25
marras
2015

PAB: EK, joka lopettaa keskitetyt tupo-neuvottelut

Päivän Antibyrokraatti -palkinnon saa Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, joka kertoi että tupot on nyt töpeksitty, ja jatkossa keskitettyjä palkkaratkaisuja ei enää tule.

 

EK:n keskeisin neuvottelukumppani SAK on joka tapauksessa pyyhkinyt työrauhalla pöytää ja voimassa olevista sopimuksista huolimatta sen jäsenliitot ovat yhtenään lakossa. Tälläkin hetkellä postilakko* uhkaa järjettömältä tuntuvista syistä laajeta ja aiheuttaa merkittävää haittaa koko Suomen talouselämälle.

 

Kun noista lakoista reilusti yli 90 prosenttia on laittomia, järjestelmän legitimiteetti on jo pitkään ollut enemmän kuin koetuksella.

 

Järjestelmän kokemista oikeutetuksi ei ainakaan lisää se, että samaan aikaan SAK näyttää käyttävän asemaansa ja verovapauttaan lähinnä ryöstöhinnoitellun vuokra-asuntobisneksen pyörittämiseen ja voittovarojen pumppaamista SDP:n tukemiseen ja oman johtoportaansa aseman pönkittämiseen.

 

Onkin ollut jo pitkän aikaa hyvä kysymys, mitä hyötyä keskitetystä neuvottelujärjestelmästä muka on.

 

Ruotsissa keskitetyt sopimukset lopetettiin jo yli 20 vuotta sitten, ja vastaava liittokohtaisen sopimisen järjestelmä tulee nyt myös Suomeen.

 

EK:n ratkaisu ei vielä suoraan tarkoita sitä, että Päivän Byrokraatti saisi läpi yhden keskeisistä parannusehdotuksistaan, työehtosopimusten yleissitovuuden poistamisen. Tämä on kuitenkin pieni askel oikeaan suuntaan ja jollain todennäköisyydellä myös yleissitovuudesta päästään eroon vielä nykyisen vaalikauden aikana.

 
Ja koska tämä EK:n ilmoitus ei ole pääministeri Sipilän ehdotus, niin on tässä vielä sekin hyvä puoli, että sitä ei todennäköisesti peruta parin päivän kuluttua.

 

 

– – –

 

* Postilakkoon liittyen, kannattaisi varsinkin Postin yritysasiakkaana kyseenalaistaa, onko heillä todella olemassa postinjakelun keskeyttämiseen oikeuttava force majeure -tilanne. Posti on ilmoittanut, että heillä on koulutettua vuokratyövoimaa, jota Posti ei kuitenkaan lojaliteettisyistä ole ottanut käyttöön lakon aikana. Kun varajärjestelmä on olemassa, ja sitä jätetään vapaaehtoisesti hyödyntämättä, eivät force majeure -pakkotilanteen edellytykset välttämättä täyty. Esimerkiksi kaikki te, joille Helsingin Sanomat ei tule lakon aikana voitte tiedustella Sanoma osakeyhtiöltä, joko he ovat vaatineet Postia ryhtymään vuokratyövoiman käyttöön. Jos Helsingin Sanomat ei näin tee, ei myöskään Helsingin Sanomilla ehkä ole force majeure -tilannetta, eikä se ole oikeutettu perimään teiltä tilausmaksua jakeluviivästyksen ajalta. Ihan vaan vinkkinä.

 

Saatat tykätä myös

PAB: Helsingin hovioikeus löysi perustuslaista yhdenvertaisuuspykälän
#Perusaloite mediassa
#Perusaloite: ajatuksia irtisanomisuojaa koskevasta ehdotuksesta
Päivän Byrokraatin kansalaisaloite Suomen työmarkkinoiden uudistamiseksi

2 vastausta

  1. Duunari

    Kannattaa tutustua, miten Ruotsissa on käynyt monelle alalle, mistä yleissopivuudet on poistettu. Aika harva menee töihin jos saa saman verran kotona istumisella, varsinkaan jos se työ on vähänkin raskaampaa. Ensin pitäisi tehdä näille tulonsiirroille jotain, ja sen jälkeen alkaa polkea palkkoja. Toinen vaihtoehto on alkaa rakentaa aitoja eiran ja westendin ympärille, koska rikollisuus tulee räjähtämään käsiin. ;) AIka moni tavan työläinen käy töissä näissä tavan duuneissa sen takia, et ylitöillä ja vastaavilla on mahdollisuus edes kohtalaisiin tuloihin, mut mikäli ne poistetaan, niin kyllä se elintaso jostain haetaan.

    1. Päivän Byrokraatti

      Olet täysin oikeassa, ylimitoitetut tulonsiirrot pitää ilman muuta poistaa.