PB: Apteekkarien piilotettu lisäkate: hintapumppu
Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Suomen apteekkilaitos, jonka tavat lyödä kuluttajaa korville eivät vain lakkaa hämmästyttämästä.
Yksi keskeisistä perusteluista Suomen apteekkijärjestelmälle on se, että lakitasoisen hintasääntelyn väitetään pitävän lääkkeiden hinnat kohtuullisena. Paitsi vertailtuna muihin maihin. Hinnat ovat myös tasa-arvoisia. Eli yhtä kalliita kaikissa apteekeissa läpi Suomen.
Lain mukaan lääkkeen hinta muodostuu tukkuhinnasta, veroista ja lain määräämästä kiinteästä kateprosentista, joka on kaikista tuotteista sama. Väittämän mukaan näin taataan, että apteekkareille ei kertyisi lääkkeiden myynnistä kohtuuttomia tuottoja.
Kuulostaa kauniilta, paitsi että asiassa on kaksi muttaa. Ensinnäkin kiinteä kateprosentti kannustaa apteekkaria myymään valikoiman kalleinta vaihtoehtoa, sillä mitä suurempi tukkuhinta, sitä suurempi absoluuttinen kate. Toiseksi lakiin on jäänyt (tai jätetty) ammottava porsaanreikä. Sen nimi on hintapumppu.
Hintapumppu hyödyntää lain säännöstä, jonka mukaan lääkkeiden tukkuhinnat tulee vahvistaa kahden viikon mittaiseksi hintajaksoksi kerrallaan. Vaikkei pitäisi, tuppaa säännöllisesti käymään niin, että lääketukkurit laittavat tuotteensa kahden viikon mittaiseen alennusmyyntiin, josta muistetaan toki kertoa apteekkareille etukäteen.
Apteekit ostavat sen aikana tuotetta varastoon, mutteivat välttämättä vielä hyllytä sitä. Kun kaksi viikkoa on kulunut, tukkuri nostaa hinnan takaisin ennalleen – tai jopa alkuperäistä kalliimmaksi. Tällöin lääke voidaan tuoda varastosta myyntiin, ja vähittäismyyntihinta, eli hinta jonka asiakas maksaa lääkkeestään, muodostuukin uuden tukkuhinnan mukaan – eikä suinkaan todellisen sisäänostohinnan perusteella.
Lain kaunis tarkoitus säännellystä ohuesta katteesta muuttuukin silloin rökälevoitoksi.
Kun kilpailevia apteekkeja ei “tarveharkinnan” vuoksi voi perustaa, eikä kukaan – juurikin hintasääntelyn vuoksi – saa edes kilpailla hinnalla, tilannetta eivät pelasta markkinatalouden lait, jotka normaalisti ylihinnoittelutilanteessa houkuttelisivat markkinoille uuden, nälkäisen ja pienempään katteeseen tyytyvän kilpailijan.
Tilanteessa voi kerrankin olla tyytyväinen Suomen pitkäikäisimmästä väliaikaisesta häpeäpilkusta: osa apteekkarin kohtuuttomista tuloista palautuu sentään takaisin veronmaksajille, S-Mersun roimina autoveroina…
Keskisuomalainen 8.5.2018
Saatat tykätä myös
Kirjoittaja
“Lain mukaan lääkkeen hinta muodostuu…”. Minkä lain ja minkä kohdan mukaan? Faktat esiin, jos väitätte perustavanne esittämänne asiat faktoihin.
“Ensinnäkin kiinteä kateprosentti kannustaa apteekkaria myymään valikoiman kalleinta vaihtoehtoa,…”.
Väittämässä ei ole otettu huomioon sitä, että lääkelain (395/1987) 57 b §:n 1 momentin mukaan “…apteekin on vaihdettava lääkevalmiste sellaiseen yleisesti saatavilla olevaan 57 c §:ssä tarkoitetun luettelon mukaiseen vaihtokelpoiseen lääkevalmisteeseen, joka on hinnaltaan halvin tai jonka hinnan ero halvimpaan on enintään 0,50 euroa. “.
“Hintapumppu hyödyntää lain säännöstä, jonka mukaan lääkkeiden tukkuhinnat tulee vahvistaa kahden viikon mittaiseksi hintajaksoksi kerrallaan. Vaikkei pitäisi, tuppaa säännöllisesti käymään niin, että lääketukkurit laittavat tuotteensa kahden viikon mittaiseen alennusmyyntiin, josta muistetaan toki kertoa apteekkareille etukäteen.
Apteekit ostavat sen aikana tuotetta varastoon, mutteivat välttämättä vielä hyllytä sitä. Kun kaksi viikkoa on kulunut, tukkuri nostaa hinnan takaisin ennalleen – tai jopa alkuperäistä kalliimmaksi. Tällöin lääke voidaan tuoda varastosta myyntiin, ja vähittäismyyntihinta, eli hinta jonka asiakas maksaa lääkkeestään, muodostuukin uuden tukkuhinnan mukaan – eikä suinkaan todellisen sisäänostohinnan perusteella.”.
Miten yllä oleva sitaatti soveltuu lääkelain (395/1087) 58 §:n 1 momenti 1. virkkeeseen? Mainittu virke kuuluu seuraavasti “Lääkkeen vähittäismyyntihintana on käytettävä valtioneuvoston asetuksella säädettävän lääketaksan mukaista hintaa.”.
Noniin #2 Tuossa ei puhuta laisinkaan siitä että apteekin tulee pitää kaikkein halvinta tuotetta hyllyssä, vaan vaihto tapahtuu siihen halvimpaan tuotteeseen joka apteekilla on varastossa. Ja jos nyt ei satu sitä kaikkein halvinta olemaan niin se on voivoi…
Tällä lailla apteekit kiertävät tuota säädöstä, eikä mikään estä niin tekemästä, ei edes apteekkarien omatunto.
Lääkelain (395/1987) 37 a § estää tarkoittamasi kiertämisen (HE 107/2005, 37 a §, sivu 13).
Ote yllä mainitun lain esitöistä, “1 . Nykytila 1.1. Apteekkitoiminta ja muu lääkejakelu” (sivu 4)
“Apteekin kustakin lääkkeestä saama myyntikate määräytyy näin virallisen tukkuhinnan mukaan eikä sen mukaan, millä hinnalla
apteekki on tosiasiallisesti ostanut lääkkeen.”.
Lain esitöiden perusteella ymmärtääkseni tarkoittamasi kiertely ei ole mahdollista.
Eli asia on juuri kuten PB kirjoittaa. Jos virallinen tukkuhinta on 3 e ja sitä myydään apteekeille alihintaan 2 e, kate määräytyy 3 e hinnan mukaan. Kun lääkkeitä on joka tapauksessa pakko joskus ostaa, käytän pelkästään Yliopston Apteekkia. Silloin voitto ei mene apteekkarin ökyelämän ylläpitoon.
Asia ei ole PB:n tarkoittamalla tavalla. Ensinnäkään tavaran jättäminen varastoon ei auta, koska hinnanmuutos koskee kaikkia lääke-eriä, joita lääkkeen tukkuhinnanmuutos koskee; riippumatta hankinta-ajankohdasta. Toiseksi apteekki ei itse päätä lääkkeen vähittäishintahintaa, vaan lääkeyritys (http://www.avainapteekit.fi/oma-terveys/tietoa-laakkeista/miten-laake-hinnoitellaan). Kolmanneksi lääketaksa on degressiivinen eli kateprosentti pienenee suhteellisesti tukkuhinnan noustessa.
Lääkelain (395/1987) 37 a §:n 1 mom. mukaan “Lääkkeen tukkuhinnan on oltava kaikille apteekeille ja sivuapteekeille sama. Tukkuhinnassa on otettava huomioon kaikki alennukset, ostohyvitykset ja muut apteekeille ja sivuapteekeille myönnettävät etuudet.”, joten tarkoittamasi alennus on oltava tukkuhinnassa mukana. Eli asiointi Yliopiston Apteekissa ei säästä. Eri asia on apteekin myöntämät kanta-asiakasetuudet, joilla voi säästää.
Lääketaksa lasketaan lääkeasetuksen (713/2013) 3 ja 4 §:n mukaisesti.
“Ensinnäkään tavaran jättäminen varastoon ei auta, koska hinnanmuutos koskee kaikkia lääke-eriä, joita lääkkeen tukkuhinnanmuutos koskee; riippumatta hankinta-ajankohdasta.” – Niin eikö tämä juuri tarkoita sitä, että kun lääke on varastossa, sen vähittäismyynti hinta nousee, koska tukkuri nostaa hinnan ylös? Samaan aikaan apteekkari on maksanut lääkkeistä 2 viikon takaisen hinnan, eihän myyntireskontra niin voi toimia, että hinta onkin 2 viikon päästä eri, kun mitä se on ollut ostettaessa, vai olenko väärässä?
“Toiseksi apteekki ei itse päätä lääkkeen vähittäishintahintaa, vaan lääkeyritys.” Ei kai lääkeyritys hintaa päätä, vaan se kuuluisa hinta lasketaan Valtioneuvoston asetuksen lääketaksasta mukaisesti? https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2013/20130713
“Kolmanneksi lääketaksa on degressiivinen eli kateprosentti pienenee suhteellisesti tukkuhinnan noustessa.” Tuuli huulia liikuttaa, näinhän se on, mutta asiakkaan lääkkestä maksama hinta on sama kaikille pelkästään OTC-lääkkeiden myyntikatteen keskiarvo huitelee 30 %:ssa koko maassa se on aika huikeaa ja vain koska kartelli.
Kannattaa myös katsella apteekkienkeskiarvoja 2002-2016 välillä, löytyy apteekkariliiton vuosikertomuksesta: http://www.apteekkariliitto.fi/liitto/vuosikatsaukset.html
Vuonna 2002 Keskiarvo liikevaihto: n. 2,7 milj. euroa, Henkilöstön määrä: Noin 11 henkilöä- Reseptejä: 58 100 kpl
Vuonna 2017 Keskiarvo liikevaihto: n. 3,8 milj. euroa. Henkilöstö määrä sama: Noin 11 henkilöä. Reseptejä : 90 100 kpl.
Eli samalla henkilöstöllä noin miljoonan parempi myynti ja 32 000 reseptiä enemmän myyntiä vuodessa? Aika seppiä ovat.
Apteekkien lukumäärässä ei kuitenkaan ole tapahtunut suurta muutosta 70-luvulta tähän päivään.
Näin me täällä Aoteekkariliitossa ainakin halutaan uskoa.
Uskossahan on hyvä elää vaikka todellisuus ympärillä olisi erillainen.
Tuo kiinteä kateprosentti on viritetty myös niin että hiljaisinkin taantuvan kylän apteekki selviää pystyssä. Isolle tehokkaasti toimivalle apteekille vastaava kateprosentti tuo messevät hillot. Valtio yrittää jollain verolla tätä hillitä, mutta käytännössä laihoin tuloksin sillä isojen apteekkien apteekkarit tienaavat rutosti. Lisäksi hommassa on toinen puoli eli apteekkarien osakeyhtiöt, jotka myyvät apteekin tiloissa kaikenlaista tavaraa josta lääkenumero puuttuu. Juju on ymmärtääkseni se ettei apteekista voi nostaa pääomatuloja, ainakaan vapaasti, jolloin ansiotulojen veroprosentti kipuaa apteekkareille ikävän korkeaksi. Jos osakeyhtiö sitten myy rohdokset ja laastarit niin osa apteekin myynnistä saadaan osakeyhtiön lukuun. Arvaan että lienee pitkälti apteekkarin omassa harkintavallassa kuinka esim. henkilöstökulut jyvittyy tälläisessä virityksessä apteekin ja oy:n välillä :) Osakeyhtiöt ovatkin usein erittäin kannattavia, mutta sehän johtuu toki vain siitä että apteekkarit ovat erittäin eteviä liikemiehiä, tuotevalikoima on uniikki ja palvelu huippuluokkaa.