvähennyksen ylärajan poisto lisäisi valtion verotuloja

 

Kun työn verotusta alennetaan, sillä on myös pienituloisia hyödyttävä vaikutus. Veronalennusten myötä palveluiden hinnat laskevat ja elinkustannukset Suomessa pienenevät. Sama vaikutus on sillä, kun matalapalkka-alojen syntyminen mahdollistuu sitä mukaa, kun niiden kanssa kilpaileva sosiaaliturva väistyy. Toki tämä pitää mahdollistaa myös poistamalla työehtosopimusten yleissitovuus. Vuokraankaan ei kulu yhtä paljon rahaa, kun asumistuen lakatessa hintavääristymät poistuvat. Asumistuella spekuloineet asuntosijoittajat kyllä kärsivät.

 

Kun elinkustannuksia pienennetään, pienemmälläkin palkalla tulee toimeen paremmin. Harva meistä muistaa sitä, mutta näin oli ennen kuin hyvinvointivaltioksi kutsuttu tulonsiirtohelvetti luotiin.

 

Kun ylikireään progressioon puututaan, ylempien tuloluokkien pako Suomesta tyrehtyy, ja mitä kilpailukykyisemmäksi verotuksemme saamme, sitä todennäköisemmäksi alkaa käydä myös osaajien muutto maahamme sisään, eikä vain täältä ulos. Jos heti muutostyön aluksi toteutetaan aggressiivinen kotitalousvähennyksen laajennus, saadaan myös varmistettua, että hyvätuloisten käteen jäävästä palkasta suuri osa kanavoituu palveluiden ostamiseen. Tämä luo työtä ja uutta potkua nuutuneeseen talouteemme.

 

Samoihin johtopäätöksiin Päivän Byrokraatin kanssa on tullut Ruotsin sosialidemokraattinen hallitus, joka heti vaalikauden aluksi poisti ylimmiltä tuloluokilta ns. raippaveron ja kertoi päätöksensä perusteluiksi muun muassa, että veronalennus ei alenna valtion verokertymää lainkaan. Uppsalan yliopiston ekonomisti Jakob Lundberg tutki asiaa myös Suomen osalta ja tuli siihen tulokseen, että Suomessa verokertymä kasvaisi suurituloisten marginaaliveroprosenttia alentamalla.

 

Lukusuositus: PB: Suurituloisten veroale lisäisi verokertymää

 

Siinä missä verotuksen ja sosiaaliturvan uudistaminen tekee työskentelystä kannattavampaa, yritysverotuksen kohtuullisella trimmauksella saadaan nostettua Suomen suhteellista kilpailukykyä yritysten sijoittautumismaana. Muutoksilla aikaan saatava vaikutus voi olla huiman nopea, mistä kertoo eräässä aiemmassa jutussamme esiin nostama Irlannin esimerkki.

 

PB: Yhteisöveron voisi poistaa, jos yritystuista luovuttaisiin

 

Toki jokainen veroale on suunniteltava siten, että valtion kassa kestää myös sen ajan, kunnes kulutaso saadaan alas ja talouden kasvun myötä veropohja laajenee, eli veronalennusten dynaamiset vaikutukset näkyvät. Tämäntyyppiset muutokset eivät kuitenkaan PB:n käsityksen mukaan välttämättä käy niin kalliiksi kuin pelätään.

 

Ilman valtiovarainministeriön laskuvoimaa lukuja on vaikea testata täsmällisesti, mutta esimerkiksi EVA laati vuonna 2006 ajatusharjoituksen, jossa tutkittiin ansiotuloverotuksen muuttamista 29 prosentin tasaveroksi, johon on rakennettu maltillinen progressio siten, että ensimmäiset 7 000 euroa olisivat verovapaa tuloa. Tuon lisäksi muita verovähennyksiä ei tunnettaisi. Lisäksi Evan harjoituksessa oli Viron mallia mukaillen ansiotuloveron kanssa samansuuruisella verokannalla 29 prosentin liiketoimintavero yrityksille. Osingoista ei perittäisi veroa lainkaan, eli ansiotulo ja pääomatulo olisivat siis mallissa samalla viivalla.

 

Kun mallista oli poistettu myös nykyiset pörssin suuromistajien verohelpotukset, malli muodostui verokertymän kannalta neutraaliksi, eli ainakaan Evan laskelmien mukaan mallin toteuttaminen ei maksaisi valtiolle mitään. Kansantaloudelle se tuottaisi kuitenkin merkittäviä hyötyjä.

 

Lähde: Tasavero – yksinkertainen, oikeudenmukainen ja kasvua tukeva verojärjestelmä, www.eva.fi

 

Koska kustannusneutraaleja ja vaikutuksiltaan positiivisia vaihtoehtoja progressiiviselle verotukselle näyttäisi olevan, verotuksen suhteen suuren kysymyksen tulisikin olla verottaako Suomi kansalaisiaan ideologisista syistä? Verotuksen perusteena tulisi olla välttämättömien julkisten menojen rahoittaminen, ei tulontasaus tai ideologisten ohjelmien toteuttaminen.

 

Realismia on toki se, että jos näiden kannustinloukkujen korjausten lisäksi halutaan lisätä tuottavassa kierrossa olevan varallisuuden määrää, kokonaisveroastetta on laskettava, ja sillä on ainakin tietyn ajan negatiivista vaikutusta verokertymään. Jos rakennemuutoksiin olisi ryhdytty esimerkiksi vuonna 2008, muutoksen rahoitus ei olisi ollut mikään ongelma. Kuoppa olisi ollut helppo kattaa kohtuullisella velalla, joka tällaista tarkoitusta varten olisi ollut aito tulevaisuusinvestointi.

 

Kun mihinkään toimenpiteisiin ei ryhdytty, olemme tuhlanneet arvokkaita vuosia ja velkaantumisemme on jo sillä asteella, että joustovaraa on paljon vähemmän. Kilpailijamaistamme esimerkiksi Ruotsi ja Saksa toteuttivat työreforminsa jo vuosituhannen alkupuolella ja ovat painaneet työn verotuksen selvästi Suomea alemmaksi.

 

Koska nyt resurssit ovat tiukemmilla, ainoa oikea tapa toteuttaa siirtymä on pitkäjänteinen tulevaisuusstrategia, joka Viron tapaan maalaa kaikille taloudellisille toimijoille vuosikymmeneksi eteenpäin kuvan siitä, miten Suomen verotus tulee alenemaan ja Suomi paranemaan yritysten toimintaympäristönä.

 

Jos strategiaan luotetaan, dynaamisia vaikutuksia voidaan saada ilman viivettä, ja muutos vietyä läpi ilman suurempaa kipuilua.

 

Se vaatii toki sitä, että koko porvarikentän on muutokseen sitouduttava, useiden vaalikausien ajaksi. Vuoden 2019 eduskuntavaalituloksestakin näkee, että Suomen kansasta yli 60 prosenttia kannattaa markkinatalouspuolueita ja yrittää epätoivoisesti äänestää sen vaihtoehdon puolesta, että taloudenpitomme olisi vastuullista ja mahdollistaisi yritysten toiminnan ja työnteon kannattavuuden Suomessa. Porvaripuolueiden olisi syytä olla tämän luottamuksen arvoisia, eikä tuottaa käytännön politiikassaan sosialidemokratiaa.

 

Suomen tulevaisuusstrategian politiikkasuositukset

 

Tulevaisuusstrategia voisi sisältää esimerkiksi seuraavat elementit:

 

(1) Julkinen sektori perataan siten, että välttämättömät tehtävät määritellään ja säilytetään, kaikki muu poistetaan. Julkisten palveluiden omavastuuosuutta nostetaan siten, että niitä käytetään vastuullisesti.

 

(2) Työn verotusta alennetaan joka vuosi. Verotuksen progressiota lasketaan vuosi vuodelta kohti 29 % tasaveromallia. Yritysverotus toteutetaan saman 29 % verokannan mukaisella tasaveromallilla ja osingosta ei kanneta erillistä veroa. Työtulo ja pääomatulo ovat näin samalla viivalla. Yritysverotuksen kiristymisen estämiseksi vero lankeaisi maksuun Viron mallin mukaisesti osingonmaksun yhteydessä. Verokertymän turvaamiseksi myös yritysverotuksen muutos olisi syytä toteuttaa askelittain.

 

(3) Työehtosopimusten yleissitovuus poistetaan ja minimipalkkasäännösten synty estetään. Matalapalkka-alojen synty sallitaan, koska matalapalkka-alat ovat paitsi olennaisia yhteiskunnan toiminnan kannalta, myös yksilölle keino nousta passivoivan sosiaaliturvan luomasta kannustinloukusta työuralle. Olennaista on samanaikaisesti varmistaa kustannustason madaltamiseen tähtäävillä toimilla, että myös ns. matalapalkka-alojen palkkatasolla tulee toimeen. (Perustilin tai negatiivisen tuloveron kaltaisen mallin toteuttaminen täydentäväksi sosiaaliturvaksi on yksi vaihtoehto.)

 

(4) Työttömyysperusteista sosiaaliturvaa alennetaan Tanskan mallin mukaisesti siten, että työttömyyskorvauksen määrä laskee nopeasti kahden ensimmäisen työttömyyskuukauden jälkeen, luoden kannustimet nopeaan työllistymiseen. Vastaavasti työttömyysturvan epäävistä karensseista luovutaan.

 

(5) Sosiaaliturva keskitetään sairaiden, vanhusten, vammaisten ja muiden työkyvyttömien ryhmien avuksi. Kapenevilla resursseilla pyritään huolehtimaan hyvin niistä, jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään. Sen sijaan työkykyisiä mutta työhaluttomia ei ylläpidetä yhteisillä varoilla.

 

(6) Asumistuki poistetaan asteittain. Muut vastaavat kohdistetut tuet arvioidaan ja tarvittaessa poistetaan.

 

(7) Sosiaaliturvan asumisperusteisuudesta luovutaan epätoivottujen maahanmuuttokannustimien vähentämiseksi. Kansalaisuuden myöntämisen ehtoja tiukennetaan Sveitsin tapaan siten, että kansalaisuutta varten vaadittava yhtäjaksoinen aikamäärä lasketaan vain siltä ajalta, kun henkilö on oleskellut maassa todellisissa töissä. Kansalaisuuden myöntävän viranomaisen harkintavaltaa rajataan merkittävästi säätämällä, että mikä tahansa rikos pääsääntöisesti nollaisi asumisajan kertymisen. Pakolaisille ja kv-suojelua saaneisiin sovelletaan samaa asumisaikavaatimusta kuin muihinkin.

 

(8) Työllistämisen esteitä poistetaan portaittain poistamalla laista mahdollisimman laajasti työnantajalle työntekijästä aiheutuvia riskejä, jotka muodostavat rekrytointikynnyksen. Viimeisen työnantajan velvoitteet ja eläkevastuut poistetaan, irtisanominen vapautetaan ja kaikki yhteistoimintalain mukaiset velvoitteet poistetaan. Vaikka olemassa oleviin työsuhteisiin liittyvä turva heikkenee, työpaikan menettämisestä aiheutuva haitta pienenee, kun uusi työpaikka on helposti hankittavissa.

 

(9) Varainsiirtovero poistetaan, koska se haittaa ihmisten muuttamista töiden perässä uudelle paikkakunnalle ja turhaan rankaisee ihmisiä asunnon vaihdosta esimerkiksi perhetilanteen muuttuessa.

 

(10) Autovero poistetaan, koska se estää autokannan uusiutumista ja johtaa huonoon lopputulokseen sekä ympäristön että ihmisten elämänlaadun kannalta.

 

(11) Yritystoiminnan esteitä poistetaan laista, kaikki EU-säännökset implementoidaan kansallisen liikkumavaran puitteissa mahdollisimman yritysmyönteisinä. Olemassa oleva kansallinen lisäsääntely pääsääntöisesti poistetaan.

 

(12) Oikeuslaitos resursoidaan riittävästi ja huolehditaan siitä, että oikeusvaltio ja markkinatalouden tarvitsemat riidanratkaisupalvelut eivät vaarannu.Oikeuslaitoksen kannalta keskeisissä henkilövalinnoissa painotetaan poliittista neutraliteettia kaikenlaisen oikeudenkäytön politisoitumisen ehkäisemiseksi.

 

(13) Verotuksen ja hallinnon ohjenuoraksi otetaan suomalaisten ostokyvyn ja elintason parantaminen.

 

Esittämämme lista on tietenkin vain suuntaa-antava esimerkki, ja toki moni sen sisältämistä elementeistä olisi muokattavissa tai korvattavissa toisenlaisella kokonaisuuden kärsimättä. Kokonaisuuden suunnan on oltava kuitenkin sama: tulonsiirtojen ja sosiaaliturvan kustannusrasitetta on vähennettävä ja apu keskitettävä niille, jotka ovat eniten sen tarpeessa, ja samalla on raivattava esteitä yritystoiminnan harjoittamisen ja taloudellisen aktiivisuuden tieltä ja annettava yksilöille mahdollisuus kukoistaa.

 

Tämä strategiaehdotus on suunnattu poliitikkojen lisäksi myös meille kaikille kansalaisille. Syytä ja vastuuta ei voida sysätä vain poliitikkojen harteille, vaan omien asenteidemme tulee muuttua. Keskiluokan ei ole mitään järkeä kahlita itseään korkeisiin veroihin vain maksaakseen tulonsiirtoja toisilleen, eikä kenenkään työkykyisen oletusarvona voi olla omien valintojensa siirtäminen pysyvästi muiden ihmisten kustannettaviksi. Itsellemme asettamien tavoitteiden tulee olla vähintään samalla tasolla kuin vaatimustemme poliittisille päättäjille.

 

Me valitsemme paitsi päättäjät, myös omat arvomme, ja näiden arvojen tulisi korostaa jokaisen omaa vapautta ja vastuuta oikeassa suhteessa.

 

Sekä äänestäjien että poliitikkojen on aika tehdä uusi yhteiskuntasopimus, joka perustuu aitoon haluun tehdä Suomesta maa, jossa kannattaa työskennellä ja yrittää, ja jossa tulevaisuus lupaa lapsillemmekin hyvän elämän.

Saatat tykätä myös

PB: Suomen velkaantuminen jatkuu kuin alkoholistin ryyppykierre
PB: Hallitus sählää, mutta yritykset on pelastettava tulevaisuutta varten
PB: Jonnet eivät muista, mitä sosialismi saa aikaan
PB: Kotitalousvähennyksen ylärajan poisto lisäisi valtion verotuloja

13 vastausta

  1. Jussi Koskinen

    “Yritysverotus toteutetaan saman 29 % verokannan mukaisella tasaveromallilla”

    Tämän ajatus ei oikein tullut selväksi. Suomalainen suuri pörssiyritys maksaa keskimäärin 23 %:n yhteisöveroa ja Suomen yhteisöveropäätöksillä on tähän vähäinen vaikutus, koska vero maksetaan toimintamaille toimintamaidenvero-%:in mukaan.

    1. Päivän Byrokraatti

      Malli vastaa teknisesti Viron toteuttamaa, eli yhtiö maksaisi tuloksestaan 29% veroa, minkä jälkeen maksettava osinko olisi verovapaa. Malli ei suuremmin muuta nykytilannetta sen suhteen, miten konserneissa verotettava tulo jakautuu eri toimintamaiden kesken verosopimusten mukaisesti.

  2. porvari

    (Oman) ajanpuutteen vuoksi, kommentoin vain alkupään tulevaisuussuunnitelman elementtejä. Tai oikeastaan kerron millä tapaa ne ammutaan alas.

    (1) Julkinen sektori perataan – “No mutta kun me tarvitsemme mm. sukupuolentutkimuslaitosta niiden kaikkien 32 tai enemmän sukupuolen tutkimiseen. ” Aina löytyy joku perustelu mitä ihmeellisimmille marginaalipalveluille, joita yhteiskunta tuottaa. Hyvänä esimerkkinä kunnallinen jätehuoltoneuvoja – Kuinka moni kansalainen on ikinä tarvinnut em. instanssia? Vihreät ovat tuommoisenkin viran saaneet aikaiseksi.

    (2) Työn verotusta alennetaan joka vuosi – “Mutta kun rikkaat/hyvätuloiset hyötyy eniten”

    (3) Työehtosopimusten yleissitovuus poistetaan – AY-liike pistää yleislakon pystyyn.

    (4) Työttömyysperusteista sosiaaliturvaa alennetaan Tanskan mallin mukaisesti – “Taas porvarit haluaa kaikki mieron tielle”

    (5) Sosiaaliturva keskitetään sairaiden, vanhusten, vammaisten – Aina löytyy joku intressiryhmä, jolta ei voi viedä ja jonka takia järjestelmään ei voi koskea. Ei vaikka siellä on järjettömyyksiä tyyliin tupakoinnin vastainen työ turkmenistanissa (tai missä se oli) 400 000/vuosi

    (6) Asumistuki poistetaan asteittain. – “Porvarit haluaa viedä katon köyhiltä”

    (7) Sosiaaliturvan asumisperusteisuudesta luovutaan epätoivottujen maahanmuuttokannustimien vähentämiseksi. – “Ihmisoikeudet! Kansainväliset sopimukset!”

  3. porvari

    (Onkohan täällä moderointi vai johtuuko selaimesta ettei kommentti näy. Laitetaaan uusiksi eri selaimella)

    (Oman) ajanpuutteen vuoksi, kommentoin vain alkupään tulevaisuussuunnitelman elementtejä. Tai oikeastaan kerron millä tapaa ne ammutaan alas.

    (1) Julkinen sektori perataan – “No mutta kun me tarvitsemme mm. sukupuolentutkimuslaitosta niiden kaikkien 32 tai enemmän sukupuolen tutkimiseen. ” Aina löytyy joku perustelu mitä ihmeellisimmille marginaalipalveluille, joita yhteiskunta tuottaa. Hyvänä esimerkkinä kunnallinen jätehuoltoneuvoja – Kuinka moni kansalainen on ikinä tarvinnut em. instanssia? Vihreät ovat tuommoisenkin viran saaneet aikaiseksi.

    (2) Työn verotusta alennetaan joka vuosi – “Mutta kun rikkaat/hyvätuloiset hyötyy eniten”

    (3) Työehtosopimusten yleissitovuus poistetaan – AY-liike pistää yleislakon pystyyn.

    (4) Työttömyysperusteista sosiaaliturvaa alennetaan Tanskan mallin mukaisesti – “Taas porvarit haluaa kaikki mieron tielle”

    (5) Sosiaaliturva keskitetään sairaiden, vanhusten, vammaisten – Aina löytyy joku intressiryhmä, jolta ei voi viedä ja jonka takia järjestelmään ei voi koskea. Ei vaikka siellä on järjettömyyksiä tyyliin tupakoinnin vastainen työ turkmenistanissa (tai missä se oli) 400 000/vuosi

    (6) Asumistuki poistetaan asteittain. – “Porvarit haluaa viedä katon köyhiltä”

    (7) Sosiaaliturvan asumisperusteisuudesta luovutaan epätoivottujen maahanmuuttokannustimien vähentämiseksi. – “Ihmisoikeudet! Kansainväliset sopimukset!”

    Omasta mielestäni sekä kirjoitus, että toimenpide-ehdotukset ovat hyvin mietittyjä ja parasta mitä olen nähnyt. Miten PB:stä voi äänestää suomen virallisen yksinhallitsijan, joka voi panna nämä asiat tapahtumaan?

    1. Päivän Byrokraatti

      Hei, molemmat kommmentit näkyvät kyllä tulleen perille, eivätkä ole moderoitu. Varmaankin on ollut jokin viive sivun päivittymisessä tms., minkä vuoksi ensimmäinen ei ole heti näkynyt. Nyt pitäisi ainakin olla kunnossa.

  4. Tutkija Punavuoresta

    Briljantteja ideoita ja syvällistä analyysiä!

    Suomen julkinen sektori vaikuttaa toisinaan ”pöhöttyneeltä” vertailussa muihin maihin €/hlö -kulumittarilla. Itse tapaan tarkistaa, miten vertailuissa on huomioitu eläkkeet. Toisinaan käy niin, että Suomessa eläkkeet luetaan osaksi julkistalouden kuluja, siinä missä verrokkimaissa eläkkeet rahoitetaan eri tavoin, eivätkä ne rasita julkishallinnon kuluja. Baumolin taudin lisäksi julkishallinnon kuluja rasittavat juuri kasvavat eläkemaksut. Tässä kirjanpidossa julkishallinto alkaa siis ”tehostua” itsestään 10-20v kuluessa, suurten ikäluokkien siirtyessä manan majoille.

    Olen antanut itselleni kerrottavan, että ”eläkkeistä putsatut” suomalaisen julkistalouden luvut kertovat jopa verraten kustannustehokkaasta hallinnosta. ”Kampaviinereiden natustelijoiden”, ja sukupuolentutkijoiden määrä suhteessa vaikkapa sote-alan työntekijöihin, opettajiin tai poliiseihin on yllättävän pieni. Osittain varsin leanattu julkishallinto manifestoituu esimerkiksi oikeuslaitoksen hitaana toimintana. Jutturuuhkan takia oikeusprosessin aikaa mitataan helposti kuukausissa tai jopa vuosissa, kun koko yhteiskunnan kannalta olisi pareto-tehokasta saada päätökset nopeasti.

    Työttömyyden hoidossa Tanskan malli vaikuttaa kiinnostavalta. Ongelma on ilmeisesti se, että Tanskan yhdyskuntarakenne on olennaisesti erilainen kuin Suomessa: ihmiset asuvat tiiviimmin ja työpaikat sijaitsevat pienemmällä alueella. Suomalainen työn kohtaanto-ongelma – Kajaanissa valmistuu hitsaajia ja töitä olisi Uudessakaupungissa – on siten muovannut suomalaista työllisyyspolitiikkaa. Erilaisia mekanismeja muuttorahoista (”saat 500€ jos muutat perheesi kanssa Kajaanista Turkuun”) työllisyyskoulutuksiin (”nyt kun paperitehdas on suljettu, mitähän keksittäisiin”) on kokeiltu kriisipaikkakunnilla vuosien varrella. Osa kokeiluista on jopa toiminut.

  5. Kalle

    Hyvä kirjoitus. Tämän kun saisi oikeasti edes yhden puolueen agendaksi. Valitettavasti, muutamaa yksittäistä poliitikkoa lukuunottammatta, jopa markkinamyönteiset puolueemme ovat piilodemareita tai vahvasti vain ja ainoastaan pro corporation (joille iso pöhöttönyt hallinto sopii erinomaisesti).

    Kysymys kuuluukin miten tuo 60% “porvari”puolueita äänestävistä saataisiin vaatimaan nämä ns. porvaripuolueet ajamaan yllä kuvatun kaltaista politiikkaa?

    1. Päivän Byrokraatti

      Aamun Helsingin Sanomissa on artikkeli siitä, että kokoomuksessa ainakin kenttä on kyllästynyt johdon heilasteluun kollektiivisen ja laitavasemmistolaisen vihreän liiton kanssa, ja haluaa puolueelle kunnollisen porvarillisen linjan. Tämä kirjoituksemme onkin otettu hyvin vastaan kokoomuksen eduskuntaryhmässä. Positiivista on se, että niin se on otettu myös perussuomalaisten keskuudessa ja luonnollisesti liberaalipuolueen riveissä. Meille on tullut positiivista palautetta myös KD:n keskeisten henkilöiden suunnalta. Eli kyllä tässä nyt kehitys on sitä suuntaa kohti, että hahmottelemiemme linjoja myötäilevästä politiikasta voisi saada aikaiseksi vaikka tulevan porvarihallituksen ohjelman.

  6. Oikeistopuolueiden yhtenäisyyttä murentaa Suomessa eniten suhtautuminen perussuomalaisiin. Osa kokoomuslaisista tai keskustalaisista ei halua enää tehdä perussuomalaisten kanssa mitään yhteistyötä, koska kammoksuvat rasismia ja paikoin hyvinkin jyrkkää maahanmuuttovastaisuutta, joka on laajentunut myös työ- ja opiskeluperäiseen maahanmuuttoon. Samaan hallitukseen mahduttaudutaan sitten vaikkapa Vasemmistoliitonkin kanssa.

    Muuten artikkelissa kuvatut reformit ovat mahdottomia millään poliittisella laidalla niin kauan kuin päähuomio on koronapandemian torjunnassa ja rajoituksissa, jotka karsivat erityisesti palvelualan työpaikkoja.

    1. Päivän Byrokraatti

      Kuvauksesi perussuomalaisten mielipiteistä eivät kyllä mielestämme pidä paikkansa. Me PB:ssä teemme laajaa yhteistyötä porvaririntamalla rakentaaksemme siltaa ja tunnemme hyvin myös kaikkien keskeisten perussuomalaisten poliitikkojen ajattelun. Ei huoli kohdistu muuhun kuin taloudellista huoltosuhdetta heikentävään ei-työllistyvään muuttoon, joka asettuu elämään sosiaaliturvalla ja osin varmasti tulee sen houkuttamana. Huolenaihe on yhteinen myös tämän palstan ja suuren osan kokoomusta kanssa. Pidämme käymiemme keskustelujen pohjalta hyvin todennäköisenä, että porvarihallitus saadaan kyllä aikaan, ja jo olemassa olevista porvaripuolueiden kansanedustajista huomattava osa on liputtanut tämän kirjoittamamme strategian puolesta. Kyllä tähän suuntaan liikutaan.

    2. Mikko Mallikas

      Mikko taitaakin olla YLEn epäluotettavan toimittaja tai muu vihervasemmistolainen valehtelija-vääristelijä.

Kommentoi