6
marras
2018

Jordan B. Petersonin 12 elämänohjetta -kiertue kävi Helsingissä

Tohtori Jordan B. Peterson vieraili 4.11.2018 Helsingissä 12 elämänohjetta -kiertueensa merkeissä. Päivän Byrokraatin lukijoita oli hänen yleisössään runsaasti, ja palstaltamme toivottiin kommenttia esityksestä.

 

Asiaa vähemmän tunteville tiedoksi, että Peterson on kanadalainen kliininen psykologi ja psykologian professori Toronton yliopistossa. Hän on mm. toiminut Harvardin yliopiston psykologian laitoksella ja julkaissut tutkimuksia sosiaali- ja persoonallisuuspsykologiasta. Peterson nousi julkisuuteen vuonna 2016 arvosteltuaan poliittista korrektiutta ja Kanadan hallituksen esittämää vihapuhelainsäädäntöä (“Bill C-16”).

 

Peterson esitti huolensa, että kyseinen lainsäädäntö olisi mm. velvoittanut yliopiston henkilökuntaa käyttämään mm. transsukupuolisista ihmisistä heidän vapaavalintaista pronominiaan (esim. “ze”, “zir”), ja että kieltäytyminen olisi luokiteltu viharikokseksi. Hänen videoitaan sekä esiintymisiä eri keskusteluohjelmissa on katsottu intensiivisesti ympäri maailmaa, ja Petersonin oppien väitetään innostaneen monia syrjäytymisvaarassa olevia nuoria miehiä (miksei naisiakin) ryhdistäytymään. Yksi Petersonin tunnetuista haastatteluista on suomeksi tekstitettynä katsottavissa myös Päivän Byrokraatin sivuilta.

 

Peterson on poliittisesti kiistelty hahmo, ja hänen näkyvyytensä suurelta osin juontaa hänen yhteiskunnallisiin puheenvuoroihinsa. Tässä yhteydessä “kiistelty” tarkoittaa sitä, että laitavasemmalle kallellaan olevat aktivistit ovat yrittäneet myydä suuremmalle yleisölle Petersonista väritettyä tulkintaa äärioikeiston pussiin pelaavana johtohahmona. Tämä siitäkin huolimatta, että Peterson on itse useaan otteeseen kertonut vierastavansa kaikkia ääriliikkeitä ja mm. inhoavansa fasisteja. Onkin totta, että kielteisimmät näkemykset Petersoniin löytyvät juuri äärivasemmalta ja radikaalien kansallismielisten keskuudesta.

 

Vaikka Petersoniin henkilönä kulminoituu paljon poliittisia jännitteitä, palataan sunnuntai-iltaan Kulttuuritalolla. Esityksessä käsiteltiin politiikkaa ja yhteiskuntaa varsin vähän ja etupäässä vain välillisesti.

 

Peterson kuitenkin muistutti identiteettipolitiikan pohjautuvan marxilaisuuteen. Tätä kulttuuritalolla vain muutaman sanan mittaisesti sivuttua ajatusta Peterson on pohjustanut aiemmin enemmän: identiteettipolitiikassa henkilön aseman muodostaa vasemmistolaiseen tapaan hänen lokerointinsa johonkin ryhmään, sen sijaan että henkilön asema muodostuisi individualistisesti hänen omien ominaisuuksiensa ja ajatustensa perusteella. Sunnuntaisessa tilaisuudessa näitä asioita ei kuitenkaan sen kummemmin käsitelty, sillä Petersonin kiertue keskittyy lähes täysin hänen epäpoliittiseen self help -kirjaansa ”12 elämänohjetta: Käsikirja kaaosta vastaan”.

 

Sanna Ukkola twiittasi paikan päältä, ettei hän ole koskaan aikaisemmin nähnyt missään tapahtumassa yhtä vinoutunutta sukupuolijakaumaa miesten suuntaan. Itse asiassa ennakkoasetuksiin nähden Päivän Byrokraatti yllättyi täysin päinvastaisesti. Paikalla oli paljon enemmän naisia kuin jääkiekkomatsissa. Petersonin sanoma ei ole hyödyllinen pelkästään nuorille miehille, vaan hänen oppinsa ovat sangen universaaleja. Itse asiassa niin universaaleja, että 90-luvulla hänestä ei olisi millään voinut tulla julkkista: suurinta osaa hänen sanomastaan pidettiin silloin vielä itsestäänselvyytenä.

 

Peterson on rakentanut kiertueensa siten, että joka esityksessä hän käsittelee yhtä kirjansa kahdestatoista elämänohjeesta. Helsinkiin osui illan teemaksi ohje numero 5: älä anna lastesi tehdä mitään, mikä saa sinut inhoamaan heitä. Taustalla on Petersonin oma psykologinen tuntemus varhaiskasvatuksen ja lasten sosiaalistamisen tärkeydestä ja siitä, miten vastavuoroisuuden ja luottamuksen oppiminen kognitiivisella tasolla hyvin nuorella iällä määrittää yksilön myöhempää kehitystä ja menestystä elämässä.

 

Petersonin havaintojen mukaan, mikäli lapsi ei ole neljään ikävuoteen mennessä oppinut tarvittavia sosiaalisia taitoja leikkimällä toisten lasten kanssa, hän jää pysyvästi jälkeen sosiaalisten taitojen kehityksessä, ja on hyvin suuressa vaarassa kehittyä hylkiöksi.

 

Vastavuoroisuus nivoutuu tietysti teemana myös pidemmälle menevään oppiin siitä, miten elämä toimii. Mielenkiintoisena kuriositeettina, niin ikään yleisössä ollut Matti Apunen kirjoittikin Twitterissä:

 

“Mainio, intensiivinen Jordan Peterson nähty nyt lähietäisyydeltä. Kulttuuritalollinen väkeä kuuntelee herpaantumatta 2 h evoluutiopsykologian perusteita. Illan opetus? Kasvatuksen perusta on oppia ja opettaa vastavuoroisuuden idea. Sattumoisin sama idea kuin markkinataloudessa.”

 

Petersonin oman pääosuuden jälkeen tilaisuudessa seurasi lyhyempi ohjelmanumero kiertueella mukana olevan talk show -host Dave Rubinin kanssa, jolloin Peterson alkoi keskustelemaan vapaamuotoisemmin yleisökysymysten pohjalta.

 

Eräs kysymyksistä koski sitä, mikä asia on tullut Petersonille suurimpana yllätyksenä. Tässä vaiheessa keskustelu kääntyi astetta yhteiskunnallisempaan suuntaan. Isossa kuvassa Peterson kokee tarjoavansa ymmärrystä yksilön oman vastuun ja velvollisuuksien tärkeydestä (post)modernissa yhteiskunnassa, jossa avainkäsitteet ovat viime aikoina olleet yksipuolisesti oikeuksia, vapauksia ja etuja. Maailmanlaajuisen kysynnän ja kiinnostuksen suuruus tätä perinteisempää vastavuoroisuuden ja yksilöllisen vastuun ajattelutapaa kohtaan oli tullut hänelle yllätyksenä.

 

Jos jatkamme Petersonin esittämää ajattelua hieman syvemmälle, hänen opetuksissaan toistuu usein tämä: nykyinen, suhteellisen vakaa, turvallinen ja yltäkylläinen elämä on eläinlajien ja ihmiskunnan historiassa poikkeuksellisen uusi saavutus, jota ei tulisi ottaa annettuna. Elämä on perusolemukseltaan täynnä epäonnea, epävarmuuksia ja lähtökohtaista niukkuutta sekä eturistiriitoja. Se on maailmankaikkeuden lähtökohta, eikä epämiellyttävyyksien syntymiseen tarvita identiteettipoliitikkojen mielellään hellimiä salaliittoja, kuten ”järjestäytynyttä patriarkaattia”. Järjestys, rauha ja rakentava yhteistyö kaiken tämän haurauden keskellä ovat ennen kaikkea ihmisten yksilöllisten ponnistelujen sekä ihmisten välisen vastavuoroisuuden tulosta, suuria saavutuksia. Ne eivät tapahdu itsestään. Maailma ei ole kenellekään lähtökohtaisesti mitään velkaa.

 

Peterson on asiantuntija psykologisissa ja oman alansa kannalta relevanteissa tieteenfilosofisissa teemoissa. Keskusteluista näkyy akateeminen nöyryys omia rajoja kohtaan. Peterson ei ole ottanut vahvasti kantaa esimerkiksi laajoihin taloustieteellisiin teemoihin. Oikeastaan edes päivänpolitiikkaa sekä ideologioita käsittelevää sisältöä Petersonilta on hankala löytää, ellei aiheeseen liity tiettyä psykologista tulokulmaa.

 

Luentojen, haastatteluohjelmien ja tekstien pohjalta olisi mahdotonta kutsua Petersonia minkään poliittisen suunnan ideologiksi tai agitaattoriksi. Hän on tutkinut suuren osan elämästään totalitarismia ja myös analysoinut sen sukuisia ajattelusuuntauksia riippumatta niiden sijoittumisesta poliittiselle kartalle. Peterson on myös asemoitunut lähelle valistusajan klassisia liberaaleja. Kuitenkaan mitään selkeärajaista ja johdonmukaista poliittista agendaa Petersonin puheista ja teksteistä ei voida johtaa.

 

Saattaa olla, että juuri haluttomuus nimetä ajattelutapaansa ja määritellä omaa ajatteluaan tarkasti olemassa olevien ideologisten kategorioiden kautta hermostuttaa varsinkin regressiivistä vasenta laitaa. Heille ihmisten määritteleminen osaksi jotain ryhmää on ensisijaista.

 

Peterson ei kuitenkaan anna lokeroida itseään helppojen yksinkertaistusten kautta. Hän tekee armotonta, loogisesti läpinäkyvää ja kriittistä arvostelua myös erilaisista yhteiskunnallisista ja filosofisista ajattelutavoista sekä agendoista. Vastaukset sen sijaan eivät useinkaan ole symmetrisiä ja substanssipitoisia. Sisällöllisesti johdonmukaisen dialogin sijaan Petersonista on tehty useita räikeitä tulkintoja, joissa häntä pyritään määrittelemään epäsuorasti seuraajakuntansa kautta (”guilt by association”). Ilmeisesti muutama Petersoniin myönteisesti suhtautuva kommentti erilaisten ääriliikkeiden suunnalta on riittänyt leimaamaan Petersoniakin osaksi ääri-ilmiöitä.

 

Eräs yleisökysymyksistä koski sitä, voiko totalitarismille vastakkainen individualismi mennä äärimmilleen. Peterson ei lähtenyt keskustelemaan liberalismin eri muodoista valtioaatteina. Hän pikemminkin toi aiheen lähemmäs omaa asiantuntemustaan ja varoitti rakentamasta yhteiskunnallisia ihanteita puutteellisille oletuksille ihmisistä ja psykologiasta. Hän käytti termiä “atomistinen yksilöllisyys”, jonka voisi tulkita karikatyyrimäisenä asenteena, jossa ei tunnusteta yksilön suhdetta ja vastavuoroisuutta muiden ihmisten kanssa. Päivän Byrokraatin on helppo yhtyä tähän Petersonin perusajatukseen.

 

Kaikenlainen dogmaattinen ajattelu on vaarallista varsinkin, jos se ei mahdollista taustaoletustensa vertailua ja sovittamista oikeaan elämään. Ihmisen toiminta on monilta osin epätäydellistä, reaktiivista ja virheille altista. Kun yhteiskunnallinen järjestelmä on rakennettu siten, että yksilöllä on vastuuta omista valinnoistaan, hänellä on kannustimet harkita ja oppia virheistään. Tällöin hän ei myöskään voi automaattisesti vierittää vastuutaan muille ja huolettomasti laajentaa potentiaalisen vahingon suuruutta, jos ja kun virhe realisoituu.

 

Suomalainen media on lyönyt Petersonia toistellen ulkomaisten toisen käden lähteiden väitteitä, joiden mukaan Peterson olisi mystisen ”alt rightin” tai äärioikeiston sanansaattaja. Petersonin esityksen jälkeen ainuttakaan tällaista analyysiä ei ole lehdissä näkynyt, mikä lienee tulkittava siten, että jokainen paikan päällä ollut journalisti on todennut esityksen olleen tasapainoinen ja kaikenlaisen ääriajattelun loistaneen poissaolollaan.

 

Jokaisen Petersonin kärkkään arvostelijan kannattaisikin lukea ja kuunnella Petersonia itseään, eikä hänestä kirjoitettuja väritettyjä mielipiteitä. Mielipide voi äkkiä muuttua.

 

On positiivisella tavalla yllättävää, kuinka laaja suosio Petersonin järkevillä ja haastavilla ajatuksilla on myös Suomessa. Vasemman laidan perusteettomat yritykset leimata Petersonia ovat todennäköisesti vain lisänneet yleisön kiinnostusta siihen, mitä Petersonilla on sanottavana. Vaikka psykologia tai Petersonin muut elämänohjeet eivät itsessään edes kiinnostaisi, hän on jo tähän mennessä toiminut kuitenkin mielenkiintoisena katalyyttinä ajan hengen mukaisille poliittisille jakolinjoille ja asenteille.

 

Jordan B. Peterson esiintyy Helsingissä toistamiseen 11.11.2018. Tilaisuus on ensimmäisen esityksen tavoin loppuunmyyty.

 

Saatat tykätä myös

PAB: “Vapaa ajattelu elää synkkää aikaa”
PAB: “Twitteristä on tullut New York Timesin päätoimittaja”
PB: Käsitteiden sota ja vankileirien saaristo
PB: Hallitus sählää, mutta yritykset on pelastettava tulevaisuutta varten

11 vastausta

  1. mies hetero valkoinen

    Kiitos tästä artikkelista. Olin itse liikkeellä liian myöhään, olikohan tuo viikko siitä kun liput olivat tulleet myyntiin. Silloin kaikki liput olivat jo menneet.
    Jos joku byrokraattipoppoosta on menossa toiseen esitykseen, jossa siis ilmeisesti käsitellään eri lukua kirjasta, olisi kiva saada siitäkin samantyylinen artikkeli tänne.

    1. Päivän Byrokraatti

      Meillä ei ollut etukäteen tiedossa, että eri illoissa käsitellään eri lukuja, joten uskoakseni kukaan palkintokomiteasta ei ole menossa ylihuomiseen esitykseen.

      1. Tomi

        Koska kakkosluento jää PB:n raadilta väliin, katsokaa korvikkeena ja näin isänpäivän kunniaksi “The red pill movie”.

        Turun sanomat kommentoi Åbo Akademi kohun aikaan elokuvaa objektiivisesti: “Lisäksi tilaisuudessa aiotaan esittää The Red Pill -niminen elokuva, jonka rahoittajilla on tilaisuutta vastaan kerätyn vetoomuksen allekirjoittaneiden mukaan vahvat yhteydet yhdysvaltalaiseen äärioikeistoon. Elokuvassa muun muassa sanotaan, että naisten pitäisi lopettaa sorrettuna olemisen teeskentely.”

        Samaa teemaa kösittelevässä Yleisradion jutussa luki:
        ” Åbo Akademin tilaisuudessa oli tarkoitus esittää myös The Red Pill -elokuva, jota on arvosteluissa pidetty feminismin vastaisena ja seksuaalisen väkivallan uhreja halventavana.”

        Itse katsoin kyseisen pätkän, ja joko nuo kaksi toimittajaa eivät ole ko. dokkaria katsoneet, tai sitten heidän 3F suodatin blokkasi kaiken sisällön, jolloin elokuvan nyhtökaurapihvi meni kokonaan ohi…

        Aika heikoilla mennään, jos joku erehtyy perustamaan oman maailmankuvan ylen ja ts:n uutisoinnin varaan…

        Hyvää isänpäivää kaikille!

        https://yle.fi/uutiset/3-10493468

        https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4144730/U+bo+Akademissa+kuohuu+metookriittisen+paneelikeskustelun+vuoksi++tutkija+uhkaa+siirtaa+tutkimuksensa+toiseen+yliopistoon

        1. Timo

          Itse en löytänyt tuota The Red Pill -elokuvaa verkosta, mutta tässä linkissä sen ohjaaja kertoo kokemuksistaan TEDx-puheessa (15 min):

          https://www.youtube.com/watch?v=3WMuzhQXJoY

          MEETING THE ENEMY A feminist comes to terms with the Men’s Rights movement

          Joko ihmistuntemukseni on hyvin heppoinen tai sitten vihjailut tuon taustalla vaikuttavasta äärioikeistolaisesta naisvihasta ovat hieman heppoisen oloisia.

          1. Tomi

            Katsoin itse pätkän google movies palvelun kautta. Katsominen maksoi vähemmän kuin hipsterilatte trendikahvilassa.

  2. Kyllästynyt

    PB:n kirjoitus aiheesta yllä, HS:n kirjoitus henkilöstä täällä: https://www.hs.fi/nyt/art-2000005896757.html.

    HS opettaa tavalliseen tapaansa, miten henkilöstä pitää ajatella, asiasta ei oikeastaan edes puhuta. Esim. kun Peterson sanoo uusmarxistien hallitsevan yliopistoja, toimittaja toteaa, että “viidesosa ei ole enemmistö”, tekee “faktantarkastuksen” (luvut ovat suunnilleen samalla tontilla, eli yhteiskuntatieteilijöistä viidesosa (!) identifioituu marxistiksi). Toimittaja ei tietenkään edes vihjaa lukijalle, mihin puhuja tässä voisi viitata (deplatforming-ilmiöön ja miten siinä pieni äänekäs vähemmistö voi estää keskustelun häiriköinnillä tai vetoomuksilla, aivan kuten kävi ÅA:ssa) ja mitä seurauksia tällä voi olla. Sen sijaan siis, että HS:n lukijoille kerrottaisiin yhteiskunnallisesti merkittävästä ilmiöstä, HS ohittaa itse asian ja yrittää lukijaa johdatellen nakertaa henkilön uskottavuutta ja sanoman sisältöä. Koko juttu on tietysti Nyt-liitteen puolella, ettei kukaan voisi edes kommenteista lukea, mistä oikeasti on kysymys.

Kommentoi