23
marras
2016

PB: Onko Guggenheim tai taide ylipäätään yhteiskunnan asia?

Päivän Byrokraatti kirjoitti eilen Guggenheimista ja siitä, kuinka Bilbaon museossa ei todellisuudessa kiinnosta Guggenheim-säätiön tuottama näyttelysisältö, vaan Frank Gehryn piirtämä rakennus. Tänään kysymme, kuuluuko taidenäyttelyn ylläpitäminen ylipäätään yhteiskunnan vastuulle.

 

Siitä, kuinka suureksi Guggenheimin kustannus helsinkiläiselle veronmaksajalle muodostuisi, on aiemmin kirjoittanut Päivän Antibyrokraatti -palkinnon arvoisesti kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Wille Rydman (kok.). Linkit Rydmanin laskelmiin löytyvät tämän jutun lopusta. Rydman arvelee – todennäköisesti täysin oikeaan osuvasti – että nämä luvut eivät lopulta edes pidä, vaan hankkeen budjetti tullaan vielä ylittämään reippaasti.

 

Päivän Byrokraatin epäilys on, että julkisissa rakennushankkeissa lasketaan päätöksentekovaiheessa luvut tarkoituksella alakanttiin, jotta päätös saataisiin runnottua läpi. Kun ylitys sitten myöhemmin paljastuu, on jo liian myöhäistä. Veronmaksaja maksaa kuitenkin kiltisti.

 

Emme lähde arvailemaan sitä, kuinka suureksi Guggenheimin lasku lopulta käy, sillä periaatteellisesti paljon tärkeämpi kysymys on se, kenen varoilla tällaisia hankkeita tulisi ylipäätään puuhata. Onko taiteen luominen tai esittely ylipäätään sellainen tehtävä, joka kuuluu valtion tai kunnan hoidettavaksi?

 

Päivän Byrokraatti edustaa tunnetusti klassista liberalismia ja kannattaa vapaata yhteiskuntaa, jossa julkisen vallan osuus on rajattu vain keskeisimpiin ydintehtäviin. Tällaisia ydintehtäviä ovat esimerkiksi ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden järjestäminen (armeija, poliisi, oikeus- ja rangaistuslaitos), välttämättömän terveydenhuollon ja peruskoulutuksen tarjoaminen (ei kuitenkaan välttämättä niiden tuottaminen) sekä tietyn perusinfrastruktuurin ja toimeentuloturvan ylläpito. Siis tietyt minimitehtävät kansalaisten hengissä pitämiseksi, mutta ei kuitenkaan yhtä suppeana kuin mitä tiukimmat minarkistit ehkä toivoisivat.

 

Kun vaaditaan julkiselta vallalta osallistumista taiteen tuottamiseen ja esillepanoon, on syytä kysyä kriittisesti, miksi. Mitä sille asetettua tehtävää julkinen valta tällöin hoitaa?

 

Jotkut katsovat, että julkisella vallalla olisi vastuu kansan sivistämisestä. Pohjoismaisessa sosialidemokraattisessa yhteinäiskulttuurissa katsotaan vakiintuneesti, että lapsen aivot kuuluvat valtiolle, ja että valtiolla on oikeus päättää, millä tavoin lasta kasvatetaan ja opetetaan. Vaihtoehtoja ei sallita, kun valtio asettaa koulutusohjelman ja valitsee, mitä seikkoja lasten on omaksuttava faktoina. Yhtenäiskulttuuri rakoilee kuitenkin jo aikuisiän suhteen, kun valtiollisen median osuus kaikesta tarjonnasta kapenee ja kansalle on nykyään tarjolla lähes loputtomasti vaihtoehtoja. Silti ajatus massakulttuurista elää edelleen julkisen vallan ylläpitämissä museoissa ja taidelaitoksissa, sillä julkinen valta näyttää katsovan, että taiteen taso ja kehittyminen edellyttää sen aktiivista tukea.

 

Näin on sivumennen todeten ajateltu myös monessa muussa keskusjohtoisessa yhteiskunnassa, jopa siihen mittaan asti, että eriasteisia taiteellisia mielipidemonopoleja on rakentanut esimerkiksi keskiajan katolinen kirkko, islamilainen maailma, Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa. Rajoitusten on milloin kerrottu kasvattavan yhteiskunnan moraalia, milloin taas kohottavan taiteen tasoa tai kasvattavan kansalaisista parempia ihmisiä. Käytännön havaintojen mukaan näiden tavoitteiden saavuttamisesta ei ole ollut kovin suuria takuita.

 

Suomessa kukaan ei kai ole aikeissa rajata taiteen sisältöä, mutta käytännössä yhteiskunnan rahalla on silti tietty ohjaava vaikutus, haluttiin tai ei. Julkisella rahalla toimiva taiteilija ei ole suuremmin kiinnostunut yleisönsä reaktioista, vaan ainoastaan apurahansa jatkumisesta. Kun taiteilijan elanto ei ole kiinni siitä, pitääkö yleisö hänen tuottamastaan taiteesta, käy kuten kilpailun puutteessa aina – taiteilijalla on vapaus laiskistua ja ylimielistyä ilman negatiivisia seurauksia.

 

Apurahataide onkin sitten sen tasoista kuin se on. Päivän Byrokraatti yritti kerran eräässä rinnakkaistodellisuudessa kritisoida nykytaidetta heittämällä taidemuseon lattialle rytistetyn McDonald’s-juomamukin ja hampurilaisen käärepaperin, mutta kritiikki epäonnistui surkeasti, koska museo vain lisäsi vahingossa luotuun teokseen nimilapun ja lunasti sen kokoelmiinsa. Tässäkin todellisuudessa on oikeasti käynyt niin, että museon siivooja on kovalla vaivalla putsannut museon lattialta tahrat, ymmärtämättä että kyseessä on ollut kallis taideteos. Kun taidetta ei voi enää erottaa roskasta, ei oikeasti ole junttiutta ilmoittaa, että keisarilla ei ole vaatteita.

 

Missä oloissa sitten ovat syntyneet ihmiskunnan elähdyttävimmät teokset? Osaa niitä luoneista taiteilijoista on elättänyt tämän suojatikseen ottanut renesanssiruhtinas tai muu patroona, osa taas on kerännyt elantonsa myymällä taulujaan tai vaikkapa tekemällä muotokuvia tilaustöinä. Yököttävän kaupallista, sanoisi apurahataiteilija. Todellisuudessa kyse on kuitenkin ollut vain siitä, että taiteilijan luomusten on ollut kyettävä miellyttämään yleisöä. Mikä muu voisi olla taiteen tehtävä?

 

Sama rappio on havaittavissa Suomessakin. Onko apuraha-aikakaudelta oikeastaan ketään nimeämisen arvoista nykytaitelijaa, josta edes parhaalla tahdolla voitaisiin kuvitella puhuttavan vielä sadan vuoden päästäkin? Ei välttämättä. Sen sijaan sotia edeltävältä ajalta löytyy vaikka kuinka pitkä lista suomalaisia taiteen suurnimiä, joiden mestariteoksille ei ole tuon jälkeen löytynyt vertaa. Eikä niitä teoksia tehty yhteiskunnan varoilla. Taide toimi markkinatalousperusteisesti ja ilman kysyntää intohimoisinkin taitelija maalasi korkeintaan talon seinää.

 

Guggenheimin osalta tilanne on joka tapauksessa se, että kukaan ei edes yritä perustella hanketta sen sivistysvaikutuksilla, vaan absurdeista talousluvuista huolimatta hanketta ajetaan yhteiskunnan taloudellisena sijoituksena. Linjavalinta on silti ymmärrettävä. Suomen kulttuuri kun ei sanottavasti edistyne amerikkalaisen taidesäätiön tukemisesta.

 

– – –

 

Linkit Wille Rydmanin laskelmiin:

https://www.facebook.com/WilleRydman/posts/10154092708788733

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/207691-valtuutettu-wille-rydman-loysi-outouksia-guggenheim-papereista-veronmaksajien

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/rydman%20guggenheim-57757

 

 

Saatat tykätä myös

PB:n minihaastattelussa Tere Sammallahti, Wille Rydman ja Jocka Träskbäck
PB: Malmin lentokentän hävittäminen on absurdin huono päätös
PB: Hernesaaren ruuhkasuma on Jätkäsaari 2
Testissä Malmin sairaala

4 vastausta

  1. Kun Tony Blair’istä tuli aikoinaan pääministeri, hänen sloganinsa oli “Cool Britannia”. Sillä hän tarkoitti Britannian asemaa maailmalla kaikenlaisen makean (cool) kulttuurin edustajana ja viejänä maailmalle. Näihin kuuluu mm. musiikki, muoti, taide, arkkitehtuuri, elokuvat, pelit jne. Luovat alat (creative industries) ovat nykyisin 10 miljoonan punnan arvoiset tunnissa Iso-Britannian taloudelle. Kyse ei ole siis mistään pikkurahoista.

    Suomessakin pitäisi keskittyä vaalimaan omaleimaisuutta ja sen brändäystä/kaupallistamista. Guggenheim-keskustelusta on selvinnyt se, että rahaa sekä poliittista tahtoa rahoittamiseen riittää. Isot pojat maailmalta ovat ilmeisesti haistaneet tämän, sekä sen, että Suomi-brändi on kovassa nousukiidossa maailmalla. Olisi todella typerää lähteä sponsoroimaan amerikkalaista taide-säätiötä suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Päättäjiltä saattaa puuttua mielikuvitusta ja visioita siihen mitä tuolle arvotontille kannattaisi Guggenheimin sijaan rakennuttaa, joten kannattaisi kuunnella luovilla aloilla työskenteleviä (kotimaisia) tahoja.

    https://www.gov.uk/government/news/creative-industries-worth-almost-10-million-an-hour-to-economy

    http://www.marmai.fi/uutiset/suomi-brandi-on-nyt-kovassa-nousukiidossa-mennaan-eturiviin-keskelle-6600541

    http://sorsafoundation.fi/fi/onko-guggenheimille-vaihtoehtoa/

  2. hmo

    Mielestäni valtio voi hillitysti tukea taidetta. Sen tuen tulee silti koostua nimenomaan kansanperimän ja kulttuurin vaalimisesta.

    Guggenheim on ulkomaalainen yritys, jossa on näytillä ulkomaalaista taidetta.

  3. Anni Halonen

    Byrokraatin kannattaisi tutustua valtion budjettiin ja tutkia sieltä miten paljon taidetta siitä rahoitetaan. Voin sen verran auttaa ja säästää vaivaa, että kerron sen olevan 1% verran valtion budjetista ja siitäkin puolet tulee Veikkausvoittovaroista. Tällä rahalla rahoitetaan mm. kuntien taidelaitoksia, kuten museoita, teattereita ja orkestereita. Ne välillisesti hyödyttävät myös kuntien talouselämää ja lisäävät vetovoimaa. Varmasti pääkaupungin turismi olisi vähäisempää ilman Valtion taidemuseota ja kuopiolainen hotelliyrittäjä ja taksikuski kiittää, että joku liikuttaa ihmisiä kauempanakin kasvukeskuksista. Maakuntalaitokset ovat myös tasa-arvoteko kauempana pöhinästä asuvia kohtaan, sillä saavutettavuus kuuluu kaikille. Oikeus kulttuurielämään on muuten kirjattu ihan YK:n ihmisoikeuksiin. Tsekkaa jos et usko https://www.amnesty.fi/tyomme/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/

    Apurahojakin maksetaan toki jonkin verran valtion budjetista, mutta niiden osuus on aika pieni ja yksittäisen taiteilijan kk-summa on noin siivojan palkan verran. Sen sijaan yksityiset säätiöt jakavat apurahoja huomattavasti enemmän. Näitä ovat mm. Koneen säätiö, SKR eli Suomen kulttuurirahasto, Alfred Kordelinín säätiö jne. Veronmaksaja ei siis ole näissä apurahan maksajana.
    Ehkäpä faktat mutun sijaan voisivat ohjata keskustelua vähän rakentavampaan suuntaan.

  4. Pauliina Mäki

    Nyt oli hämmästyttäviä väitteitä. Taide on aina ollut valtion asia, riippumatta siitä, onko se oikein vai väärin. Renassanssiruhtinaiden rahat olivat peräisin veroista, ja veroilla rakennettiin ja koristettiin kirkot ja linnat. Joka toisesta mainitsemisen arvoisesta hallitsijasta sanotaan, että “hän tuki taiteita”. Aleksis Kivi ei saanut kaupaksi yhtään mitään, koska kirjoitti suomeksi ja hän eli kokonaan suomalaisen kulttuurin tukemiseksi annetuilla avustuksilla ja kerjäämällä, kunnes aatelisnainen Lönnqvist otti hänet hoiviinsa. En olisi niin varma muistakaan suomalaisista taiteilijoista.

Kommentoi