Yksityiskohtia Suomen talouden kilpailukyvystä – World Economic Forum

Eilisessä julkisessa keskustelussa jäi Helsingin Sanomien isosta artikkelista huolimatta käsittämättömän vähälle huomiolle World Economic Forumin kilpailukykyvertailu, jonka tulokset ovat suomalaisittain huolestuttavia.

Ajattelimme, että sitä voisi katsoa hieman tarkemmin.

Perinteiseen tapaan Suomi saa vertailussa edelleen korkeita pisteitä yhteiskunnallisesta infrastruktuuristaan, koulutuksesta ja poliittisen järjestelmän vakaudesta, ja niiden turvin kokonaissijoituksen (8.), joka ei sinänsä näytä pahalta vaikka onkin laskenut vuodessa neljä pykälää. Myös oikeusjärjestelmämme on vahvuuksiamme, mutta vain toistaiseksi. Se on nimittäin rapautumassa tavalla, jota yleisesti ei vielä tiedetä, mutta siitä kirjoitamme ehkä enemmän tuonnempana.

Kokonaissijoitus näyttää edelleen niin komealta, että parlamenttisalin vasemmalla laidalla heilutetaan paperinivaskaa ylpeänä ja vaaditaan tunnustusta sille, että hyvinvointiyhteiskuntahan toimii. Vaarallista itsepetosta, sillä kokonaissijoitus peittää alle huomion siitä, että osa tuloksista on katastrofaalisen huonoja.

Ongelmamme on, että lähes kaikki sellaiset mittarit, jotka kertovat talousjärjestelmämme toimivuudesta ja sen houkuttelevuudesta, ovat syvästi punaisella. Niin punaisella, että jos päälle pistää sirpin ja vasaran, saa aikaiseksi jotain joka näyttää aika pelottavalta. Nämä mittarit ovat kuitenkin niitä, jotka kertovat siitä, millaista taloudellista aktiviteettia niemellämme harrastetaan nyt ja tulevaisuudessa. Jos taloutemme rapautuu, on ihan varmaa, että muillakin osa-alueilla liu’umme pikkuhiljaa alamäkeen ja valumme kaikkinensa B-luokan valtioksi.

Aloitetaan vaikka siitä, kuinka hyvin maan verojärjestelmä houkuttelee investointeja maahan tai vaihtoehtoisesti karkottaa niitä. Kärjessä on joukko maita, joita voi halutessaan katkerasti haukkua vaikka veroparatiiseiksi, mutta raha kulkee silti niihin eikä tänne. Näissä maissa on myös säännönmukaisesti valtava finanssisektori ja ankara keskinäinen kilpailu siitä, kenellä on fallistisin pilvenpiirtäjä.

Virokin kolkuttelee aivan kärjen tuntumassa sijalla 15.

Suomessa meillä sen sijaan vedotaan solidaarisuuteen, jonka synonyymi on muuten kateus. Sitä suurempaa syntiä ei nimittäin tässä maassa olekaan kuin jos joku saa vahingossa sijoitukselleen tuottoa. Kun Suomen rikkain mies muutti verojen vuoksi naapurimaahan, kaunainen kansa taputti käsiään innokkaasti yhteen ja hihkui onnessaan, että sinnepä hävisi riistäjä rahoineen. Eikä tätä herrojen haukkumista harrasta yksin katkera rahvas, vaan verokiima yltää aina arvostetuimpaan mediaan asti. Oli vaihe, kun Helsingin Sanomia ei voinut avata ilman että sivujen välistä tippui taas uusi veroparatiisiskandaali. Viimeistään siinä vaiheessa, kun veroparatiiseiksi alettiin nimetä muut EU-maat Belgiaa ja Hollantia myöten, tuli toivottua että Sanomaosakeyhtiön kurimus vihdoin veisi yt-neuvotteluissa koko Hesarin talousosaston.

Ja siellähän me sitten olemme, joukossa ynnä muut. Jos näette uutisia, joissa kerrotaan Etiopiaan ja Vietnamiin suuntautuvien investointien aallosta, riemuitkaa oi Siionin lapset, sillä meidän vuoromme on seuraavana:

Ja kun solidaarisuudesta puhutaan, tarkastellaanpa kokonaisveroastetta, jossa otetaan huomioon sekä yhtiön tulovero, työn ja osinkojen verotus sekä ns. välilliset verot. Tämä mittari kertoo välillisesti myös siitä, miten suuri julkinen sektori maassa on suhteessa sen talouden kokoon.

Tanska on pohjoismaista parhaana sijalla 27, Viro yllättävästi vasta 110:s. Viron sijoitus on epälooginen ja antaa epäillä, että taulukossa on tältä osin virhe. Vain muutama päivä sitten OECD näet julisti Viron verojärjestelmän koko maailman kilpailukykyisimmäksi. Palkintokomitean Viron osaston on määrä kirjoitella tuosta asiasta enemmän lähiaikoina, joten tähänkin varmaan saadaan selvyys.

Ja missä on Suomi? Nyt sopii juhlia ja painottaa sitä, että voitimme sentään Norjan. Sosialidemokratian syvimpään olemukseen nimittäin kuuluu, että jos vain millään mittarilla yhdelläkin pohjoismaalla menee heikommin, kaiken voidaan sanoa olevan ihan okei.

Mittareista kaikkein kriittisin ei välttämättä ole se, kuinka monta päivää vie saada uusi yhtiö pystyyn ja toimintakuntoon, mutta tämän palstan teemaan sopivasti se kertonee kyllä jotain maan yleisestä byrokraattisuudesta. Uusi-Seelanti on tässä kisassa aivan ylivoimainen. Puoli päivää on saavutus, josta on vaikea pistää paremmaksi. Tilannetta paremmin tuntematta, kyseessä täytyy olla pelkkä netissä täytettävä ilmoitusmenettely. Viro on kärkiporukan peesissä sijalla 14. Eteläisen naapurin kannattaisi luopua notarisointimenettelyistä ja sijoitus paranisi heti monella pykälällä.

Suomen huono sijoitus tässäkin kategoriassa tuli yllätyksenä. Pahimmat tsaarinaikaisuudet kun on  meillä kuitenkin jo karsittu ja esimerkiksi kaupparekisterin kanssa on jo varsin inhimillistä asioida. Uudet pullonkaulat taitavatkin olla pankit (jotka Suomessa totisesti osaavat ottaa EU:n rahanpesudirektiivin mukaiset menettelyt pilkuntarkasti ja tosissaan), mutta 14 päivän aika on silti keskiarvoksi niin pitkä, että tämän palstan kekseliäisyys ei riittänyt löytämään sille selitystä. Henkilökohtaisesti olemme kyllä saaneet putiikit pystyyn lyhyemmässäkin ajassa. Lyhimmillään siihen on mennyt alle kaksi päivää, mutta se on jo vaatinut melkoista jumppaa ja vääntämistä.

Seuraava esiin nostamamme kysymys on verojen ja sosiaalitukien vaikutus kiinnostukseen työskennellä. Tämä on varmaan kategoria, jossa kannattaisi sijoittua ainakin kohtuullisen korkealle.

No, Suomen sijoitus on ihan sitä luokkaa kuin arvelittekin. Kun tasavallan presidentti kutsuu Suomea oleskeluyhteiskunnaksi, hän ei välttämättä ole ihan väärässä.

Toiseksi viimeisenä graafina nostamme esiin erään jokaiseen meistä konkreettisesti vaikuttavan tekijän. Tässä tutkitaan, kuinka hyvin kilpailu toimii markkinoillamme. Kysymys on merkittävä, sillä kilpailulla on hintoja laskeva ja laatua kohottava vaikutus. Yleisesti voi sanoa, että mitä kilpaillummat markkinat, sitä parempaa ostovoimaa ja elintasoa se povaa kansalaisille. Näissä maissa asiakas on kuningas, ja palveluntarjoajissa riittää valinnanvaraa. Jos yksi ei miellytä, aina löytyy toinen. Listan kärjessä ovat Japani, Hong Kong, Iso-Britannia ja USA. Muutkaan maat kymmenen kärjessä eivät varsinaisesti yllätä.

Paras pohjoismaa on Ruotsi sijalla 33. Viro löytyy sijalta 20.

Entä missä on Suomi? No, monopolien luvattu maa on 140 tutkitun maan joukossa tukioppilas. Kun on kansallistettu peruskoulu, kansalliset rautatiet, kansallinen terveydenhuolto, Alko sekä kaksi ja puoli ruokakauppaketjua, niin edes yhtenäiskulttuuri ja yksi kansallinen totuus ei ilman Kekkosen apua vie sen ympäri, että viiteryhmämme on tässä:

Sen kaikkein murhaavimman ja Helsingin Sanomienkin esiin nostaman kysymyksen säästimme viimeiseksi. Kyse on ay-liikkeen nykyisestä lempiteemasta, eli sopimusvapaudesta. Kun arvioidaan, kuinka joustavasti palkat maassa määräytyvät – päätetäänkö niistä keskitetysti vai yrityskohtaisesti, kärjessä on Viro.

Kaksi kansallislaulunkin jakavaa rajanaapuria eivät voisi olla enemmän toistensa vastakohtia. Suomi on kaikista tutkituista 140 maasta viimeisenä. Missään tutkitussa maassa ei ole jäykempiä työmarkkinoita kuin meillä.

Tämä kannattaa muistaa, kun ay-liike seuraavan kerran huutaa pää punaisena, että Suomi ei enää ole länsimaa eikä oikeusvaltio, jos työehtosopimusten yleissitovuuteen kosketaan. Tiedossamme ei ole yhtään muuta maata, jossa työehtosopimusten yleissitovuus olisi käytössä. Korjatkaa jos tiedätte paremmin. Myös World Economic Forum voisi olla tiedosta kiinnostunut.

Ei silti pidä masentua. Lohtua voi edelleen suomalaiskansalliseen tapaan hakea siitä, että tuskin järjestelmämme on sentään KOKO maailman keskusjohtoisin. Pohjois-Koreahan ei osallistunut vertailuun!

– – –

World Economic Forumin kilpailukykyvertailu löytyy kokonaisuudessaan täältä