7
helmi
2018

PAB: Virkamies tunnustaa: kiusanteon tarkoituksena Alkon monopolin suojaaminen

Päivän Antibyrokraatti -palkinnon saa Etelä-Suomen aluehallintoviraston byrokratiavirkamies Markus Leivonen huomionosoituksena aivan poikkeuksellisesta avoimuudesta ja rehellisyydestä.

 

Asiassa on kyse käsityöläisoluen ulosmyyntiluvasta, jota lappeenrantalainen pienpanimo oli hakenut uuden alkoholilain myötä heti vuoden alusta. Pienpanimon yrittäjät olivat innostuneita lain vihdoin suomasta mahdollisuudesta päästä myymään tuotteitaan suoraan erikoisoluista kiinnostuneille olutharrastajille.

 

Hakemus kuitenkin palautui täydennettäväksi. Aluehallintovirasto vaati yrittäjiltä tietoja tulevan “panimomyymälän” rakenteista sekä sen rekisteröintiä elintarvikehuoneistoksi. Ulosmyyntiä varten pitäisi viranomaisten mukaan olla erillinen tila.

 

Asiasta uutisoinut Yleisradio kysyi asiaan tarkempaa selvyyttä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. Siellä vastasi palkintomiehemme Markus Leivonen:

 

“Tämä liittyy Alkon monopoliin. Sen suojelemiseksi alkoholin myymiseltä vaaditaan tiettyjä kriteerejä.”

 

Kolminkertainen hurraahuuto rehellisyydestä. Virkamies Leivosella ei ehkä huomenna ole enää työtä, mutta toistetaan vielä hänen rehellisyydenpuuskassa tunnustamansa:

 

“Tämä liittyy Alkon monopoliin. Sen suojelemiseksi alkoholin myymiseltä vaaditaan tiettyjä kriteerejä.”

 

Palkintokomitea on aina kuvitellut tuntevansa lain, mutta edes meidän tiedossamme ei ole, minkä säännöksen nojalla virkamiehet katsovat tehtäväkseen suojella valtionyhtiön monopolia ja rajoittaa sitä varten pienpanimoiden ulosmyyntioikeutta.

 

Uudesta alkoholilaista tämä toimivalta ei ainakaan seuraa, sillä laissa säädetään ulosmyyntiluvan antamisen perusteiksi ainoastaan erityiset turvallisuuteen ja valvontaan liittyvät riskit tai samassa tilassa harjoitettava anniskelu. Myöskään erillisten myymälätilojen rakentamista ei laki vaadi.

 

Jos olisimme Venäjällä, selitykseksi kelpaisi virkamiehen seteliselkäranka. Verotarkastuksen saa ostettua kilpailijan tiloihin yleensä muutamaa tuhatta euroa vastaavasta summasta, ja jos kohta täyttä monopolia ei Venäjälläkään saa kuin korruptoitunut valtionyhtiö, virkamiesten lahjonnalla saa silti parannettua kilpailuasemaansa merkittävästi.

 

Päivän Byrokraatti selvittää vielä, saisiko virkamiehen ostettua myös Suomessa, ja paljollako monopolin saisi aikaiseksi, mutta siihen asti uskonemme aluehallintoviraston kertomaa, että tämä erityispalvelu on tarjolla vain Alkolle.

 

Toisin sanoen, mikäli uskomme byrokraatti Markus Leivosta – ja miksemme uskoisi – käytännössä tuo erityispalvelu toteutetaan siten, että viranomaiset vaativat käsityöläispanimoilta ulosmyyntiluvan saamisen ehtoina sellaisia toimenpiteitä, joita laki ei vaadi, eikä itse asiassa edes oikeuta, elleivät tietyt tarkkarajaiset edellytykset täyty.

 

Erityispalvelutulkinnasta on turha asetella foliohattuja kenenkään päähän, sillä aluehallintoviraston virkamieshän itse avoimesti kertoo, että hyvin kyseenalaisen toiminnan syynä on vain Alkon monopolin suojelu. Elinkeinovapaus sattuu kuitenkin olemaan perustuslain suojaama perusoikeus, jonka rajoittaminen lakia tiukemmilla mielivaltaisilla viranomaismääräyksillä ei tulisi kysymykseenkään, jos Suomi olisi sivistys- tai oikeusvaltio.

 

Se, että Leivoselle tai Etelä-Suomen aluehallintovirastolle saatika hallinnonalansa viranomaisten toiminnasta poliittisesti vastaavalle ministeri Annika Saarikolle (kesk.) ei seuraa tästä perusoikeuksien polkemisesta todennäköisesti mitään, kertoo omaa kieltään siitä, mikä on kansalaisten oikeuksien arvo maassamme tänä päivänä.

 

Jo pitkään on pohdittu, vaikuttaako Suomessa jonkinlainen Alkon taloudellisten intressien suojeluun keskittynyt alkoholipolitiikan klikki, joka käyttää temppelinsä puolustamiseen kaikkia mahdollisia keinoja, välillä myös laillisia. Kiitos byrokraatti Markus Leivosen rehellisyyden, tähän pohdintaan ei enää tarvitse kenenkään käyttää kallisarvoista aikaansa.

 

Yle 6.2.2018

 

Saatat tykätä myös

PB: Vasemmistopolitiikka häätää teollisuuden Suomesta
Intersektionaalinen feminismi
PB: Päivi Nergistä valtiovarainministeriön kansliapäällikkö? Mikä voisi mennä pieleen?
PB: Sdp:n kautta saaduista työpaikoista maksetaan puolueelle ”vapaaehtoista” puolueveroa

6 vastausta

  1. Pohdiskelija

    Mikähän tässä nyt on se itse juttu? Alkon monopoli on määritelty laissa, joten on ihan luonnollista että virkamiehet eivät tällöin voi tehdä monopolia riskeeraavia päätöksiä koska he tekevät silloin virkarikkeen. Täysi uutisankka ollut ihan aidoissakin medioissa tämä.

    1. toni määttänen

      Se että pienpanimoille teetetään ihan kiusallaan niitä erillisiä myyntitiloja jotta “laiskemmat” jättäisivät ne tekemättä ja jäisi tuotteet myymättä. Sama kun verovirasto sanois että tulovero puolitetaan jos oot alasti töissä puoli vuotta.

  2. Lapasorsa

    Mikäs tässä päätöksessä nyt oli monopolia riskeeraavaa?

    Toistetaan mitä itsekin sanoit:
    “Alkon monopoli on määritelty laissa”

    Se on siis erittäin vahva monopoli. Vaikka panimot saisivat myydä oluttaan teltassa panimon ulkopuolella, sillä ei olisi mitään vaikutusta Alkon laissa määriteltyyn monopoliin.

  3. Risto Lahtinen

    Yksittäinen virkamies ei tälläisiä asioita päätä, edes keksi vaan asialla on oltava isompi yleisluonteinen ohjeistus. Julkisuuslainsäädännön takia on varmaan ko. ohjeistus saatavilla valtion virastoissa noudatettavana virka – aikana ko. virkamiehen yksikön vetäjältä.
    Laiton ohjeistus on kartellin suojaamista.
    Kartellit ovat yksiselitteisesti Euroopan Unionissa kielletty.

    Ministeri Saarkon olisi selvitettävä tämä.
    Odotan Eduskunnan kyselytunnilla asiasta kysymystä ja vastausta.

  4. Bambi

    No, mitä tuota itkemään. Tehkää virkamiehen toiminnasta tutkintapyyntä eduskunnan oikeuasaiamiehelle.

  5. Inspector Gadget

    Virkamiehet eivät ole vielä sisäistäneet uutta lakia. Eletään olevinaan vieläkin brezhneviläisessä ajassa. Ja tottahan se osittain onkin.

Kommentoi