17
loka
2018

Innostava tarina

Palkintokomitea törmäsi upeaan tositarinaan, josta on sekä innostavaksi esimerkiksi nuorille, että opetukseksi niille, jotka kuvittelevat että ihmisen menestyminen on pelkkää tuuria, eikä seurausta tämän omasta toiminnasta. Jutun kirjoittaneen Vili Palolan luvalla jaamme tekstin sellaisenaan Päivän Byrokraatissa. Tekstin voi lukea myös Palolan Facebook-sivuilta klikkaamalla tästä.

 

– – –

 

Peruskoulu meni minulta aika nopeasti. Olin jääkiekosta innostunut, jääkiekkoammattilaisuudesta haaveileva, levoton ja ylivilkas pikkupoika, jonka reissuvihko oli aina täynnä opettajan merkintöjä. Useita puhutteluita ja keskusteluita opettajien kanssa, missä he pyysivät ettenkö voisi olla rauhallisesti niin kuin muut. Koulu kuitenkin oli osa mun arkea ja elämää, ei siinä sen kummempaa. Levottomuudesta huolimatta koulumenestys oli arvosanojen muodossa kelvollista. Olin ns. keskivertokaveri, KA oli aina 8 pinnassa (peruskoulussa).

 

Peruskoulun lopussa lukuisat ulkojäällä, lajiharjoituksissa ja pelimatkoilla kartutetut taidot ja toistot alkoivat kantaa hedelmää. Huomasin olevani ikäluokassani keskivertoa parempi jääkiekkoilija. Tämä havainto sai vahvistusta kun U16 -vaiheessa tuli kutsu poikien maajoukkueeseen. Junnumaajoukkueessa tajusin, että minulla olisi ahkeralla harjoittelulla mahdollisuus luoda lätkästä itselleni ammatti.

 

Tässä vaiheessa päätin, että tulen kääntämään kaikki mahdolliset kivet ammattilaisuuden polulla. Päätin tehdä asiat niin hyvin, ettei jälkeenpäin tarvitsisi selitellä. Tämän vuoksi päädyin valitsemaan itselleni urheilulukion. Urheilulukio syystä, että sinne keskiarvo riitti ja lukujärjestykseen kuului lajikohtaista harjoittelua. Aika nopeasti kuitenkin lukio-opinnoissani ilmeni vaikeuksia. Harjoituksia ja pelejä riitti. Sen lisäksi piti yrittää levätä. Tämän seurauksena lukio-opinnot jäivät roikkumaan. Kurssit eivät edenneet. Sitten sain mahdollisuuden päästä kokeilemaan siipiäni Lukon organisaatioon Raumalle, jossa veljenikin silloin pelasi. Päätin jättäytyä pois lukiosta ja aloitin ammatillisessa koulutuksessa liiketalouden opinnot ajatuksella, että kunhan nyt saisi edes jonkun tutkinnon. Valitsin liiketalouden, koska Rauman Lukolla oli hyvät yhteydet kauppaopiston henkilökuntaan. Päätös oli aika pikainen sen jälkeen kun kuulin ettei Raumalla ole urheilulukiota. Tämä oli iso päätös, joka olisi aiheuttanut monessa kodissa vastalauseita ja parranpärinää, mutta vanhemmat tukivat päätöstäni täysin. Tämä oli heille varmasti helpompaa sillä tässä vaiheessa isoveljeni elätti itsensä kiekkoa pelaamalla.

 

Ammatillinen opiskelu erosi lukio-opinnoista erittäin paljon. Se oli hyvä paikka tekevälle tyypille. Tykkäsin opiskelusta kauppaopistossa, koska aineet olivat linjallani (taloushallinto) hyvin matemaattis-painotteisia. Eipä sieltä toisaalta muuta jäänyt käteen kun se, että sain korkeakoulukelpoisuuden antavan ammatillisen päättötodistuksen. (vaikka ei se silloin käynyt mielessäkään)

 

Rauman reissun jälkeen pääsin kokeilemaan omia rajojani ammatti-urheilijana. Kilpaurheilu opetti minut taistelemaan omasta elintilastani päivittäin sekä se opetti myös pitkäjänteistä työntekoa ja omistautumista. Olen erityisen kiitollinen sille, että opin sosiaalisia taitoja ja kunnioittamaan auktoriteettia sekä kavereita kenen kanssa tein töitä päivittäin. En voi olla myös mainitsematta sitä, että urheilu piti minut pois pahoilta teiltä, sillä minulla oli hieman taipumusta tehdä typeriä valintoja. Suurin asia kuitenkin mitä urheilu elämän kannalta opetti oli, että “niin makaat kuin petaat”. Urheilijapolulleni mahtui myös onneton määrä vastoinkäymisiä. Aikuisiällä treenasin ja pelasin aina kera kipujen. Läpi jääkiekkourani kärsin erinäisistä vammoista. Milloin vaivasi lantio, milloin selkä ja toisinaan olkapää. Vasta viimeisen loukkaantumisen (8. leikkaus) tullessa tajusin ettei tästä suosta enää voi nousta huipulle.

 

Tälläkin vastoinkäymisellä oli oma johdatuksensa. Vamma- ja kuntouttamiskierteen aikana lääkärit ja erikoislääkärit kuten ortopedit, kirurgit ja traumatologit olivat tulleet tutuiksi. Tämän yhteistyön seurauksena aloin arvostamaan lääkäreiden ammattitaitoa ja -etiikkaa. Pikkuhiljaa mielessä alkoi itää ajatus lääkärin ammatista.

 

Kun lopetuspäätös jääkiekon suhteen kypsyi, niin tiesin sisälläni, että jos saisin sen motivaation mikä minulla oli urheiluun siirrettyä lääketieteen pääsykokeen lukuprosessiin niin olisin sisällä ennemmin tai myöhemmin. Koska olin lukion keskeyttänyt, vailla ylioppilastutkintoa ja täysin vailla lukion biologian, fysiikan ja kemian oppimäärän tietoja ja taitoja, monet nauroivat päin naamaa. En pysy laskuissa, mutta aika monta kertaa sain kuulla kommenttia: “Jaa, että meinaanko oikeasti kuvitella pääseväni lääkikseen”. Yksi kommentti oli muun muassa:- “Luulin että oot niin fiksu että tajuat ettei se oo mahdollista tolla taustalla”. Kyymäisiä kommentteja. Nämä puheet jätin kuitenkin omaan arvoonsa ja käänsin ne vain voimavaraksi itselleni ja mietin itsekseni, että saa ihmiset sitten miettiä jälkeenpäin mitä ne mulle sanoivat. En välittänyt tilastollisista mahdollisuuksista vaan keskityin olennaiseen.

 

Ensimmäisen kerran kun hain niin aloitin lukemaan joulukuun puolenvälin aikoihin. Luin JOKA AINOA päivä yli 8 tuntia/päivä pääsykoepäivään asti. Lukuvaiheessa opiskelutekniikkani eivät olleet parhaat mahdolliset. Lukusuunnitelmien ainoa suunnitelma oli, että lue niin paljon kun kerkiät, koska omaksuttava tietomäärä on valtava näin lyhyeen aikaan. Toisena vuonna luin vielä enemmän. Päivät alkoivat aina klo 8 aamulla ja kestivät vähintään viiteen asti iltapäivällä, toisinaan ihan iltaan asti. Sitten tulikin näköhermontulehdus maaliskuun tienoilla, mutta jatkoin samaa tahtia vaikka silmää särki aivan jumalattomasti. Kesällä kun selvisi etten päässyt taaskaan ja olin taas hilkulla niin aloin miettimään, että jotain on muutettava. Kolmannella kerralla aloitin lukemaan jo syyskuussa 4h päivässä ma-to. Vuodenvaihteen jälkeen luin maanantaista perjantaihin noin 6h päivässä ja viikonloput tein töitä. Eli kolmantena vuotena vähän suunnittelin mikä olisi järkevää. Tosin kolmantena vuonna se oli vasta mahdollista, koska osaaminen oli jo hyvää. Ei se olisi toiminut ensimmäisenä vuotena, koska aika oli vain yksinkertaisesti rajallinen ja osaaminen joko nollassa tai perusasioissa.

 

En koskaan ole ennen tätä kirjoitusta laskenut tunteja kokonaisuudessaan, mutta työmäärä ja omistautuminen on ollut sitä luokkaa, että jokaisen vuoden työmäärällä olisin oppinut aina uuden kielen (uskoo ken haluaa). En koskaan suostunut antamaan sille ajatukselle tilaa, että asiat ovat liian vaikeita vaan aina käänsin ajatuksen niin päin, että opin kun vain tarpeeksi laitan tunteja koneeseen.

 

Tunne kun opintopolussa luki, että sinut on hyväksytty lääketieteelliseen oli uskomaton. Siinä hetkessä tuntui, että joka ikinen päivä ja tuhannet tunnit mitä olen lukenut on ollut sen arvoista. Palkinto työstä oli niin konkreettinen, että sitä pystyisi rinnastamaan jonkun suuren palkinnon tai mestaruuden voittamiseen. Siihen vielä lisättynä se ajatus, että nyt minulla on elämälle suunta (pojalle kenestä lähipiiri on ollut huolissaan kun laittaa aina kaiken yhden kortin varaan).

 

Jälkeenpäin ajateltuna en tekisi mitään toisin, koska tavoittelin unelmaani loppuun asti urheilussa. Kaikki päätökseni ovat aina olleet sen hetkiseen elämäntilanteeseen itselleni sopivia. Joku mun valintoja voisi kritisoida, mutta ei tää musta huonosti menny. En kuitenkaan tämän hetkisenä peruskoululaisena ottaisi itsestäni mallia, koska pakko on todeta ettei tähän ihan joka jannu pystyis. Peruskoululaisille haluan kuitenkin antaa vinkkinä, että etsikää itsellenne se asia mikä teitä kiinnostaa kaikkein eniten ja tähdätkää siihen. Unelmoikaa vaikka ne unelmat olisikin suuria, koska unelmissa on karmea määrä energiaa. Mutta muistakaa, että mikään ei tule ilmaiseksi. “Menestys tulee ennen työntekoa vain sanakirjoissa”

 

Teksti on kirjoitettu yhteistyössä minulle täysin tuntemattoman opinto-ohjaaja Mikko Peltoniemen kanssa, joka kuultuaan tarinani sanoi, että tämä tulisi ehdottomasti jakaa eteenpäin.

 

 

13 vastausta

  1. Kalle

    Tässä kirjoituksessa on niin paljon räikeitä ja rumia kirjoitusvirheitä, että todellakin kirjoittaja on keskinkertainen ihminen. Mutta ihan hyvä, että nuori mies on elämässään onnistunut.

      1. Kalle

        En väittänyt, että tekisivät.

        Maailma koostuu ihmisistä, jotka ovat alhaalla, keskellä ja ylhäällä. Siihen on kaikki rakennettu. Tilastollisesti ne ketkä ovat ylhäällä, osaavat kieliopin ja osaavat jopa kirjoittaa.

        Vesselin kyky ymmärtää luettua tekstiä viittaa siihen, että hänkin kuuluu keskinkertaisiin ihmisiin.

        1. Nihilisti

          Kallella tuntuu olevan jonkun spectrumin autismi, koska lukiessasi inspiroivan kirjoituksen huomiosi kiinnittyy mitättömään asiaan jolla pystyit vielä vähättelemään toista ihmistä, kertoo empatian puutteesta (lievä sosiopatia?)

          Säälin sinua, toivottavasti autismiinkin saadaan jossain vaiheessa geenihoito tai oikeat lääkkeet.

          Mihis tilastoon sinä muuten oikein viittaat?

          Kyllä tässä universumissa se laskupää merkkaa enemmän kuin kirjoitetaanko sanat yhteen ja mihin tulee pilkut.

        2. Reijo

          Tarkottaako “ylhäällä olo” tässä kontekstissa sitä, että ao. ylhäisempi osaa paremmin jakaa esim. alhaisempien ja kieliopillisia virheitä tekevien, paremman tienaavien ja kaikilta muilta osin paremmin suoriutuvien rahat paremmin kuin henkilöt itse?

          Juuri tämä röyhkeä, ylimielinen, elitistinen ja näin muodoin typeryydessään surkea asetelma on vasemmistointellektuellismissa kaikista sietämättömintä.

          Ollaan täysin lillukanvarsissa itse asian suhteen, mutta tehdään joutavuudesta suurin hyve.

        3. Jamie Norris

          Ymmärrän ajattelutapasi Kalle. Olet mukavasti lokeroissasi. Lääkäreinä työskentelee paljon näitä oletettuja ylhäällä olevia, innottomia, vain työtään tekeviä. Heistä suurin osa on ammattinsa valinneet rahan takia ja lahjakkuuden mahdollistamana. Iso osa lääkikseen hakijoista pohtii lääkiksen ja oikiksen välillä. Kahden ihan erilaisen ammatin välillä. Intohimosta ei tietoakaan.

    1. Reijo

      Jep.

      Parempi kuitenkin keskinkertainen ja menestynyt ja tienaava ihminen, kuin erehtymättömästi koulutettu ja virheetöntä tekstiä tuottava omasta mielestään parempi, mutta jonka kompetenssi ei yllä edes naulan lyömiseen puuhun.

  2. seppo makkonen

    Kirjoituksessaan Vili Palola osoitti oikeaksi vanhan sanonnan “kun ajattelee suuria, joskus saa aikaan suuria, kun ajattelee pieniä ei koskaan saa aikaan suuria”. Rohkee tyyppi tämä Vili, onnitteluni upeasta onnistumisesta.

    Mene sinä Kalle himaan saivartelemaan kirjoitusvirheistä, ei sulla ole kuitenkaan oma nahka pelissä missään jutussa

    1. Kalle

      Ohhoh! Sinä siis tunnet minut? Kenties olen viisaimpia ja keskeisimpiä henkilöitä kansakunnassamme. Mistä sitä tietää…

  3. juhani vinberg

    voikun kaikki entiset jääkiekkoilijat jaksaisivat thdä niinkuin vili palola, mutta tunnen monta, joille eivät opinnot eikä työelämä maistuneet,muttasitä paremmin maistui alkoholi muttaonnistumisen huumassa, olen itse lääkäri ja nyt eläkkeellä, lääkäriys on antoisa, mutta äärimmäisen rasittava työ

  4. Nimeton

    Mukava tarina. Tiedätte hyvin ettei yksi tarina vahvista silti sitä, että menestyminen olisi edes pääosin kiinni yksilöstä itsestään.

    Oletteko muuten ajatelleet että lääkärit menestyvät”eriryisen hyvin lähinnä siitä syystä että heillä on taustalla vaikutusvaltainen ammattiliitto. Tässäkin mielessä esimerkki on mielestäni huono. Käytännössä tyypit sanelevat työehtonsa, koska tarjontaa lääkäreistä on liian vähän. Koulutusmäärät taas ovat pieniä, koska lääkäriliitto lobbaa ahkerasti ammatin vaativuudesta (vain parhaat kelpaavat lääkäriksi, homma on niiin vaativaa) ja poliitikot nielevät tuon moskan. Toisaalta ei hyväksytä että sairaanhoitaja voisi uusia triviaaleissa caseissa reseptejä ja vähentää näin lääkäreiltä työkuormaa. Sairaalassakin lääkärin tulee aina johtaa lääkäriä, lääkäreitä kun ei voi pomottaa ekonomi/DI, vaikkei lääkärin koulutus varsinaisesti noihin hommiin valmista (eipä tarvitse ihmetellä miksi sairaalat tuntuvat usein toimivan kovin tehottomasti…).Terveyskeskuslääkärinähän pärjää mainiosti myös ilman muodollista pätevyyttä (Laiho), n. tusina lääkevalmistetta ja vaikeissa caseissa jatkotukimuksiin. Koulutuspaikkoja vaikka aluksi +30% lisää, saadaan tämäkin rakenteellinen ongelma ratkaistua. Tällä hetkellä lääkärien menestystä maksavat kaikki veronmaksajat

Kommentoi