18
elo
2015

PB: Riihimäen pysäköinninvalvonta

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Riihimäen pysäköinninvalvonta, jonka toleranssi pysäköintikiekon muotoilulle osoittautui pienemmäksi kuin muualla Suomessa.

 

Riihimäen linja-autoasemalla parkkeerannut Reijo Seppä sai huomata tämän palatessaan autolle, kun tuulilasilla odotti 40 euron pikavoitto.

 

“Tämä on ihmeellistä. Ostin sen kiekon joskus 15-20 vuotta sitten muistaakseni joltain huoltoasemalta. Se on kelvannut tähän asti kaikkialla Suomessa, mutta nyt tuli sakot Riihimäellä. Tämä tuntuu lähinnä pilkun pahoinpitelyltä. Tein valituksen ja odotan vastausta ennen parkkisakon eräpäivää, joka on 2. syyskuuta.”

 

Parkkisakko perustuu tieliikennelain määräykseen, jonka mukaan pysäköintikiekon on oltava suorakaiteen muotoinen. Riihimäkeläisten pysäköinninvalvojien makuun Sepän käyttämä kiekko oli liian pyöristetty.

 

Seppä on hankkinut tilalle uuden kiekon, mutta valitettavaa kyllä, artikkelikuvan perusteella sekään ei ole tiukasti mitaten suorakaide. Hänen ei siis kannata jatkossa yrittää pysäköidä Riihimäellä, mutta eipä se juuri haittaa. Riihimäki on tylsä ja ruma laatikkotalokaupunki, jossa elähdyttävintä kaupunkikuvaa edustavat Prisma ja ABC-asema.

 

Tapaus osoittaa, että regulointia ei voi koskaan olla liikaa. Pysäköintikiekkojen myynnin pitäisi selvästi olla luvanvaraista ja kiekkojen Trafin sertifioimia. Harkita voisi myös sitä, että kiekkojen vähittäismyynti keskitettäisiin apteekkeihin tai Alkoon.

 

Aamuposti 17.8.2015

Aamuposti 17.8.2015

 

>> Aamupostin uutinen 17.8.2015

 

 

5 vastausta

  1. tk

    Hyvin on toiminu jo toistakytävuotta sellainen suorakaiteen muotoinen missä on kello takana… eipä ole kukaan parkkipirkko huomannu, ovat vissiin liian tyhmiä siihen, vaan kuka täysjärkinen ny parkkipirkoksi ryhtyisikään?

  2. Jessi

    Kyllä väärästä pysäköintikiekosta on jaeltu virhemaksuja ympäri Suomea, ko. tyypillä on vain ollut “onnea” ettei aiemmin ole napsahtanut. Tuo ei siis ole mikään Riihimäen erikoisuus vaikka kohu-uutinen niin yrittääkin väittää.

  3. valitettavasti suomalainen

    Tällaisille virkamiehille me maksamme palkkaa verorahoistamme. Siis sinä joka käyt töissä, maksat siitä että “ihmiset” kiertävät sakottamassa muita veronmaksajia siitä, että heidän parkkikiekkonsa eivät ole suorakaiteen muotoisia. SIIS MITÄ …………..???

  4. Martian

    Tämä on tyypillistä kadejärjen käyttöä. Jos Parkkipirkko tai -pekka ei löydä mitään syytä sakottaa autoja, käytetään tuhottomasti aikaa ja siis verorahoja, jotta löytyisi syy pysäköintivirhemaksuun. Kun auto on muuten pysäköity oikein, niin muistukohan tarkastajakurssilta myös luento parkkikiekon rakenteesta. Tarkastajakoulutuksessa ilmeisesti ei opeteta lainkaan pysähtymisen ja pysäköinnin eroja tai yleensä käydä tieliikennelain asianomaisia kohtia niinkuin ne on sinne kirjoitettu. Pirkko tai Pekka tarkastajana näkee liikkumattomat autot aina pysäköityneinä ja kiinnittää heti virhemaksun. Onneksi liikennevalot ovat vielä riittävän ripeät. Tieliikennelain mukaan auto voi olla pysähtyneenä muutoinkin kuin pysäköitynä. Jopa pysähtymiskieltoalueella auton voi laillisesti pysäyttää matkustajien ottamiseksi tai jättämiseksi tai tavaran kuljettamiseksi. Ehdotan että kaikki Parkkipirkot ja -pekat kertaavat tieliikennelain etsien kaikki kohdat missä mainitaan pysähtymisestä ja pysäköinnistä. Omana esimerkkinä tiedän, että sairaalan etuoven viereen siihen missä ambulanssikin pysähtyy, ei saa pysähtyä jättämään potilasta virhemaksutta. Toivoisinkin, että PäivänByrokraatti ottaisi ohjelmaansa epävirallisen pysäköintitarkastajien ja – valvojien jatko- ja täydennyskoulutuksen vaikka yhtenä artikkelina. Parkkikiekko asiahan jo hoidettiin kuntoon uudella asetuksella. Uutena ilmiönä on myös ilman liikennemerkkiä oleva alue, jossa voi tapahtua luvaton maastopysäköinti. Helsingissä taitaa olla jo tilanne, että pysäköinti on sallittua vain siellä missä se on erikseen liikennemerkeillä sallittu ja tähän antaa mahdollisuuden maastoliikennelain käyttöönotto. Nyt pirkko löytää auton myös tien ulkopuolelta: https://www.google.fi/maps/@60.166555,24.9049036,3a,75y,293.41h,60.61t/data=!3m6!1e1!3m4!1szdMERM-td4m8lkctRiGEow!2e0!7i13312!8i6656

Kommentoi