PB: Ay-liike on työttömän pahin vihollinen

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa ay-liike, joka paniikissa lakkoilee estääkseen irtisanomisen helpottamisen pienissä, alle 10 henkeä työllistävissä yrityksissä.

Kornia kyllä, lakko ei juurikaan ole koskettanut näitä pieniä yrityksiä, vaan työnseisaukset on koettu lähinnä suuremmissa firmoissa. Pienten yritysten työntekijät kun harvemmin liittyvät ay-liikkeeseen, sillä he näkevät konkreettisemmin yhteyden työnantajansa menestyksen ja oman työpaikkansa välillä.

Ay-liikkeen intressi asiassa liittyykin siihen, että kun nähdään irtisanomisen helpottamisen alentavan palkkauskynnystä ja synnyttävän uusia työpaikkoja, lakimuutos osoittautuu työllisyyttä lisääväksi ja laajenee myös suurempiin yrityksiin.

Ja juuri työllistämiseen liittyvän riskin pienentämisestä asiassa on kysymys. Työntekijän irtisanominen on nykyisen lain alla riskaabelia puuhaa, ja huolellisimminkaan menettelevä työnantaja ei voi olla varma, etteikö sittenkin rikkoisi lakia. Seuraamukset ovat kalliita.

Siksi riski virherekrytoinnista on monelle liian suuri otettavaksi. Edes koeaika ei auta, sillä jos työntekijän asenne romahtaa kuuden kuukauden tsemppauksen jälkeen, mitään ei ole enää tehtävissä.

Pieni yhtiö, joka palkkaa ensimmäisen työntekijänsä, saattaa tuohon riskiin jopa kaatua. Siksi ensimmäisen työntekijän palkkaamista vältetään, ja siihen ryhdytään vain, jos asiasta ollaan aivan varmoja.

Mutta sama koskee myös hieman isompia yhtiöitä. Jos olet 20 henkeä työllistävän yrityksen johdossa, kaikkien toimenpiteidesi A ja O on vahtia kannattavuutta ja sitä kautta edes nykyisten työpaikkojen säilymistä. Sitä et halua riskeerata ottamalla töihin kolme uutta henkilöä, joiden työmäärästä ei ole varmuutta 8 kuukauden kuluttua.

Juuri tästä syystä ylitöitä teetetään Suomessa niin paljon. Kun työmarkkina ei jousta siten, että työntekijöitä voisi vähentää yhtä helposti kuin uusia voi palkata, kiire pitää paikata olemassa olevin voimin. Ei mahdollisesti vain puoli vuotta kestävään työpaineeseen voi palkata uutta työntekijää, josta ei kuitenkaan pääse enää eroon, kun kiire helpottaa.

Ay-liikkeen ja vasemmiston empatian puutetta pitää ihmetellä.

Jos itseään on vaikea kuvitella työllistävän yrittäjän tilalle, kuvittele sitten, että lehtitilauksen peruuttamiselle pitäisi olla toteen näytettävissä olevat perusteet. Tällainen voisi olla esimerkiksi perheen taloudellinen kyvyttömyys jatkaa tilausta tai lehden sisällössä toistuvasti esiintyvät vakavat puutteet. Pelkästään se seikka, että et vain yksinkertaisesti haluaisi lukea lehteä, ei tilauksen peruuttamiseen riittäisi. Kun olisit näin tiukasti kiinni tilauksessa, tilaisitko lehden edes alun alkujaan?

Pienten työnantajien lisäksi nykyisestä tilanteesta kärsivät ne, joiden työpanokseen jostain syystä liittyy kohonnut riski. Iltalehden artikkelissa käsiteltiin bipolaarisesta mielihäiriöstä kärsivää henkilöä, joka kertoi, että kukaan ei uskaltanut sairaushistoriansa vuoksi palkata häntä:

”Jo pelkkä työnhaku sellaisen sairaushistorian jälkeen osoittautui vaikeaksi ja mahdottomaksi. Rehellisenä ihmisenä kerroin aina viimeistään työhaastattelun jälkeen taustani, ainahan minulta kysyttiin syitä näihin työhistoriani aukkoihin. Jälkeenpäin ajatellen uskoisin olleeni työkykyinen. Yhteen työhön olin ainoa kelvollinen hakija, mutta silti virka laitettiin uudestaan auki.”

Jos irtisanominen olisi helpompaa, ja työnantajan riski pienempi, myös tämä henkilö olisi varmasti saanut töitä. Nyt jäykkä ja työnantajalle riskejä kasaava järjestelmä tuomitsi hänet työttömyyteen.

Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että viime vuosien nousupyrähdyksen myötä kaikki helpoimmin työllistyvät ovat jo töissä. Lopuissa työttömistä on korostetun paljon erilaisista ongelmista kärsiviä, ja heidän palkkaaminensa on yritykselle arvaamatonta. Näiden ihmisten työllistyminen on voimassa olevan lain vuoksi vaikeaa.

Loppujen lopuksi työsuhteessa on kyse vain tuotannontekijän kaupasta. Yksi haluaa ostaa työpanosta, ja toisella on sitä myytävänä. Mitä helpommaksi ja joustavammaksi tuo kauppa tehdään, sitä pienempi kynnys työn ostamiselle on, ja sitä enemmän työtä halutaan teettää.

Käytännön esimerkki löytyy Sveitsistä, jonka järjestelmästä kansanedustaja Elina Lepomäki (kok) teki tuoreita havaintoja:

”Irtisanomissuojaa ei ole, mutta liittovaltio pitää huolta työttömyysturvasta. Käytännössä töihin pääsee halutessaan heti seuraavana päivänä, sillä osaajille on ottajia. Ei pelkästään noususuhdanteessa, kuten meillä nyt.”

Lepomäki kertoo keskustelleensa Sveitsin vierailunsa aikana kokeneen ekonomistin kanssa Sveitsin historiasta ja kansantaloudesta:

”Hän kertoi, että vuosien aikana lukuisat ulkomaiset ammattiyhdistykset ovat tulleet kysymään neuvoja miten parantaa sääntelyä työntekijän eduksi. Sveitsissä kun palkkataso on kaikissa ammattiryhmissä niin korkea. Hänellä on heille patenttivastaus: emme sääntele työmarkkinoita juuri ollenkaan.”

Tämä on ratkaisu kopioitavaksi sellaisenaan myös Suomeen. Ei työttömäksi jäämisessä ole mitään pelättävää, jos työmarkkinat ovat toimivat ja uusi paikka odottaa siksi heti nurkan takana.

Tämän esteenä on vain oma lainsäädäntömme.

Ammattiyhdistysten viime aikojen työtaistelutoimenpiteet ovat härski tapa osoittaa vallanhalua välittämättä lainkaan työttömän tuskasta. Siinä pelissä häviävät kaikki, lopulta myös ammattiyhdistysliikkeen jäsenet, sillä näin menettelemällä rajoitetaan talouskasvua ja alennetaan verokertymää, estetään työttömien työllistyminen ja näille aiheutuvan inhimillisen tuskan lisäksi kasvatetaan työttömyystukien myötä työssä käyvien verotaakkaa.

Jos olet työtön, pahin vihollisesi on ay-liike. Jos olet työssä, pahin vihollisesi on Sdp.

Verkkouutiset 30.9.2018

IL 29.9.2018

Verkkouutiset 5.10.2018