29
huhti
2018

PB: Facebook sensuroi nyt myös vasemmistoa

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Facebook, joka sensuroi nyt myös vasemmistolaisia mielipiteitä.

 

Palkintoa ei jaeta siksi, että vasemmistolaisten mielipiteiden ilmaisun tulisi olla eri asemassa. Poliittiset mielipiteet pitäisi toki sallia niiden suunnasta riippumatta. Tähän asti kuitenkin sensuuri on kohdistunut valikoivasti vain kansallismielisiin ja oikeistoon yhdistettäviin mielipiteisiin.

 

Asiassa on kyse oululaisen vasemmistotaiteilijan Sira Moksin hallitusta kritisoivista poliittisista piirroksista, jotka ovat aiheuttaneet hänelle lyhyen ajan sisällä useita määräaikaisia banneja, eli julkaisukieltoja Facebookissa.

 

– Kaiken kaikkiaan olen ollut neljä kertaa bannattuna vuoden sisään facebookissa, syynä ovat aina olleet poliittiset piirrokseni, Moksi kertoo Kansan Uutiset -lehdessä.

 

Viimeiset kaksi estoa ovat johtuneet Moksin Keskustaleiri-kuvasta, jossa hallitus keskitysleiriviittauksilla toimittaa ihmisiä ”suihkuun”.

 

Myös tällaisten, räväköidenkin ja hyvää makua koettelevien kannanottojen pitäisi mahtua sanan- ja mielipiteenvapauden piiriin. Olemme toki Sira Moksin kanssa jyrkästi eri mieltä itse asiasta, mutta puolustamme silti kuolemaamme asti hänen oikeuttaan ilmaista mielipiteensä.

 

Asiassa on käynyt niin kuin Päivän Byrokraatti epäili jo kauan sitten. Reaktiota seuraa aina vastareaktio ja vallankumous syö lopulta lapsensa.

 

Vasemmistoradikaalit ilakoivat aikansa mahdollisuudella ilmiantaa ja bannata epämiellyttäviä mielipiteitä, ja se onnistui, koska Yhdysvaltain vasemmistolaiselle länsirannikolle keskittyneet some-yhtiöt jakoivat käräyttäjien aatemaailman ja kokivat helposti oikeaksi arvioida ei-hyväksyttäviä mielipiteitä näiden kanssa samalla tavalla.

 

Herätys tuli kuitenkin viimeistään Mark Zuckerbergin jouduttua konservatiivien rumputuleen Yhdysvaltain senaatin kuulemisessa. Nyt Facebook sensuroi myös vasemmistolaisten “vihapuhetta” rankalla kädellä. Jopa varsin harmittoman oloisia mielipiteitä tyyliin ”miehet ovat…” ja jotain negatiivista siihen perään.

 

Ja toki Facebookin toimintaa ohjaavat myös esimerkiksi Saksassa voimaan tulleet, voimakkaasti sanktioidut vihapuhesäännökset. Ne tulevat rajaamaan mielipiteen ilmaisun vapautta voimakkaasti poliittisen kentän kaikilla laidoilla. Siitä ei tietenkään hyödy kukaan, eikä ainakaan demokratia. Kiertoilmaisut tulevat kukoistamaan.

 

Lisäksi on yksi asia, mitä ns. esiloukkaantujat eivät ole tulleet ajatelleeksi ollenkaan. Se, että esimerkiksi kotimaisen rikoslakimme kiihottaminen kansanryhmää vastaan -tunnusmerkistöä ei ole tähän asti soviteltu vasemmiston sanomisiin, ei perustu lainkaan lakiin, vaan poliisin kuvittelemaan asiantilaan, jonka mukaan pykälä ei soveltuisi silloin, kun vihan kohteena on ei-vähemmistöryhmä. Lakia koskevassa hallituksen esityksessä kuitenkin sanotaan, että se on tehty ennen kaikkea, mutta ei suinkaan ainoastaan vähemmistöjen suojaksi.

 

Toteammepahan vaan, että vanhentumisajat ovat edelleen kesken koko joukosta erittäin tunnettujenkin vasemmistovaikuttajien huuteluja, joissa on toivottu kuolemaa milloin rikkaille, milloin porvareille. Voi tulla heille ikäviä yllätyksiä jo sanotuista sanomisista, kun pöytä on nyt näköjään kääntymässä.

 

Niin ja onhan myös se yksi suuri sanomalehti, joka ilmoitti koko sivun levyisellä otsikolla, että ”valkoisella heteromiehellä ei ole oikeutta olemassaoloon”. Sen lehden osalta pitää tosin ensin saada maanpetosrikostutkintakin valmiiksi.

 

– – –

 

Sira Moksin poliittiseen taiteeseen voi tutustua osoitteessa: https://www.siramoksi.fi/

 

 

Kansan Uutiset 19.4.2018

 

 

 

Saatat tykätä myös

PB: Vasemmistohallituksen arvostelu on vihapuhetta?
PB: Tapaus Pink Room – feminismi ja sananvapaus
PB: Päivä jona Twitteristä tuli mahtavampi kuin Yhdysvaltain presidentti
PAB: “Vapaa ajattelu elää synkkää aikaa”

9 vastausta

  1. Heino Naumanen

    Olen yrittänyt etsiä lakia missä “vihapuhe” määritellään. En ole löytänyt. Vihapuhetta ei voi käyttää oikeudellisena terminä. Poliisi tosin sitä käyttää, vaikka lainvalvojana pitäisi olla sanomisistaan tarkkana.

    1. Dennis P Trump

      2 syytä miksi sitä ei määritellä, ensinnäkin on hyvä pitää termi “tulkinnanvaraisena”, koska silloin voi käyttää suurempaa valtaa.
      Toiseksi, sitä on hyvin vaikea laittaa lakiin ilman, että rikkoisi EUn perustuslakia sanavapauden osalta jossa erikseen hyväksytään “loukkaava” puhe, huvittavaa on se että Saksa rikkoo tätä lakia mutta jälleen kerran kuten monissa EUn asioissa jos joku on epämukavaa tai ristiriitaista se vaan jätetään huomioimatta, esimerkiksi tästä Suomen tulli, alkoholin tuonti ja autovero.

    1. Päivän Byrokraatti

      Kiitos samoin. Se menee ainakin allekirjoittaneella “työn juhlana”, eli työn merkeissä.

  2. Haerski

    Myös Amnesty näyttää huolestuvan sananvapauden tilasta vasta kun rajoitusten kohteena ovat vasemmistoanarkistit:

    https://www.amnesty.fi/vetoomukset/sananvapaus-vaarassa-espanjassa/

    Esimerkiksi poliittiseen väkivaltaan, vallankumoukseen ja rikkaiden tappamiseen sanoituksissaan yllyttävä räppäriryhmä, La Insurgencia on saanut tuomion Espanjan terrorismin ihannoinnin kieltävän lain perusteella ja nyt ihmisoikeusjärjestö on sotajalalla kyseisen pykälän kumoamiseksi.

    Elämme siis maailmassa, jossa väkivallalla uhkailun pitäisi olla ihan ok, mutta jos menet puhuttelemaan uhkailijaa väärällä pronominilla saatat itse saada sakkotuomion. What a time to be alive!

  3. klassikko

    Tätähän ei vasemmisto itse ole ikinä hoksannut.

    “First they came for the Socialists, and I did not speak out—
    Because I was not a Socialist.

    Then they came for the Trade Unionists, and I did not speak out—
    Because I was not a Trade Unionist.

    Then they came for the Jews, and I did not speak out—
    Because I was not a Jew.

    Then they came for me—and there was no one left to speak for me. ”

    Itse hurraavat aina kun onnistuvat sensuroimaan väärät mielipiteet, mutta koska aidosti uskovat omaan erinomaisuuteensa ja hyveellisyyteensä, heille ei tule mieleenkään että kolahtaa vielä omaan nilkkaan.

    Suvaitsevaisto ja vasemmisto aloitti tuon pelin, ja nyt korjaavat sitä satoa. Konservatiiviset ja klassisen liberalismin keskustelijat ovat jo poistuneet Twittereistä ja Facebookeista omille foorumeilleen, ja nyt noissa sosiaalisissa medioissa pelataan ammattiloukkaantumisen finaalimatseja.

    Itse sitä halusivat ja nyt pyytävät meitä apuun. Harmittaa, että tässä tilanteessa saavat minun tukeni vaikka tiedän että eivät ikinä maksa tätä palvelusta takaisin.

    1. Päivän Byrokraatti

      Klassiset liberalistit eivät ole kadonneet Facebookista tai Twitteristä minnekään. Löydät heitä Päivän Byrokraatin keskustelukanavilta! ;)

  4. Sanavapaus

    Eiköhän facebook saa päättää mitä se julkaisee ja mitä ei.
    Eikä sillä ole mitään tekemistä sanavapauden kanssa

  5. Nalkun nalkun

    Eli jäkä jäkä jäkä, toisaalta?

    Olisiko tämä vähän niin kuin se sanoma kiteytettynä, hyvä herra?