PB: Palkkaa ei määritä ay-teatteri tai mielipiteet, vaan työn arvo työnantajalle ja asiakkaalle
Päivän Byrokraatti on kiinnittänyt viime aikoina huomiota siihen, kuinka esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja yleisönosastokirjoituksissa on paljon kommentteja siitä, miten ihmiset ovat pettyneet, kun työsopimusneuvotteluissa oma palkka ei olekaan noussut niin paljon kuin olisi haluttu. Sen jälkeen on moitittu niin ay-liikettä, työnantajia kuin valtiotakin siitä, miten jotkut muut tienaavat paremmin. ”Kaikki työhän on tärkeää!” Niin onkin, mutta työn arvolla on eroja.
Valitettava tosiasia on se, että pääosassa töistä palkkataso tulee aina olemaan suhteellisesti samalla tasolla, vaikka ay-teatteria kuinka käytäisiin. Tämä johtuu siitä, että työn tuottavuus ja työntekijöiden saatavuus eivät neuvottelujen myötä muutu. Ainoastaan silloin, kun työntekijän arvo työnantajalle kasvaa, työnantaja voi maksaa enemmän. Muuten hän tekisi tappiota, jolloin hänen ei kannattaisi työllistää tai ylipäätään yrittää. Työn arvo kasvaa esimerkiksi silloin, jos asiakkaat ovat valmiita maksamaan työn tuotoksista enemmän.
Ikävintä tässä on se, että monet työntekijät elävät vuodesta toiseen toivoen turhaan, että ehkä tulevaisuudessa palkka nousee. Kun vuodet sitten vierivät ja mitään ei tapahdu, totuus alkaa pikkuhiljaa paljastua, mahdollisesti siinä iässä, kun on enää vaikeaa tai jopa mahdotonta tehdä asialle mitään. Palkka nimittäin ei tule koskaan nousemaan, ellei muuta jotain yhtälöön vaikuttavaa tekijää: tee itsestään työnantajalle tuottavampaa, tai vaihda itse työtehtävää tai ammattia tuottavampaan.
Mikäli jollekin alalle koitetaan keinotekoisesti saada suuri korotus, pienenee tuon alan asiakaskysyntä ja sitä myötä työpaikat alalla alkavat pikkuhiljaa vähentymään kulutuksen ohjaantuessa muualle. Tai käy kuin Sari Sairaanhoitajalle, ja muillakin aloilla aletaan vaatia vastaavasti suuria korotuksia. Näinpä jokaisen alan palkka reaalisesti pysyy ennallaan ja pahimmillaan käy niin kuin sairaanhoitajakierroksen myötä, ja juuri nyt vähentyvän kulutuksen sijasta jousto löytyy julkisen talouden velkaantumisesta, jonka katkera lasku maksetaan myöhemmin.
Jos siis palkkasi tuntuu pieneltä, ryhdy jo tänään miettimään, miten voisit työllistyä sellaiselle alalle, jolla maksetaan enemmän. Nykyisellä alallasi et tule enempää tienaamaan.
Saatat tykätä myös
Kirjoittaja
Otsikossa on virhe: asiakkaat eivät maksa työn arvosta (marxilainen teoria) vaan työn tuotoksesta.
Erittäin totta! Muotoillaan asia näin; meillä ja Marxilla on hieman eri käsitys siitä, miten työn arvo määräytyy. :)
Tämä voidaan myös esittää muodossa “palkan maksaa asiakas”. Jos asiakas ei katso tuotetta tai palvelua hinnan arvoiseksi, hän ei maksa ja silloin näppejään jäävät nuolemaan niin firma kuin duunarikin. Duunari voi tietysti ajatella, että firma vie liikaa välistä, mutta siihen on yksinkertinen ratkaisu, duunarin täytyy perustaa firma ja ruveta yrittäjäksi. Toisaalta, firma voi todellakin vetää liikaa välistä, mutta silloin duunari voi hakeutua paremmin maksavaan firmaan, ellei halua perustaa omaa.
Jostakin kumman syystä nämä palkkakeskustelut harvoin etenevät siltä tahtoo-tahtoo tasolta edes sinne asti, että funtsittaisiin, mikä on oikea, kohtuullinen ja mahdollinen palkkataso. Toki niitäkin asioita työmarkkinapöytien taustaselvityksissä puidaan, mutta julkiseen keskusteluun ne harvoin pääsevät. Niinpä niissä neuvotteluissa sitten hirttäydytään niihin populistisiin vaatimuksiin ja odotuksiin, joita on ensin itse lietsottu.
Naulan kantaan. Tämä logiikka toimii myös niin, että mitä vähemmän talouden toimintaa hidastetaan verotuksella, sitä liukkaammat ovat työmarkkinat ja sitä kovempi kilpailu on työvoimasta. Ja kun työvoimasta on kilpailua, työntekijät kilpailuttavat työnantajia ja vaihtavat helposti parempaan työhön.
Jostain syystä vasemmisto silti preferoi mallia, jossa työn tarjontaa ehkäistään haittaverotuksella ja työttömät elävät valtion almujen varassa. Herää epäilys, että näin syntyvällä poliittisella vallalla olisi jotain tekemistä asian kanssa?