1
syys
2020

PB: Valkoposkihanhityöryhmä ratkaisi Suomen ongelmat

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Suomen ongelmia selvittämään perustettu valtioneuvoston valkoposkihanhityöryhmä, joka luovuttaa tänään klo 15:30 mietintönsä muun muassa työlainsäädännön ja maahanmuuttopolitiikan uudistamisesta sekä hävittäjähankinnoista.

 

Hallituksen perustamista työryhmistä ja komiteoista valkoposkihanhityöryhmä on mahdollisesti ainoa, jonka pyrkimyksenä ei ole hautoa ongelmia vuosikausia, vaan sillä on jopa julkaista tuloksia.

 

Työryhmä on tutkinut asiakokonaisuutta ennakkoluulottomalla tavalla lintuperspektiivistä, eikä ole suuremmin välittänyt ulkopuolisista hätistelyistä, vaan on rohkeasti keskittynyt omaan tekemiseensä.

 

Valkoposkihanhityöryhmä aloitti työnsä kaksitoistajäsenisenä, mutta on sittemmin laajentanut kokoonpanoaan ulkopuolisilla asiantuntijoilla siten, että työryhmässä on selvitystyön päättyessä noin 33 700 jäsentä.

 

Työryhmä on kokoontunut etupäässä Hietaniemen uimarannalla, mutta alakomiteoita ja erityistoimikuntia on pitkin kesää istunut ympäri Helsinkiä muun muassa nurmikentillä, rannoilla ja puistoissa. Työryhmä on kiitellyt kaupunkia siitä, että sen työtä ei ole häiritty vähääkään, vaan kaupunkilaiset ovat päinvastoin väistäneet ongelmia pureskelevia asiantuntijoita ja jättäneet seudun upeimmat ulkoalueet suosiolla työryhmän käyttöön.

 

Jonkin verran sanomista on tullut työryhmän matkalaskuista. Työryhmä on lennellyt edestakaisin Suomen ja Pohjanmeren rantojen väliä, ja pelkästään työryhmän päivärahalasku kasvattaa Suomen valtionvelkaa tänä vuonna parilla miljardilla eurolla. Joidenkin asiantuntijalausuntojen mukaan sitä ei kuitenkaan tarvitse maksaa takaisin.

 

Valitettava suru-uutinen on, että työryhmä menetti yhden jäsenistään hävittäjähankintoihin perehtyessä. F-35:n moottoriin nousukiidossa imeytynyt tutkijatohtori oli erikoistunut avioniikkaan ja mantereen ylittävissä lennoissa käytettyihin magneettikenttäpohjaisiin navigaatiojärjestelmiin. Uhraustasi suomalaisen yhteiskunnan kehittämiselle arvostetaan, Anders.

 

Päivän Byrokraatti on saanut valkoposkihanhityöryhmän tuotokset etukäteen tutustuttavakseen. ”Tämähän on pelkkää paskaa”, älähti palkintokomitean esittelijä, mutta hän onkin yksi ennakkoluuloinen kyynikko, joka tuskin erottaisi kauhuelokuvan käsikirjoitusta sosialidemokraattisesta budjettiluonnoksesta. On selvää, että klo 15:30 esiteltävään raporttiin ei ole nokan koputtamista.

Kommentoi