Päivän Byrokraatin kansalaisaloite Suomen työmarkkinoiden uudistamiseksi

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Suomen hallitus, joka toi vuoden 2018 alusta käyttöön ns. työttömyystukien aktiivimallin sen sijasta, että olisi toteuttanut kattavan työmarkkinoiden rakenteellisen uudistuksen.

Aktiivimalli on nykyisen työttömyystukijärjestelmän päälle liimattu sanktiojärjestelmä, joka leikkaa määräaikaisesti työttömyystuen suuruutta, mikäli työtön ei ”osoita aktiivisuuttaan” lain edellyttämällä tavalla. Lyhyesti kuvattuna työnhakijan on osoitettava aktiivisuuttaan esimerkiksi tekemällä 3 kuukauden aikana 18 tunnin ajan palkkatyötä tai osallistumalla 5 päivän ajan TE-toimiston työllistymistä edistävään koulutukseen uhalla, että hänen etuuksiaan muuten leikataan. Vastaava malli on myös esimerkiksi Tanskassa, jossa vastaavat luvut ovat työntekovelvoitteen osalta 148 tuntia 4 kuukauden aikana.

Sanktioista on kuitenkaan vaikea kritisoijien tavoin puhua minään ”raippana” tai ”kurituksena”, sillä jos työtön ei täytä aktiivisuusvelvoitetta, hänen työttömyystukeaan leikataan 4,65 prosenttia kolmen kuukauden ajaksi. Leikkaus vastaa yhtä korvauksetonta päivää kuukaudessa. Ehkä ”viivoittimesta sormille” olisi parempi kuvaus sanktioiden rajuudesta.

Pahinta uudistuksessa on se, että se ei lainkaan alenna työttömyysturvan kustannuksia, vaan päinvastoin lisää työttömyysturvabyrokratiaa – hallinnollista työtä aiheuttavana valvontana ja uusina aktiivisuustoimia koskevina ilmoituksina ja niitä koskevina päätöksinä. Näitä käsitteleviä virkamiehiä tarvitaan todennäköisesti sadoittain.

Aktiivimallin sisältämän kepin tarpeen kuitenkin sinänsä ymmärtää nykyisessä systeemissä, sillä valuvikaisen järjestelmän väärinkäyttäjiä on paljon.

Loistavana esimerkkinä esimerkiksi ”ideologisesti työtön” Ossi Nyman, joka lokakuussa kertoi lehtien palstoilla olevansa ylpeä töidenvälttelystään ja elävänsä tuilla ilman aikomustakaan mennä töihin. Uudenvuoden alla hän kertoi Lapin Kansalle kykenevänsä edelleen elämään työmarkkinatuella, sillä yllättävästi TE-toimisto ei ole katkaissut hänen tukiaan, vaikka Nyman paljasti käyttäneensä työttömyysaikansa kirjoittaakseen kohua herättäneen ja ilmeisesti myös kohtuulliset myyntiluvut saaneen kirjansa ”Röyhkeys”.

Yhtä hyvän esimerkin muodostaa myös kansalaisaloitteen aktiivimallin kumoamiseksi tehnyt Martin-Éric Racine, joka pystyy yhteiskunnan tuilla asumaan yhdessä Suomen kalleimmista osoitteista Helsingin Kruununhaassa. Racine on opiskellut useammassa eri korkeakoulussa ja osaa neljää eri kieltä, mutta on silti ollut työttömänä jo yhdeksän vuotta. Kuka tahansa tuolla taustalla saisi Helsingissä halutessaan työtä alle viikossa.

Myös Racine myöntää, että kyseessä on oma valinta. Hän ei halua ottaa vastaan työtä, jonka kuukausipalkka olisi alle 2 600 euroa. (Suomalaisten mediaanipalkka on 2 500 euroa.) Lauseen voisi muotoilla myös lyhyemmin. Hän ei halua ottaa vastaan työtä. Kukaan työnantaja ei uskalla sopia korkeasta kuukausipalkasta yhdeksän vuotta työtä vältelleen henkilön kanssa. Sen sijaan, jos Racine menisi töihin pienemmällä palkalla, tekisi työnsä hyvin ja osoittaisi itsensä enemmän väärtiksi, hänen arvonsa työmarkkinoilla nousisi nopeasti ja hänen toivomansa palkka olisi todellisuutta. Todennäköisesti paljon enemmänkin.

Jotenkin kaikki olennainen tiivistyy Racinen haastattelukuvaan Ilta-Sanomissa. Siinä hän juo hyväksikäytettävän järjestelmän jatkamiseksi tekemänsä kansalaisaloitteen kunniaksi baarissa oluen – tietysti työttömyyskorvauksilla maksetun sellaisen.

Yhteiskunnan eläteistä voisi kirjoittaa paljonkin, mutta pelaajien arvostelun sijasta on hedelmällisempää kiinnittää huomio pelin sääntöihin.

Nykyisellään toimeentulotukibyrokratia, työttömyysturvajärjestelmä ja työmarkkinoiden järjestämistapa tuntuvat palvelevan enemmän poliitikkojen ja työmarkkinajärjestöjen valtapelejä sekä virkamiesten asemaa kuin tavallisen työntekijän mahdollisuutta päästä töihin.

Järjestelmämme esimerkiksi luo työttömyyttä tekemällä palkkaamisesta työnantajalle suuremman riskin kuin sen tarvitsisi olla. Jäykät irtisanomissäännöt, takaisinottovelvollisuus ja huomattava oikeudellinen riski korvauksista johtavat siihen, että varsinkin pienet yhtiöt harkitsevat pitkään ennen kuin palkkaavat jonkun, josta ei välttämättä tarvittaessa enää pääsekään eroon. Kuitenkin kaikilla markkinoilla, joissa palkkaaminen on tehty helpoksi, työtä on myös tarjolla enemmän, eikä yhdestä työstä irtisanotuksi tuleminen olekaan niin vakava ongelma, kun uusi työpaikka löytyy helposti ja nopeasti.

Järjestelmämme myös aiheuttaa yhteiskunnalle valtavia tarpeettomia kustannuksia. Paitsi, että maksamme veroina kaiken sen byrokratian, jolla työttömiä pompotetaan, me myös joudumme maksamaan ne tulonsiirrot, joilla nämä elätetään, vaikka joustavammilla työmarkkinoilla he voisivat halutessaan työllistyä ja suurimmalta osin elättää itse itsensä. Mikäli palkka ei riittäisi, vain puuttuvan osan voisi kattaa tuella, kun tällä hetkellä vaihtoehdot ovat joko–tai: tuet tai palkka.

Nykyisen järjestelmän voittajia ovat ainoastaan työmarkkinajärjestelmän ulkopuolellakin merkittävää valtaa käyttävä ay-liike ja suuryrityksiä edustavat työnantajajärjestöt, järjestelmän edellyttämän hallinnon työllistämät virkamiehet ja ne poliitikot, jotka ammentavat suosionsa vastakkainasettelusta ja eriarvoistumista näennäisesti vastustavista puheistaan – vaikka heidän ajamansa kollektivismi ja eturyhmäpolitiikka ovat todellisuudessa yksi keskeisistä syistä, miksi äänestäjät ovat ylipäätään vailla työtä.

Järjestelmämme myös luo älyttömiä kannustinloukkuja tuloasteikon molempiin ääripäihin. Siinä missä suurituloiset palkkatyöläiset alkavat katsella muihin maihin progression viedessä pitkälti yli puolet lisätuloista, Ossi Nymanin ja Martin-Éric Racinen kaltaiset laskutaitoiset työttömät taas toteavat sosiaaliturvalla oleskelun tarjoavan aivan yhtä hyvän elintason kuin palkkatyönkin. Tai ainakin työstä syntyvä lisähyöty on niin pieni, ettei sen vuoksi kannata uhrata kahdeksaa tuntia kustakin arkipäivästä.

Tuon valinnan vuoksi työssä vielä olevalla väestönosalla, joka tuloveroja maksaa, verorasitus kasvaa entisestään.

Jos me haluamme korjata ongelman, se ei tapahdu kiusaamalla pelin sääntöjä hyväkseen käyttäviä työttömiä, vaan muuttamalla pelin sääntöjä. Pelkällä sosiaaliturvalla eläminen ei saa olla houkuttelevampaa kuin työnteko, eikä työnteko Suomessa saa olla vähemmän houkuttelevaa kuin työnteko muualla.

Ruotsi uudisti oman työlainsäädäntönsä jo 1990-luvun laman yhteydessä ja Saksa 2000-luvun alussa. Tehdyt muutokset ovat osoittaneet kilpailukykynsä ja molemmat maat ovat repäisseet Suomeen lyhyessä ajassa mittavan elintasokaulan. Sen sijaan Suomi ei uudistuksia ole tehnyt, ja World Economic Forumin kilpailukykyvertailussa maamme jäikin 140 tutkitun maan joukossa peräti viimeiseksi vertailtaessa työmarkkinoiden joustavuutta.

Päivän Byrokraatti on siksi valmistellut kansalaisaloitteen, jonka keskeiset tavoitteet ovat:

– työttömien työnhakijoiden työllistymismahdollisuuksien parantaminen;

– perustuslain turvaaman sopimusvapauden toteuttaminen työsuhteissa;

– palveluiden hintatason ja elinkustannusten alentaminen;

– sosiaaliturvan kustannusten alentaminen sen tasoon puuttumatta;

– erityisesti pienten työnantajien työllistämiskynnyksen pienentäminen;

– ansiotuloverotuksen keventäminen; ja

– Suomen kilpailukyvyn parantaminen ohi keskeisten verrokkimaiden.

Päivän Byrokraatin kansalaisaloite pitää sisällään seuraavat järjestelmää tehostavat ehdotukset:

1) Työehtosopimusten yleissitovuutta koskevat määräykset poistetaan työsopimuslain 2 luvun 7 §:stä ja muualta laista.

Ehdotus lakkauttaa työehtosopimusten yleissitovuuden.

Ehdotuksella edesautetaan työpaikkojen syntymistä matalan tuottavuuden aloille ja turvataan työsuhteen osapuolille, työnantajalle ja työntekijälle kuuluva sopimusvapaus sallimalla näiden sopia työsuhteen ehdoista keskenään tulematta pakotetuksi kolmansien osapuolten määräämiin ehtoihin. Ehdotus ei muutoin vaikuta esimerkiksi ay-liikkeen asemaan eikä esimerkiksi estä työntekijöitä järjestäytymästä haluamallaan tavalla. Työehtosopimukset säilyisivät myös voimassa niihin liittyneiden työnantajien osalta.

Niin sanottujen matalapalkkatöiden syntyminen on erityisesti yhteiskunnan vähäosaisimpien intressissä, (i) koska niiden myötä palveluiden yleinen hintataso laskee ja mahdollistaa kohtuullisen elintason saavuttamisen yhä useammille, ja (ii) koska markkinoille syntyy sellaisia uusia työpaikkoja, joita yleissitovien työehtosopimusten tosiasiallisesti asettama minimipalkka ei mahdollista. Näiden työpaikkojen kautta syntyy myös esimerkiksi puutteellisen ammatti- ja kielitaidon omaaville ihmisille kanava työmarkkinoille, ja mahdollisuus hankkia työkokemusta, joka myöhemmin mahdollistaa siirtymisen paremmin palkattuihin tehtäviin.

2) Irtisanomisperusteita ja takaisinottamista koskevat säännökset poistetaan työsopimuslaista

Ehdotuksessa poistetaan työsopimuslain 7 luvun 1-3 §:ien säännökset irtisanomisperusteista sekä 6 luvun 6 §:n säännökset työntekijän takaisinottamisesta. Uudistuksen jälkeen työsuhteen voi päättää irtisanomisaikojen puitteissa mistä tahansa syystä. Ehdotus ei heikennä lain tai työsopimuksen mukaisia irtisanomisaikoja eikä rajoita osapuolten sopimusvapautta sopia työsopimuksessa tai työehtosopimuksessa tätä tiukemmista irtisanomisperusteista.

Ehdotuksella pyritään parantamaan erityisesti työttömien työnhakijoiden asemaa ja kasvattamaan tarjolla olevien työpaikkojen määrää alentamalla työn tarjoamisen kynnystä.

Ehdotus parantaa työnantajan näkökulmasta työllistämiskustannusten ennustettavuutta ja poistaa oikeudellisen riskin esimerkiksi siinä tapauksessa, että työntekijä joudutaan irtisanomaan hänen työskentelytapaansa liittyvistä syistä. Työllistämiseen liittyvien riskien pienentäminen alentaa erityisesti pienillä yrityksillä rekrytointikynnystä ja lisää siten tarjolla olevan työn määrää.

Näennäisesti työntekijän asemaa heikentävä ehdotus toimii kuitenkin tosiasiallisesti erityisesti työttömien työnhakijoiden eduksi vähentämällä työttömyyttä, mutta myös jo tällä hetkellä työssä olevien hyväksi helpottamalla uudelleen työllistymistä aiemman työsuhteen päätyttyä. Syntyvät uudet työpaikat helpottavat myös urakiertoa ja siirtymistä parempiin tehtäviin.

Lisääntynyt työllisyys alentaa myös sosiaaliturvan järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia ja mahdollistaa ansiotuloverotukseen tehtävät kevennykset. Tällä on merkittävä kannustinvaikutus kaikissa tuloluokissa ja myös parantava vaikutus Suomen työmarkkinoiden haluttavuuteen suhteessa kilpaileviin maihin. Lisäksi se parantaa itsessään kaikkien työssäkäyvien nettotuloa.

3) Perustilimalli otetaan käyttöön sosiaaliturvassa

Perustilimallin käyttöönottoa ovat aiemmin ehdottaneet muun muassa kansanedustaja Elina Lepomäki (kok) ja Ajatuspaja Libera. Perustili otetaan Päivän Byrokraatin aloitteessa käyttöön keskeisiltä osin näiden esittämässä muodossa.

Perustilin idea on turvaverkkoa vaarantamatta luoda terveitä kannustimia sosiaaliturvan käyttämättä jättämiseen, mikäli sosiaaliturvalle ei ole todellista tarvetta. Perustili koskee kuitenkin vain työkykyisiä ja -ikäisiä kansalaisia, eikä puutu pysyvästi työkyvyttömille, toimintarajoitteisille tai holhouksen alaisille maksettaviin etuuksiin. Perustili alkaa henkilön täyttäessä 18 vuotta ja vapautuu henkilön täyttäessä 65 vuotta.

Perustililtä nostettava perustuki vastaa kooltaan nykyisiä minimietuuksia. Se korvaa perusmuodossaan seuraavat tukimuodot: opintorahan, työttömän peruspäivärahan ja työmarkkinatuen. Se voi korvata myös muita syyperusteisia etuuksia, kuten vanhemmuuteen ja kodinhoitoon liittyviä tukia. Perustililtä nostettava tulo on ensisijaisesti rinnastettava pitkäaikaistyöttömien nykyisin käytössä olevaan työmarkkinatukeen eikä niinkään toimeentulotukeen. Lepomäen ja Ajatuspaja Liberan ehdotuksesta poiketen Päivän Byrokraatti ehdottaa myös toimeentulotuen ja asumistuen lakkauttamista ja korvaamista perustilimallilla.

Eräänlainen perustilin variantti on jo käytössä Singaporessa terveyspalveluihin liittyvän sosiaaliturvan osalta ja sillä on kyetty alentamaan kattamansa sosiaaliturvan kustannuksia 9 prosentilla ilman, että kansalaiset ovat kokeneet sosiaaliturvan heikentyneen, tai sen on koettu jopa parantuneen.

Perustili on viime kädessä lainapohjainen sosiaaliturva, jossa pidetään saldokirjaa elinkaaren aikana maksetuista maksuista ja vastaanotetuista etuuksista. Tilille ohjataan automaattisesti tietty osa henkilön ansiotuloista, mutta vuotuiseen siirtoylärajaan asti henkilö voi halutessaan siirtää tilille myös suuremman summan.

Tilin laskennallisen alkupääoman määrällä ei ole mallissa merkitystä, ja Lepomäen ja Ajatuspaja Liberan ehdotuksesta poiketen laskennallinen alkupääoma voi yksinkertaisuuden vuoksi olla myös nolla. Kun tilille kertyy varoja, alkupääoman ylittävää saldoa pidetään niin sanottuina vapaina varoina, jotka ovat aidosti henkilön omaa varallisuutta.

Tililtä henkilölle maksettavat etuudet pienentävät tilin saldoa. Tilin varat eivät sen lainaluonteisuudesta huolimatta voi koskaan loppua kesken, vaan negatiivisesta saldosta huolimatta tililtä on aina nostettavissa kuukausittaista enimmäismäärää vastaava määrä esimerkiksi työttömyyskorvausta vastaavana turvana. Kuitenkin myös silloin kun tilin saldo on negatiivinen, siirretään kaikista henkilön mahdollisista työtuloista automaattisesti tietty summa takaisin perustilille.

Mikäli tilillä on vapaita varoja, voi henkilö koska tahansa nostaa ne, eikä vapaiden varojen puitteissa tapahtuvalle kuukausittaiselle nostolle ole ylärajaa. Varoista maksetaan nostettaessa tulovero. Vapailla varoilla voi myös ostaa kotitalouspalveluita verovapaasti jäljempänä kuvatuin tavoin.

Henkilö tekee päätöksen tilin käytöstä itse, eikä nosto-oikeus ole myöskään millään tapaa sidoksissa samanaikaisiin työansioihin. Perustiliä voi siis käyttää myös muutosturvana ja osittaisena elatuksena esimerkiksi väliaikaisen osa-aikatyön tai osa-aikaisen lomautuksen ohella. Vastaavasti, esimerkiksi pätkätöiden vastaanottaminen ei aiheuta etuuksien pienenemistä tai niiden takaisinmaksuvelvollisuutta, vaan kaikki tehty työ ja kaikki saatu ansiotulo aidosti parantavat henkilön elintasoa.

Henkilön intressissä on aina kartuttaa perustilin saldoa, koska tilillä oleva (alkupääoman määrän ylittävä) pääoma on henkilön omaa varallisuutta.

Perustiliä voi kerryttää maksattamalla tilille ansiotyöstä kertyvää työtuloa tai yrittäjätuloa vuosittaisen siirtoylärajan puitteissa. Perustilille ohjataan automaattisesti esimerkiksi 10 prosenttia bruttomääräisestä ansiotulosta ennen lakisääteisiä työnantajamaksuja, kuitenkin enintään vuotuisen siirtoylärajan verran. Siirtoyläraja voi aiempien ehdotusten mukaisesti olla esimerkiksi 50 000 euroa.

Myös työnantajan lakisääteiset työnantajamaksut ohjataan työntekijän perustilille, ellei lainsäädäntöä päätetä muuttaa samalla siten, että työnantajan suorittamien maksujen sijasta tiliä kartuttaa yksin työntekijä. (Lakisääteisten työnantajamaksujen poistamisen yhteydessä tulisi palkkoja lakisääteisesti korottaa poistuvaa työnantajamaksua vastaavalla määrällä.)

Perustilille kerrytetty pääoma kuuluu henkilölle itselleen ja hän voi käyttää perustilin vapaita varoja, eli tilin alkupääoman ylittävää määrää, joustavasti elinkaaren eri vaiheissa.

Erittäin merkittävänä kannustimen perustilin ja sosiaaliturvan vastuulliseen käyttöön muodostaisi se seikka, että perustilin vapaat varat saa sääntöjen puitteissa sijoittaa haluamiinsa sijoituksiin tai vakuutuksiin ennen tuloveron maksamista. Syntyvä tuotto kuuluu henkilölle itselleen ja kertyy perustilille, kasvattaen tilin vapaiden varojen saldoa. Tuloveroa suoritetaan vasta siinä vaiheessa, kun varoja nostetaan perustililtä yksilön muuhun käyttöön.

Mallissa perustilin vapaita varoja sallitaan käytettävän verovapaasti myös kotitalousvähennyksen piirissä olevien palveluiden ostamiseen, mikä olisi omiaan pienentämään ns. verokiilaa ja lisäämään työllisyyttä kotitalousvähennyksen piirissä olevien palveluiden alalla.

Mikäli tilin pääoma on positiivinen henkilön täyttäessä 65 vuotta, henkilö saa perustilin vapaita varoja vastaavan summan itselleen. Negatiivinen saldo annetaan puolestaan anteeksi. Perustilin vapaat varat kuuluvat myös henkilön perittävään omaisuuteen.

Perustili mahdollistaa nykyistä joustavammin taloudellisen suunnittelun eri elämäntilanteissa ja byrokraattisesti määräytyvän työttömyysturvan sijasta tuen nostamisen silloin kun henkilö sitä itse kokee tarvitsevansa. Tarveharkintaa siirrettäisiin siten nykyistä enemmän ihmiselle itselleen, ja holhous alkaa vasta sitten kun henkilö on osoittanut sitä tarvitsevansa.

Yksi keskeinen tapa, jolla perustili korvaa kannustinloukkuja kaikissa tuloluokissa on se, että sillä voidaan korvata ansiosidonnainen työttömyysturva. Moni valuu pitkäaikaistyöttömyyteen nykyisessä järjestelmässä juuri siksi, että ansiosidonnaisella olevan työttömän ei ole etuuksien menettämisen vuoksi kannattavaa ottaa vastaan esimerkiksi alempipalkkaista pätkätyötä. Päivän Byrokraatin ehdottamassa perustilimallissa tätä ongelmaa ei ole, vaan työn vastaanottaminen kannattaa aina.

On lisäksi huomattava, että merkittävä osa nykyisistä tulonsiirroista tapahtuu henkilön elinkaaren sisällä eikä eri henkilöiden elinkaarien välillä. Osa tämän turhan rahansiirtelyn aiheuttamasta byrokratiasta ja harkinnanvaraisista päätöksistä jää perustilin myötä pois. Sen seurauksena myös sosiaaliturvan järjestämisestä aiheutuvat hallinnolliset kustannukset alennevat huomattavasti.

Perustilin mallia kansanedustaja Lepomäen ja Ajatuspaja Liberan ehdottaman mukaisena on tarkemmin kuvattu osoitteessa: http://libera.fi/wp-content/uploads/2013/12/Perustili_final1.pdf

Kansalaisaloitteen pääsee allekirjoittamaan klikkaamalla alla olevaa kuvalinkkiä: