26
tammi
2016

PB: YLE:n toimittajien tehtävänä oli tehdä pilkkaa oikeistopoliitikoista

Valtiollisesta yleisradiosta, päivää.

 

Päivän Byrokraatti -palkinnon saavat YLE:n toimittajat, joilla oli tapana pitää hauskaa tekemällä pilkkaa oikeistopoliitikoista.

 

YLE:n entinen politiikan toimittaja Marianne Lydén kertoo yhden keinon miten:

 

– Kollegani Magnus Hertzberg ja minä vierailimme Ehrnroothin vaalitapaamisessa Ekbergin kahvilassa ja, kun editoimme kasaan raportin, nopeutimme hänen puhettaan vastuuttomista poliitikoista niin, että ääni nousi pari oktaavia korkeammalle ja kuulosti siltä kuin hän olisi vihainen, säksättävä oravanpoikanen.

 

YLE:n toimittajien tehtäväksi oli annettu Ehnroothin näyttäminen televisiolähetyksessä mahdollisimman huonossa valossa.

 

Kaiken edellä lausutun voi toki kertoa myös toisessa aikamuodossa. Tavat eivät näytä olennaisesti muuttuneen.

 

Siksi onkin kovin vaikea ottaa vakavasti vasemmistopuolueita näiden perustellessa YLE:n tarpeellisuutta sen “riippumattomuudella”. Onko YLE koko olemassaolonsa ajan ollut mitään muuta kuin vasemmiston verorahoitteinen tiedotuskanava?

 

 

Saatat tykätä myös

PB: Vasemmistohallituksen arvostelu on vihapuhetta?
PB: Hallitus sählää, mutta yritykset on pelastettava tulevaisuutta varten
PB: Viranomaiset unohtivat tasapuolisuuden somessa
PB: Vihreät ja Yle tuputtavat lapsille poliittisia kantoja