PB: Vihreiden kehuma muovin kierrätys on todellisuudessa tarkoittanut muovijätteen vientiä Kiinaan
Päivän Byrokraatti kirjoitti kuluneella viikolla muovipussien ekologisuudesta ja siitä, kuinka merten muoviongelma todellisuudessa syntyy. (Linkit kirjoituksiin alla.) Käsittelemättä jäivät kuitenkin vielä muovin kierrätyksestä luodut myytit.
Näistä keskeisimpänä se, että todellisuudessa kierrätys onkin jätteiden vientiä Kiinaan.
Muovin kierrätys kuuluu olennaisena osana vihreiden hellimään ja Euroopan Unionin ympäristöpolitiikan perusteena olevaan ns. kiertotalouden oppiin. Siinä käytetään paljon rahaa jätteen lajittelemiseen ja uudelleen käyttämiseen eli kierrättämiseen.
Oppi onkin ensikuulemalta hieno ja tuntuu intuitiivisesti ekologiselta, mutta asiassa on silti yksi ongelma: oppi ei ainakaan kunnallisen jätehuollon mittakaavassa todellisuudessa toimi.
Jätteiden syntypaikkaerottelu kotitalouksissa jää puolitiehen, koska osa ihmisistä ei siihen pysty, osaa erottelu ei kiinnosta ja osa ei sitä tee, kun tietää, että jätteiden erilliskeräyksestä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, ainakaan jätteenpolttoon verrattuna. Jätteiden ns. mekaanisbiologinen kaatopaikkalajittelu taas on vielä toimimattomampaa ja tehottomuudellaan saanut pahimmillaan koko jätehuollon sekaisin. Näin kävi muun muassa Napolissa vuosikymmen sitten (joskin ongelmaa oli synnyttämässä myös joukko muita syitä).
Tavallisen kotitalousjätteen erottelusta aiheutuvat kustannukset ovat toteutustavasta riippumatta suuret, mutta upotetuista kustannuksista huolimatta kierrätyskelpoista materiaalia saadaan eroteltua vain vähän. Toimivaa palautuspullojärjestelmää ja ongelmajätteen erilliskeräystä lukuun ottamatta kotitalousjätteen erottelusta ei hyötyjä juuri saada.
Paperinkierrätyskin on joidenkin arvioiden mukaan hyödyltään rajatapaus. Paperin polttaminen tai sen kierrättäminen pariin kertaan ovat ympäristövaikutuksiltaan suunnilleen samaa luokkaa olevat vaihtoehdot.
Kiertotalouden kanssa kilpaileva malli on Suomessa vihdoin yleistynyt jätteen polttaminen. Vihreät kuitenkin vastustavat jätteenpolttoa dogmaattisesti, sillä polttaminen on heidän mielestään liian helppo ja edullinen tapa päästä jätteestä. Näin siitäkin huolimatta, että tutkimusten mukaan jätteidenpoltto on ympäristövaikutuksiltaan paras menetelmä. Vihreiden suhtautuminen jätteisiin muistuttaakin jännällä tavalla uskontojen suhdetta syntiin.
Arvostellessaan jätteenpolttoa vihreät jättävät huomiotta sen, että polttolaitokset ovat viime kädessä voimaloita, joissa jätteestä tehdään sähkö- tai lämpöenergiaa tai molempia. Jos voimalaitoksessa ei polteta jätteitä, siellä poltetaan joka tapauksessa jotain muuta raaka-ainetta. Jätteitä poltettaessa laitos pitää tietysti varustaa sitä varten suunnitelluilla savukaasujen puhdistusjärjestelmillä.
Vihreillä on tapana edistää kampanjoitaan valitsemalla jokin maa esimerkiksi mallikelpoisesta toiminnasta – oli kehuille todellisuudessa syytä tai ei. Kiertotalouden osalta yksi kiitellyistä on Euroopassa ollut Hollanti, jota on kehuttu ”muovin kierrätyksen mallimaana”. Kansainvälisen yhdyskuntajätteen järjestön ISWA:n käyttämän luvun mukaan Hollanti kierrättää 67 % muovistaan.
Todellisuus hienon luvun takana on kuitenkin se, että Hollanti (samoin kuin moni muu EU-maa) on vienyt muovinsa Kiinaan ”kierrätettäväksi”. Kiinaan on viety ennen kaikkea huonolaatuisin ja vaikeimmin hyödynnettävä muovi. Eri arvioiden mukaan Kiinaan on päätynyt noin puolet Euroopan jätemuovista.
Kiina perii muovista kierrätysmaksun ja antaa eurooppalaisille leiman paperiin, mutta sen jälkeen muovi katoaa. Kiinaan vuosittain viedystä yhdeksästä miljoonasta tonnista muovia vain häviävän pieni osa palaa markkinoille kierrätystuotteina, esimerkiksi elektroniikan pakkausmuovina.
Mitä viedylle muoville sitten Kiinassa todella tapahtuu, jää suljetun yhteiskunnan olosuhteissa hämärän peittoon. Se tiedetään, että osa muovista poltetaan avotulella ja myös se tiedetään, että Jangtsea pitkin virtaa mereen valtava määrä muovijätettä. Toisaalta tiedetään myös, että Kiinassa ei ole riittävästi teollisuuslaitoksia, jotka tekisivät tuotteita kierrätysmuovista. Jokainen voi tehdä tästä omat johtopäätöksensä. Myös ISWA on raportoinut tästä ongelmasta, ja noteerannut, että suuri osa kierrätetystä muovista häviää.
Hollanti, Iso-Britannia ja ne muut EU-maat, jotka ovat valinneet muovijätteensä käsittelyratkaisuksi Kiinan kierrätyspalvelut, ovat nyt pulassa, sillä Kiina lakkasi vuoden 2018 alusta lukien ottamasta vastaan suurta osaa länsimaiden jätteistä. Myös Kiinassa ympäristöongelma alkaa suututtaa kansaa, ja maa ei enää edes maksua vastaan tarjoudu muiden maiden kaatopaikaksi.
Euroopassa on toki jonkun verran jätteiden polttokapasiteettia, mutta koska jätteenpoltto on ollut poliittisessa vastatuulessa, tuo kapasiteetti on vielä toistaiseksi voimakkaasti riittämätöntä. Paremman vaihtoehdon puuttuessa Hollannin kaltaiset maat tähyilevät nyt Kiinan jälkeen muiden köyhien aasialaisten maiden suuntaan, josko nämä tarjoaisivat muoville ”kierrätyspalveluja”.
Eikö muovia sitten voisi kierrättää Euroopassa? Aivan yhtä tehokkaasti – tai tehottomasti – kuin Kiinassakin. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta muovi on materiaalina huonosti kierrätettävissä ja käytetystä muovista saa valmistettua lähinnä huonolaatuista pakkausmateriaalia. Tämän kertakierrätyksen jälkeen tuokin pakkausmuovi on joka tapauksessa poltettava, koska voimassa olevien säännösten mukaan sitä ei saa vielä kaatopaikalle.
On kierrätystä varten toki tehty kaikenlaisia kokeiluja. Esimerkiksi Englannissa yksi yritys tekee jogurttipurkeista dieseliä. On kuitenkin hieman vaikea nähdä, mikä järki tässä on, koska diesel joka tapauksessa poltetaan, mutta sen valmistamiseen kierrätysprosessissa kuluu enemmän energiaa kuin mitä valmistuvan dieselin polttamisesta lopulta saadaan. Tätä kutsutaan negatiiviseksi hyötysuhteeksi.
Järkyttävän paljon parempi lopputulos saataisiin, jos dieseliksi jalostaminen jätettäisiin välistä, ja jogurttipurkki poltettaisiin sellaisenaan.
– – –
Linkit aiempiin artikkeleihin:
– – –
Jälkikirjoitus:
Jätepolitiikkaan liittyvistä asioista laajemmalti kiinnostuneille lukijoilleen Päivän Byrokraatti suosittelee tutustumista lääkintöneuvos Mikko Paunion kirjoituksiin asiassa. Hän on maailmanpankissa kansainvälisen uran tehnyt tutkija, johon Päivän Byrokraatilla oli ilo tutustua jo parikymmentä vuotta sitten ydinvoimakampanjan yhteydessä. Luonnollisesti Mikko Paunion tuottama materiaali on myös Päivän Byrokraatin kirjoitusten tausta-aineistoa.
Jos satutte löytämään jostain kirjakaupasta Paunion kirjan ”Vihreä valhe” (Auditorium 2015), kaapatkaa se mukaanne, sillä painos on lopussa. Ainoa paikka, josta kirjaa saa vielä tilattua on Pauniolta itseltään (25 euroa kpl), sähköpostitse osoitteesta: [email protected]
Paunion osaaminen jäteasioissa on mittavasti Päivän Byrokraattia edellä ja todennäköisesti jopa Suomen parasta. Hänet nimittäin nimitettiin hiljattain American Council on Science and Health -nimisen järjestön tieteelliseksi neuvonantajaksi. Kyse on erittäin korkean profiilin organisaatiosta, jonka tieteellisinä neuvonantajina on toiminut muun muassa Yhdysvaltain Lääkintöhallituksen aiempia pääjohtajia ja WHO:n alaisen syöpätutkimusjärjestö IARC:n (International Agency for Research on Cancer) ensimmäinen pääjohtaja.
ACSH tukee teknologian käyttöä ihmisen hyvinvoinnin edistämiseen ja suhtautuu kriittisesti väestölle jaettavaan väärään tietoon mm. teknologioiden kansanterveysvaikutuksista. Järjestön perustajajäsen Norman Borlaug sai 1970 Nobelin rauhanpalkinnon ansioistaan viljakasvien jalostuksella ruoantuotantoa tehostavan vihreän vallankumouksen isänä. Borlaug kannattaa myös geenimuuntelua ja pitää sen pelkäämistä irrationaalisena, koska ihmiset ovat jalostaneet kasvien ja eläinten geenejä vuosituhansien ajan.
Vuonna 2006 Yhdysvaltain kongressi hyväksyi yksimielisesti aloitteen korkeimman mahdollisen siviilitunnustuksen, kongressin kultamitalin, myöntämisestä Borlaugille. Asetuksen mukaan ”tohtori Borlaug on pelastanut enemmän ihmishenkiä kuin kukaan toinen ihminen, joka on koskaan elänyt, ja pelastanut enemmän ihmishenkiä islamilaisessa maailmassa kuin kukaan toinen ihmiskunnan historiassa”.
Tähän tiedemyönteiseen ja faktapohjaiseen maailmankuvaan nojaa myös Päivän Byrokraatti ja sen vuoksi Päivän Byrokraatilla on myös palkintokategoria nimeltä ”vihreä valhe”.
Financial Times 13.12.2017
The Telegraph 2.1.2018
The Guardian 16.6.2014
Kansainvälisen yhdyskuntajätteen järjestö ISWA:n raportti 2017
Katsaus Napolin jätekriisin syistä
Saatat tykätä myös
Kirjoittaja
Ei näissä vihreissä kuvioissa merkittävää ole vaikuttavuus vaan moralismi. Pragmaatikko ajattelee ratkaisujen toimivuutta ja vaikutuksia. Moralisti ajattelee toiminnan motiiveja ja tarkoituksia. Tulokset ovat jo toisarvoisia. Tämä perustuu siihen, että vihreä liike on uskonto, jota tosin ei yleensä nimitetä uskonnoksi. Niinpä synnintunnon herättäminen ja katumusharjoitusten tekeminen on siinä, kuten muissakin uskonnoissa, varsin keskeisessä asemassa.
50 vuotta niin maailmasta loppuu öljy ja sitten keksitään keino hankkia muovia merestä ja puristaa siitä öljyä. Sellainen laite Japanissa keksittiin ajat sitten, muovista oikean laillapolttamalla ja puristamalla saatiin eroteltua öljyä. Keksijä vain ” katosi” raha AINA ratkaisee. Surullista vain on että maapallon lajit vai eivät vain kestä 50 vuotta tätä menoa.
Olen Ceterumin kanssa harvinaisen samaa mieltä tutkittuani vihreyttä 30 v.