8
heinä
2016

Päivän Byrokraatti & erikoisliikemiehet Pirkka-Pekka Petelius ja Juha Perälä

Päivän Byrokraatti -kirjoitti taannoin jutun Alppilan Kengän kivijalkakauppiaasta ja pienyrittäjän vaikeuksista ketjuuntuvassa ja taantuvassa Suomessa. Jutusta tuli iso hitti, ja Alppilan Kenkä koki sen myötä asiakasryntäyksen.

 

Juttua sopii toki käsitellä laajemminkin. Siksipä Päivän Byrokraatti osti* Pirkka-Pekka Peteliuksen, Juha Perälän ja tv-kanava Nelosen ja pani nämä töihin asian puolesta.

 

Syntyi ohjelmasarja Erikoisliikemiehet vaikeuksissa olevasta kylä- ja kivijalkakaupasta. Alppilan Kenkä oli ensimmäinen sarjan kuvauskohteista, loput pysykööt vielä salaisuutena. Ohjelma tulee ulos keväällä 2017, joten eiköhän kaikki merkitä kevät 2017 kalenteriin ja muisteta istua silloin ruudun eteen.

 

Kuvassa Päivän Byrokraatti hankintoineen, jotka uutta isäntäänsä hauskuttaakseen ovat pukeutuneet prinssiksi ja kamaripalvelijaksi.

 

– – –

 

* Juttu sisältää liioittelua. Päivän Byrokraatilla ei ollut riittäviä kassavaroja Nelosen kokoisen tv-kanavan hankintaan ja myös Pirkka-Pekka Petelius ja Juha Perälä ovat edelleen vapaita miehiä. Heidän orjuuttamisensa ei olisi myöskään kaikilta** osin sopinut ajamamme vapausaatteen ideologiaan.

 

** Asiaa tulisi ehkä harkita erikseen mahdollisen Ruotsin valloituksen*** osalta. Ruotsalaisista riittäisi lähes jokaiselle suomalaiselle kaksi palvelijaa.

 

*** Niin kauan kuin Ruotsi ei ole Naton jäsen, se on sotilaallisesti hyvin haavoittuvainen. Aikaikkuna hankkeelle voi pian olla  sulkeutumassa.

 

>> Päivän Byrokraatin alkuperäinen juttu Alppilan Kengästä

 

 

 

Saatat tykätä myös

PB: Hallitus sählää, mutta yritykset on pelastettava tulevaisuutta varten
Urheaa yrittäjyyttä: Alppilan Kenkä

Kommentoi