PB: Vasemmistopolitiikka häätää teollisuuden Suomesta

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa pääministeri Sanna Marin (sd), jonka epäonnisesti ajoitettu ehdotus työpäivien leikkaamisesta kuuteen tuntiin ansiotasoon vaikuttamatta muuttui vuorokaudessa epärealistisesta haihattelusta suorastaan surkuhupaisaksi.

Uutisotsikoihin seuraavan päivän aikana kiirineet irtisanomiset Finnairissa (-1000 työpaikkaa) ja Swissport Finlandin maapalveluissa (-700 työpaikkaa) sekä Fazerin tehtaan sulkeminen Karkkilassa (-20 työpaikkaa) ja UPM:n Kaipolan paperitehtaan sulkeminen Jämsässä (-450 työpaikkaa) kertovat tylyä kieltä siitä, kuinka kaukana toteuttamiskelpoisesta pääministerin ehdotus on. Yritysten toiminta ei kannata nykyiselläänkään, mutta pääministeri olisi silti valmis nostamaan niiden työllistämiskustannuksia 33 prosentilla.

(Kun päivittäisten työtuntien määrä laskee 8:sta 6:een, työtuntien määrä alenee 25 %:lla. Jos kuukausipalkka pysyy ehdotuksen mukaisesti ennallaan, efektiivinen tuntipalkka nousee 33 %:lla.)

Päivän uutisista Kaipolan kolmen paperikoneen sulkeminen tuntuu mahdollisesti tylyimmältä. Erityisesti siksi, että EK:n edeltäjän, Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT) aikanaan laskeman arvion mukaan jokainen teollinen työpaikka luo alihankintaketjuihin ja muuten ympärilleen seitsemän lisää. Vaikka laskelma olisi yläkanttiinkin, vaikutus on joka tapauksessa huomattava. Esimerkiksi paperitehdas luo työtä myös sellutehtaalle, metsänhoitoon, kemianteollisuuteen, kuljetuspalveluihin, konepajateollisuuteen ja huoltoaloille, ja tietenkin välillisesti työntekijöiden käyttämiin kauppoihin, rakennusalalle ja erilaisiin palveluihin, aina kiinteistönvälityksestä viikkosiivoukseen.

Voitte vain kuvitella, millainen isku paperitehtaan sulkeminen on koko talousalueelle. Emme halua kääntää veistä haavassa, mutta omakotitalo Jämsässä ei juuri nyt ainakaan kasvattanut arvoaan.

Monille näyttää olevan vaikeaa ymmärtää, miksi nyt tapahtuu niin kuin tapahtuu, joten Päivän Byrokraatti tiivistää olennaisen.

Ensimmäinen syy on tietysti maailman laajuinen painopaperin kysynnän lasku, jonka primäärisyy on median sähköistyminen. Sanomalehtien paperilevikit laskevat ympäri maailmaa samaa tahtia kuin iPadien myynti kasvaa.

Tuo on se megatrendi, joka määrää, että jossain päin maailmaa paperikone sulkeutuu. Meidän omat poliittiset päätöksemme ovat kuitenkin syynä siihen, että sulkeutuva kone on juuri se Suomessa sijaitseva.

Näiden syiden ymmärtäminen näyttää olevan vasemmistolle haastavaa. Esimerkiksi Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen (vas) purki ahdistustaan kipakalla twiitillä, jonka faktapohjassa on väärin lähes kaikki mahdollinen:

”Yhtiön ahneus, isänmaalisuuden totaalinen puute ja Suomessa lopettaminen halvinta, siinä syyt. Vaikka huomenna palkat puolitettaisiin ja diesel vero poistettaisiin, tehdas suljettaisiin! Kilpailukyky on näille keppihevonen perustella ahneus.”

Ei ole tarkoitus pilkata Turjaa, jolle eilinen päivä on varmasti ollut kova isku, mutta hänen näkemyksiään on varmasti syytä oikaista muutamalla kommentilla.

Ensinnäkin, UPM monen muun teollisen yhtiömme lailla on pörssiyhtiö, jolla on osakeyhtiölakiin perustuva velvollisuus pyrkiä tuottamaan voittoa osakkeenomistajilleen. ”Isänmaallisuus” ei ole tekijä, jolla yhtiö laillisesti voi perustella osakkeenomistajilleen ainakaan olennaisesti huonomman lopputuloksen tuottavaa ratkaisua. Yhtiöt pyrkivät löytämään toiminnalleen suotuisan toimintaympäristön, ja oltiin siitä ideologisesti mieltä mitä tahansa, fakta on joka tapauksessa se, että maailman maat kilpailevat keskenään alueellensa tehtävistä sijoituksista. Jos Suomi ei ole suhteessa muihin maihin kilpailukykyinen sijaintipaikka teollisuudelle tai muulle liiketoiminnalle, se menettää investoinnit ja taloudellisen aktiviteetin muihin maihin.

Toiseksi, on epärealistista ja harhaanjohtavaa väittää, että ratkaisu perustuisi ainakaan suurelta osin siihen, että lopettaminen Suomessa olisi halvinta. Vaikka meillä irtisanominen onkin varsin hintavaa (mistä aiheutuva riski on myös työllistämisen este), on sinänsä totta, että osassa maita työsuhteiden päättäminen on vielä Suomeakin kalliimpaa. Suomen tehtaan lakkauttamisessa UPM menettää kuitenkin samalla kolmen modernin paperikoneen investoinnin. Ainakin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Kaipolan kolme konetta ovat hyväkuntoisia ja ajantasaisia koneita, joilla olisi ollut vielä reippaasti taloudellista ja teknistä käyttöikää jäljellä.

Tässä on suuri ero tähänastisiin lakkautuspäätöksiin. Sen jälkeen kun suomalainen paperiteollisuus lähti vuonna 2005 luisuun Paperiliiton massiivisten työseisausten myötä, tehtaita on ajettu alas lähinnä niiden tullessa käyttöikänsä päähän. Sen sijaan että vanhan tehtaan korvaava investointi olisi tehty Suomeen, yhtiöt ovatkin rakentaneet uuden yksikön esimerkiksi Etelä-Amerikkaan. Nyt ensimmäistä kertaa koneet Suomessa suljetaan kesken niiden investointiperiodin.

Se että hukkaan valuvasta massiivisesta investoinnista huolimatta UPM:lle on kannattavampaa sulkea laitos Suomesta kuin muualta, kielii siitä, että kannattavuus/kilpailukykyero Suomen ja muiden maiden välillä on syvä. UPM:n eilen julkisuudessa kertoman mukaan:

”Jos me puhumme kolmivuorotyöläisestä Saksan-tehtailla, suomalainen maksaa 30 prosenttia enemmän. Se on toki seikka, mikä painaa ulkoisten tekijöiden listassa.”

Näitä muita ulkoisia tekijöitä – eli tekijöitä, jotka ovat etupäässä Suomen omien poliittisten valintojen tulosta, ovat muun muassa logistiikkakustannukset, sääntely ja verorasitus, korkeat työvoimakustannukset ja kasvavat kuitukustannukset (eli puun hakkuuhinta).

Sijainnilleen Suomi ei mahda mitään, mutta olemme pahentaneet ongelmaamme omaan jalkaan ampumisen maailmanmestaruussuorituksella. Pitkälti Satu Hassin (vihr) ansiosta Suomi neuvotteli rikkidirektiiviin Itämerelle muuta EU-aluetta tiukemmat tiukemmat päästörajat. Niiden vuoksi kauppalaivastomme on joutunut investoimaan kalliisiin, kuljetusten hintoihin valuviin rikkipesureihin. Maamme pitää myös yllä merenkulun hintaa nostavia väylämaksuja, joita useimmilla muista maista ei ole, ja maakuljetustemme hintatasoa nostetaan joka vaalikaudella ylös hilattavalla dieselverolla. Nykyinen kansanrintamahallitus korotti veroa heti kautensa aluksi 11 %:lla, eli saman verran kuin kaksi edellistä hallitusta kahdeksan vuoden aikana. Sähköveromme on korkeampi kuin kilpailijamaissa. Työvoimakustannusten osalta vasemmisto ja ay-liike juhlivat korkeita palkankorotuksia sekä muutama kuukausi sitten kiky-tuntien poistoa ja sitä, ettei paikallisessa sopimisessa taaskaan edetty. Niille juhlille tuli nyt päätös. Tehtaita suljetaan miljardikaupalla ja työpaikat siirtyvät ulkomaille.

Nyt kun päätös laitoksen sulkemisesta on tehty, Turja Lehtonen lienee oikeassa siinä, että tuskinpa tässä vaiheessa enää auttaisi enää edes palkkojen puolittaminen tai dieselverosta luopuminen, mutta ay-liikkeen olisi kannattanut tarkastella kriittisesti omia edesottamuksiaan jo kauan sitten. Sen sijaan että liitot lyhytnäköisesti ahnehtivat kaikkia mahdollisia etuja, niiden olisi pitänyt ymmärtää huolehtia suomalaisen teollisuuden kilpailukyvystä ja kannattaa sitä parantavia toimenpiteitä jo kauan sitten.

Kannattavuusongelmat kerääntyvät pienistä puroista – yksittäisistä kustannuseristä, jotka hiljalleen kasaantuvat ja tekevät suomalaisesta toimintaympäristöstä mahdottoman. Jokainen palkankorotus ja lisä, kustannuksia lisäävä päätös ympäristöpolitiikassa, verotuksessa ja liikenteen maksuissa on pahentanut ongelmaa. Sormella ei voi osoittaa yhtä ainoaa toimenpidettä, jonka syytä syntynyt tilanne olisi, vaan kyse on pikkuhiljaa rakentuneesta kilpailukykykuopasta, jonka olemassaoloa vasemmalla ei ole suostuttu tunnustamaan, vaan aina toissapäivään ja pääministerin työaikapohdintaan asti on ehdotettu yhä uusia kilpailukykyä nakertavia toimia.

Pääministerin ehdotus kuuden tunnin työpäivästä on tätä taustaa vasten niin surrealistinen, että se naurattaisi, jollei itkettäisi.

Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä työn tekijälle kelpo palkka kuuluu ja kenties kuuden tunnin työaikakin vielä joskus toteutuu. Molempia kehityksiä ohjaa kuitenkin yksi ja sama lainalaisuus: liikkumavaraa synnyttää ainoastaan työn tuottavuuden kasvu. Alla olevasta graafista ilmenee, kuinka työaika Suomessa on laskenut suunnilleen samaa tahtia kuin tuottavuus on kasvanut (käänteinen asteikko). Kuviosta syntyy havainto, että suomalaiset ovat ainakin näillä marginaaliveroasteilla näyttäneet vaihtavan tuottavuuden synnyttämän löysän mieluummin vapaa-aikaan kuin lisäansioihin. Olisi mielenkiintoista tutkia jossain vaiheessa, onko tuottavuuden ja työajan välinen korrelaatio erilainen alemman verotuksen maissa. Voi olla, että niissä lisäansioille annetaan enemmän arvoa kuin Suomessa.

Graafi osoittaa myös, kuinka tuottavuuden kasvu on 2000-luvun edetessä hidastunut. Tuo kehitys on huonompaa kuin monessa kilpailijamaassamme.

Yhteenvetona voi todeta, että nyt ollaan niin sanotusti kus… pulassa. Kilpailukykyämme korjaavia toimenpiteitä, etupäässä veronalennuksia ja työelämän joustojen lisäämistä olisi syytä toteuttaa kiireesti lisävahinkojen ehkäisemiseksi, mutta valitettavasti taidamme olla jo päästäneet tilanteen niin pahaksi, että eilisen kaltaisia suru-uutisia on tänä syksynä ja tulevaisuudessa luvassa vielä paljon lisää. Ikävä kyllä on pakko kertoa, että se tarkoittaa myös lähes ylitsepääsemättömiä rahoitusvaikeuksia nykymuotoiselle hyvinvointiyhteiskunnalle, tulonsiirroille ja eläkelupauksille.

Näyttää siltä, että me tulemme kansakuntana kyykkäämään taloudellisesti, mutta nyt täytyy silti yrittää pelastaa sen mitä vielä voimme.

On valitettavaa, että tässä tilanteessa hallituksen kokoonpano on se mikä se on. Hallitus ei osoita kiinnostusta kuunnella niitä tahoja, jotka voisivat kertoa työllistävien ja tätä yhteiskuntaa ylläpitävien yritysten tarpeista ja näkemyksistä, kuten esimerkiksi elinkeinoelämän järjestöjä ja yritysten johtoa.

Tällä tapaa saa varmasti eristettyä itsensä ikävien tosiasioiden kuulemiselta (safe space) ja ympäröityä itsensä ideologisesti miellyttävämmällä seuralla, mutta Suomen asioiden hoitoa se ei sanottavasti edistä.

Yksi huomion arvoinen seikka on, että SDP on muutamassa vuodessa muuttunut totaalisesti. Vielä kaudella 2011-15 Jutta Urpilaisen johtamat demarit ymmärsivät, että poliittisesti määritellyillä taloudellisilla reunaehdoilla on suora syy-seuraussuhde siihen, miten paljon Suomessa on kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten tuotantoa ja työtä. Tästä esimerkkinä on merkittävä yhteisöveron alennus, joka vaikutti esimerkiksi Äänekosken biotuotetehtaan investoinnin toteutumiseen. Tämän seurauksena tosin SDP:n AY-siipi voimaantui syrjäyttämään Urpilaisen. Satoa niitetään nyt.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa pallo on keskustan tukemalla vasemmistohallituksella ja heiltä odotetaan toimenpiteitä. Toivottavasti niitä nähdään.

Sen jälkeen on demokratian vuoro ilmoittaa tyytyväisyyttä tai tyytymättömyyttä. Sikäli kuin hallitus edes selviää kevääseen asti, tulevista kuntavaaleista voi tulla hallituspohjan kannalta radikaalit.

Vinkkinä politiikan harrastajille: Kaipolan tehtaan sulkeutumisen lamauttamassa Jämsässä sosialidemokraateilla ja keskustalla on vuoden 2017 vaalien jälkeen ollut yhteensä 20 paikkaa 43:sta. Ehkäpä Jämsä toimii mielenkiintoisena testilaboratoriona sille, millaisia johtopäätöksiä kansa osaa tehdä asioiden kulusta.