PB: Viranomaiset unohtivat tasapuolisuuden somessa
Kuinka aiemmin lähinnä byrokratialomakkeistaan ja raksuttavista laskukoneistaan tunnettu harmaa virasto päätyy harjoittamaan toimia, joille ei ole nähtävissä muuta tarkoitusta kuin pyrkimys vaikuttaa kolmansien maiden sisäpolitiikkaan? Onko verottajalle annettu salassa uusia tehtäviä, joista laki ei ole tietoinen? Onko meillä vihdoinkin oma CIA:mme?
Päivän Byrokraatti kertoo.
“Epämuodollisuus”, “itseorganisointi”, “verkottunut hallinto”, “siilojen purkaminen”, “joukkoistaminen”, “radikaali läpinäkyvyys”, “yllätyksellisyys”, “tarinankerronta” ja muu somepöhinä ovat nykypäivän muotioppeja, joita markkinointi- ja viestintäala myy vaikuttajille suurena megatrendinä, olipa kyse yksityisyrityksestä, poliittisesta puolueesta tai lakisääteistä tehtävää hoitavasta viranomaisesta. Kaikkien odotetaan osallistuvan keskusteluun sosiaalisessa mediassa ja jakavan siellä mielipiteitä, huumoria ja tekopirteitä tsemppiviestejä. Ehkä joukossa myös ripaus asiasisältöä.
Tänä päivänä vaatii erityistä rohkeutta ottaa riski tylsimykseksi ja byrokraatiksi leimautumisesta, kieltäytyä pöhinästä ja muistuttaa, ettei kaikille organisaatioille, varsinkaan viranomaisille, ole tarkoituksenmukaista omaksua näitä muodikkaita ja vallan kolmijako-opille vieraita ihanteita. No, teitä ei yllättäne, että Päivän Byrokraatti uskaltaa tehdä sen.
Vaikka Päivän Byrokraatilla on ollut tapana hupailla byrokratian veijaritarinoilla, on tolkullista muistuttaa, että kaikki toimistovalta ei ole pahasta, vaan suuri osa byrokratiasta on tarpeellista ja välttämätöntä, yhteiskunnan sujuvaan pyörittämiseen liittyvää näkymätöntä työtä. Suomalaisten korkea luottamus julkisiin viranomaisiin, kuten esimerkiksi poliisiin ja verohallintoon, nojaa lakisidonnaisuuden periaatteeseen ja puolueettomuuteen. Korostettu neutraliteetti ja asiallisuus on viranomaisinstituutioille äärimmäisen tärkeää imagonhallintaa, joka on omiaan luomaan kansalaisissa luottamusta siihen, että kaikki tulevat asemastaan huolimatta kohdelluksi viranomaisissa tasapuolisesti ja lainmukaisesti.
Oikein rakennetun byrokratian ytimessä on oikeudenmukaisuuden periaate, joka tarkemmin ajateltuna on eräänlaista valtion kasvottomuutta: kun kansalaisella on hätä, häntä auttavan ensihoitajan, palomiesoletetun tai poliisin henkilökohtaisella vakaumuksella ei saa olla vaikutusta palvelualttiuteen – palvelun laadusta puhumattakaan.
Samaa tasapuolisuutta edellytetään, kun viranomainen käyttää julkista valtaa. Ei riitä, että viranomainen tosiasiallisesti toimii tasapuolisesti. Toiminnan täytyy myös näyttää siltä. Jos toiminnassa on piirteitä, joiden johdosta tarkkailijoille voi syntyä kuva johonkin suuntaan kallellaan olevasta toiminnasta, viranomainen on jo epäonnistunut, vaikka todellisuudessa epäilys puolueellisuudesta olisikin aiheeton.
Vaikka viranomaisorganisaatiot suurimmilta osin toimisivat moitteettomasti ja luottamuksen arvoisesti, yksittäiset ylilyönnit, ydintehtävistä poikkeaminen ja vääränlainen viestintä voivat tehdä vakavaa vahinkoa viranomaisen luotettavalle imagolle.
Suomessa on jo useamman vuoden ajan käyty keskustelua yksittäisistä sosiaalisessa mediassa virkatileillään temmeltävistä poliiseista, joiden poliittisesti sävyttyneet päivitykset ja tykkäysten jakaminen poliitikkojen kannanottoihin ovat herättäneet erilaisia reaktioita puoluekannasta riippuen. Jostain kumman syystä ilmiötä ei ole saatu tähän mennessä kuriin.
Ennakkotapaukset ja pioneerit silottelevat tietä muille. Kun politisoituneelta vaikuttava esiintyminen kerran sallitaan, yksi jos toinen saattaa innostua itsekin kokeilemaan. Jos kerran on ok paheksua virkatilillä islamistivastaisuutta ja kertoa, kuinka jihad on tullut väärinymmärretyksi, kai silloin sopii poliisitilin aprikoida myös vaikkapa kuinka todellista kansallissosialismia ei ole vielä kokeiltu ja paheksua sitä, että natsismi aatteena leimataan Adolf Hitlerin toimien vuoksi?
Yllä kuvattujen trendioppien leviämisestä viranomaisten parissa kertoo tämän palkinnon kohteena oleva verohallinnon twitter-tili. Kun ydintoimintanaan verojen keräämisestä vastaava viranomainen osallistuu sosiaalisessa mediassa estoitta laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun verotuksen tarpeellisuudesta, sen suuruudesta ja asenteista verojen yhteiskunnallista tarkoitusta kohtaan, toimeenpaneva viranomainen astuu lakia säätävän instanssin reviirille. Mainitut teemat kun ovat äärimmäisen poliittisia, eikä niistä suinkaan vallitse yhteiskunnassa yksimielisyyttä. Päinvastoin, on jopa oikein kuvata, että koko oikeisto/vasemmisto -jakolinja on perimmiltään erimielisyyttä julkisen sektorin laajuudesta ja sitä myöten tarvittavan verotuksen ankaruudesta.
Ei ole väärin, jos viranomainen jakaa neutraalisti työhönsä liittyvää ammatillista tietämystä. Esimerkiksi puolustusvoimien edustajia voi nähdä usein televisiossa kommentoimassa turvallisuuskysymyksiä, mutta jo kysyttäessäkin he joutuvat monesti jääväämään itsensä puolustuspolitiikan kommentoinnista. He eivät varsinkaan etsimällä etsi puolustuspoliittisia keskusteluja ja lähde julkisesti tukemaan niiden osapuolia virkastatuksellaan. Itse asiassa, mainittu menettely on sotilaiden osalta jopa rikosoikeudellisesti rangaistavaa.
Tehdään ajatusleikki toisin päin muutamalla kuvitteellisella esimerkillä:
1) Harvinaista kyllä, suomalaispoliitikko twiittaa Suomen poikkeuksellisen korkeasta veroasteesta. Verottajan twitter päättää tulla mukaan esittämään tätä näkemystä tukevat kansainväliset vertailutulokset. Verohallinto naureskelee ylikorkean veroasteen aiheuttamille hyvinvointitappioille.
2) Perussuomalainen poliitikko nostaa esille Ruotsin maahanmuuttolähiöiden kasvaneen väkivallanpelon. Poliisin twitter-tili tukee näkemystä ja tuo esille oman kyselytutkimuksensa samansuuntaiset tulokset Suomessa. Virkatili kertoo, että oikea toimenpide olisi laittaa rajat kiinni.
3) Kokoomuspoliitikko tuo esille Nato-jäsenyyden positiivisia puolia. Puolustusvoimien twitter-tili antaa tulitukea siitä, että 5. artikla on suojannut Nato-jäseniä kaikissa turvallisuuspoliittisissa tilanteissa, myös Venäjän naapurivaltioita. Tili kehottaa hakemaan jäsenyyttä nopeasti.
Jos satut edustamaan sellaista poliittista kantaa, joka nauttii korkeaa verotusta kehuvasta verohallinnosta tai pitää vihervasemmistoon kallellaan olevasta twitter-poliisista, tuntuuko poliittisesti orientoitunut viranomainen yhtä hyvältä myös sen kantojen ollessa toiseen suntaan?
Lähtemättä jossittelemaan näiden tapausten aiheuttamia mahdollisia reaktioita, olisi joka tapauksessa toivottavaa, että viranomaiset miettisivät tarkemmin resurssiensa käyttämistä ja erityisesti someajan vastuuttomaan karkelointiin liittyviä riskejä. On realistinen pelko siitä, että jos puolueellisesti toimivan viranomaisen kannat nauttivat riittävän suurta suosiota, puolueellisuutta itsessään ei osata pitää ongelmana. Vallan kolmijako-oppi ja viranomaisen puolueettomuus ovat jäämässä pöhinällä tilipussiaan lihottavien viestintäprofeettojen ja sosiaalisen median kaikukammioiden jalkoihin.
Ettei asiasta jää epäselvyyttä, Päivän Byrokraatti olisi viranomaisten politisoitumista vastaan myös siinä tapauksessa, että ne olisivat kanssamme 100% samoilla kannoilla. Haluamme neutraalin, tasapuolisen virkahallinnon, joka ei sekaannu poliittiseen päätöksentekoon.
Tasapuolisia palveluja ja järkevästi käytettyjä veroeuroja toivovan kansalaisen näkökulmasta ei ole ongelma, jos poliisi tai verohallinto ovat perinteisiä tylsiä byrokraatteja. Sen sijaan jos organisaatioissa on varaa maksaa palkkaa ihmisille, jotka osallistuvat mielipiteitä jakavalla tavalla yhteiskuntapoliittisiin keskusteluihin viranomaisen edustajina, on turvallista sanoa, että maksamme ylimääräistä palvelusta, joka on vahingollinen.
Vuosikymmeniä sitten parlamentaristiseen vaikuttamiseen tyytymättömillä uusmarxilaisilla oli märkä uni “pitkästä marssista läpi instituutioiden”: marxilaista ideologiaa tulisi hivuttaa kaikille elämän osa-alueille, eikä instituutioiden politisoimista tulisi epäröidä hetkeäkään.
Taitavinta instituutioiden marssittamista on se, kun ihmiset eivät enää osaa edes havahtua ilmiselviinkään tapauksiin.
Kirjoittaja
Näin on, ihmiset eivät todella edes havahdu silmiensä edessä tapahtuviin byrokratian tuottamiin vääristymiin. Positiivinen diskriminaatio, tasapuolisuuden horjuttaminen, terveydenhuollon maksut, väestönvaihto ja tulijoiden mahdollisuus äänestää toisten rahoja itselleen. Nyt kaivetaan kukkaroita ilmastonmuutoksen takia.
Marxilaisuus on onnistunut hivuttautumaan läpi instituutioiden, hitaasti huomaamatta, kansa täysin ymmärtämättömänä tapahtuneesta on saatu uskomaan, että veroja maksamalla hyvinvointi säilyy, vaikka globaalissa maailmassa raha valuu ulkopuolisille – tänään kerrottiin uutisissa, että vihreä sisäministeri vasemmistolaisen hallituksensa yhteisestä päätöksestä hakee 175 “lasta” Kreikan saarilta -pala kerraallaan epävakautetaan maata sosialismin nimissä.
Viranomaiset tekevät jatkuvasti poliittisia päätöksiä. Monikulttuurisuuteen kasvattaminen on oikeaoppisuutta, minkä kuvitellaan olevan neutraalia, monipuolista ja positiivista – länsimaiset arvot, moniarvoisuus, sananvapaus jää jalkoihin. Viranomaisten asenteellinen ja epäoikeudenmukainen kohtelu menee läpi, koska media taistelee poliittisen eliitin mukana idealistista maailmankuvaa rummuttaen.
“media taistelee poliittisen eliitin mukana”
Juurikin näin. Ja siinäpä syy olla seuraamatta – tai ainakaan uskomatta – manipulatiivista, vääristelevää ja puolueellista suomalaista mediaa lainkaan.
Kyllähän sitä tosiaan kovasti kannustetaan somettamaan työstään, mutta kenellekään ei jää epäselväksi millaiset sometukset ovat toivottuja (lue: ainoita sallittuja). Pitää olla ratkomassa suuria ongelmia ja korjaamassa vääryyksiä – ja totta kai poliittisesti korrektilla tavalla.
Vääristä möläytyksistä seuraa vähintään puhuttelu ja helposti varoitus lojaliteettivelvoitteen rikkomisesta. Tässä suhteessa on ihan turha toivoa, että “möläytykset” jäisivät jotenkin huomaamatta tai vain pienen piirin tietoon – netissä päivystävät vihermarxistien kaaderit kyllä pitävät huolen, että jokaisesta epäilyttävästä postauksesta nostetaan paskamyrsky, joka rantautuu vääjäämättä työnantajan syliin.
Olisikin varmaan helpompi, että net jotka kovasti hinkuvat organisaatiolle positiivista somejulkisuutta kirjoittaisivat postaukset itse ja käskyttäisivät sen jälkeen jotain sopivaa puurtajaa suoltamaan tuotoksen pilkun paikkaakaan muuttamatta sopiviin kanaviin. Siinäpä sitä sitten saataisiin somedashboardin tykkäysmittarit kivasti vihreälle seuraavan maanantain viestintäpaltsua varten…
Hyvä periaate ihan kaikille, myös virkamiehille, olisi rinnastaa oma somekäytös arkielämään. Ajatelkaapa tilanne, että poliisi menisi virkapuvussa kommentoimaan satunnaista kahvipöytäkeskustelua. Olipa kyseinen poliisi asioista mitä tahansa mieltä, niin itse kokisin tilanteen hyvin ahdistavana, koska selkäydinreaktio on että poliisi on virantoimituksessa ja tällä on siis joku syy puuttua tilanteeseen. Ja kun poliisilla on syy puuttua tilanteeseen, se ei yleensä tarkoita hyviä asioita.
Sama pätee myös somessa. Ihan kuten kadulla liikkuessa, myös somessa poliisia yleensä kunnioitetaan ja vähän jopa pelätään, joten viestintä on syytä pitää tiukasti virka-asioissa, eikä mennä turhaan häiritsemään ihmisten vapaata olemista. Vaikka sinne mentäisiin vain hassuttelemaan ja höpsöttelemään, niin pitää muistaa, että virkapuku muuttaa heti tilanteen luonteen aivan toisenlaiseksi. Kun toisella on ilmiselvä lain suoma valta-asema, niin muiden näkökulmasta hommasta voi olla huumori kaukana. Puhumattakaan sitten, että virkapuvun suojista esitettäisiin _yhtään minkäänlaisia mielipiteitä_. Mielipiteen ei tarvitse olla edes poliittinen. Voiko tavalliselta kansalaiselta silti odottaa, että tämä uskaltaisi olla virkapukuisen poliisin kanssa eri mieltä, vaikka kuinka tietäisi, että Suomessa vallitsee mielipiteenvapaus?
Kaiken taustalla on siis loppujen lopuksi se positiivinen asia, että Suomessa poliisia pääsääntöisesti kunnioitetaan. Poliisin pitäisi vain tiedostaa tämän tuoma vastuu ja käyttäytyä sen mukaisesti. Kun olette virkapuvussa, niin kukaan ei halua teista kaveria ja sen pitäisi lähtökohtaisesti olla hyvä juttu. Se kertoo, että tositilanteen tullen teillä on tarvittava auktoriteetti suorittaa tehtävänne.