4
loka
2020

PB: Vake voisi sijoittaa varastettuun lossiin

Palkintokomitea on Päivän Byrokraatti -palkinnon arvoisesti huolestunut Valtion kehitysyhtiö Vaken pulmasta. Uutisten mukaan miljardiomaisuuden päällä istuva yhtiö kamppailee investointiongelmien kanssa.

 

Koko olemassaolonsa aikana se ei ole onnistunut tekemään yhtään ainutta investointia. Poislukien tietysti johdon korkea palkka ja miljoonien kulut (mutta mitkä kulut, siitä ei kerrota enempää, koska avoimuus ei tässä tapauksessa liene organisaatiolle eduksi). Myös työntekijöiden tulospalkkioihin on luonnollisesti investoitu runsaasti.

 

Tekemisen puute huolestuttaa ilmeisesti Vaken johtajiakin, sillä sen omaisuudesta käytettiin 100 000 euroa ex-pääministeri Antti Rinteen (sd) ex-valtiosihteeri Esa Suomisen (sd) johtaman lobbaustoimiston palkkioihin. Lobbaustoimiston tehtävänä oli vakuuttaa muut poliittiset vaikuttajat siitä, että investoimaton ja kehittämätön valtion kehitysyhtiö on säilyttämisen arvoinen, jos ei muuten, niin ensiluokkaisten kampaviineritarjoilujensa vuoksi.

 

Harmi, että me Päivän Byrokraatissa emme osaa hinnoitella neuvojamme kuten Esa Suominen ja kumppanit. Meillä olisi nimittäin ollut ratkaisu.

 

Päivän Byrokraatti ehdottaa, että Vake voisi sijoittaa lossitoimintaan. Se kuulostaa äkkiseltään kalliilta, mutta kuten Hannu Karpon klassinen raportti osoitti, lossin operointi on täysin mahdollista, vaikka lossia ei edes olisi. Linkin takaa löytyvässä videossa esiintyviltä lossivahdeilta lossi oli varastettu vuosia sitten. He kuitenkin heräsivät joka päivä työpaikalleen nostamaan palkkaa, aivan samoin kuin Vakessakin toimitaan.

 

Koska Suomen valtiollakaan ei oikeasti ole rahaa, olematonta pääomaa olisi järkevintä sijoittaa juuri tämänkaltaisiin infrahankkeisiin. Niillä on työllistävä vaikutus, mutta niistä ei synny suuria kuluja. Lossittomat lossit myös vähentävät yksityisautoilua, mikä tukee osaltaan hallituksen ilmastotavoitteita.

 

Saatat tykätä myös

PB: Suomen velkaantuminen jatkuu kuin alkoholistin ryyppykierre
PB: Suurituloisten veroale lisäisi Suomen verokertymää
PB: Hallitus suunnittelee yritysten maastapoistumisveroa
PB: Ministerien on oltava rehellisiä ja taitavaksi tunnettuja Suomen kansalaisia

1 vastaus

  1. Ceterum censeo

    Vaken virkahenkilöt ovat toimineen hyvän virkahenkilön tavoin. Tämä on erittäin tärkeää, kun huomioidaan, kuinka suurn rahasäkin päällä he istuvat. Hyvän virkahenkilön tapaan kuuluu, että kun ei tee mitään, ei tee virkavirhettäkään. Kun rahasäkki on niin suuri kuin on, töppäykset tulisivat todennäköisesti tavattoman kalliiksi. Näyttöjä tästä on, jopa enemmän kuin uskoisi. Nyt toimimattomuuden ansiosta valtion tappiona ovat ainoastaan palkka- ja konsulttikulut. Kyllä tässä on aivan riittävä peruste tulospalkkioiden maksamiseen..