8
maalis
2016

PAB: Janne Heikkinen (kok) purkaisi Eteläranta-Hakaniemen kartellin

Tänään ei olekaan tullut vielä jaettua Päivän Antibyrokraatti -palkintoa. Annetaanpa pysti siis Kempeleen kunnanvaltuuston puheenjohtajalle Janne Heikkiselle (kok), joka onnistui ylittämään uutiskynnyksen ehdottamalla työmarkkinajärjestöjen erityisaseman purkamista ja vallan palauttamista maan hallitukselle.

 

– Suurin este Suomen kilpailukyvyn kohottamiselle on Eteläranta-Hakaniemi -kartelli, joka on järjestelmällisesti vesittänyt ja viivyttänyt kaikkia työelämän uudistamiseen tähdänneitä hankkeita omien saavutettujen etujen säilyttämiseksi. Kartelli on pöhöttynyt kylmän sodan aikaisen hyvinvointivaltioideologian kyljessä: vastuu on viety pois yksilöiltä korporaatioille – hallintoalamaisilta Helsingin eliitille.

 

Janne Heikkinen on täysin oikeassa ja Päivän Byrokraatti on myös ehdottanut samaa jo aiemmin. Lista keskeisistä perusteluista syntyy helposti:

 

1) Suomi on maailman ainoa maa, jossa työehtosopimukset voivat olla yleissitovia. Jos järjestelmä olisi hyvä, se kelpaisi varmaankin jollekulle muullekin.

 

2) Yleissitovat työehtosopimukset luovat alakohtaisen minimipalkkajärjestelmän, joka väistämättä hävittää työpaikkoja. Kaikki sellaiset työpaikat, joiden tuottavuus alittaa TES:n mukaisen minimipalkan kustannukset, jäävät syntymättä tai kuolevat pois. Henkilöt, jotka muuten työllistyisivät näihin tehtäviin, jäävät työttömiksi.

 

Päivän Byrokraatti on ehdottanut tilalle negatiivista tuloveroa, joka mahdollistaisi matalapalkkatyöt, mutta samalla takaisi niitä tekevien ihmisten toimeentulon. Kirjoitukseen pääsee tästä linkistä.

 

3) World Economic Forumin vertailussa Suomen työmarkkinat todettiin tutkituista 140 maasta kaikkein joustamattomimmiksi. Ainoa mahdollisesti Suomelle häviävä maa on Pohjois-Korea, joka ei kuitenkaan osallistunut vertailuun.

 

Päivän Byrokraatti kirjoitti WEF:in vertailusta tarkemmin lokakuussa 2015. Kirjoitukseen pääsee tästä linkistä.

 

4) Yleissitovat työehtosopimukset ovat myös perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisia rikkoessaan paitsi yhdistymisvapautta, myös ihmisten vapautta sopia itse kaikkein tärkeimmästä oikeustoimestaan – oman työsuhteensa ehdoista. Yllättävää kyllä, muutoin aina ärhäkät oikeustieteen professorit ovat hiljaa silloin, kun oikeudenloukkaus sopii heidän aatemaailmaansa.

 

5) Neuvottelupöydissä on edustus kovin pienestä osasta Suomen yrityksiä. Vaikka Suomen Yrittäjien jäsenyritykset vastaavat nykyään suuresta valtaosasta syntyviä uusia työpaikkoja, EK:n isot pojat ovat pitäneet Suomen Yrittäjät ulkona neuvotteluista. Niinpä sopimukset tehdään sitten teollisuusdinosaurusten ehdoilla, ja uudet vitaalit yritykset kärsivät koettaessaan mukautua itselleen sopimattomiin muotteihin.

 

6) Ay-liikkeen kanssa on ihan turha sopia mistään, kun työntekijäpuoli ei kuitenkaan sopimuksia pidä ja työrauhaa ei synny. AKT on esimerkeistä drastisin, mutta myös muut liitot ryhtyvät herkästi laittomiin lakkoihin. Suomessa peräti 90 prosenttia kaikista lakoista on laittomia, ja keskimäärin Suomessa mennään laittomaan lakkoon noin 100 kertaa vuodessa. Merkittävästi enemmän lakkopäiviä syntyy vain Euroopan talousmuseo Ranskassa. Koska olette muuten kuulleet jonkun ehdottavan uuden yrityksen perustamista Ranskaan? Ei, sellaista ei tosiaan tapahdu kovin usein.

 

7) Ay-liikkeen moraalikompassi on täysin hukassa ja liike näyttää keskittyvän vain keräämään taloudellista valtaa johdolleen. Ay-liike vuolee ns. sosiaalisesta asuntotuotannosta vuosittain kymmeniä miljoonia euroja voittoja, joista ei makseta veroja, mutta kukaan ei osaa sanoa, minne nämä rahat piilotetaan. Kun ay-järjestöjen tilinpäätöksiäkään ei julkisteta, asiaa ei voi tarkistaa mistään. Jimmy Hoffa olisi kateellinen.

 

 

Saatat tykätä myös

Lukijan kirjoitus
PB: Ay-liike on työttömän pahin vihollinen
Kansalaisaloite: työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen ja työttömyyskassamaksujen verovähennyskelpoisuudesta luovuttava
PB: Lainsäädännön epäjohdonmukaisuus saavutettuna etuna

3 vastausta

  1. vassari

    Olisiko minimipalkka ratkaisevasti parempi kuin yleissitovuus? Uskoakseni minimipalkan takia yleissitovuudesta halutaan pitää kiinni. Minimipalkka on maailmalla kuitenkin yleisesti käytössä.

    1. Ja tuhoaa työpaikkoja, kuten Päivän Byrokraatti on aika helkkarin monta kertaa kirjoittanut. Pitää olla aika masokisti, jos kannattaa minimipalkkaa.

  2. vassari

    Minimipalkka kuitenkin kelpaa aika monelle hyvinvoivalle länsimaalle, jossa työttömyyskin on matala, no masokistejä varmasti silti. Toisaalta monessa kehottyvässä maassa ei ole minimipalkkaa, mutta työttömiä sitäkin enemmän. Oikeistokuplan ulkopuolisessa reaalimaailmassa kohdat 1 ja 2 eivät voi olla kuin korkeintaan osasyy työttömyydelle.

Kommentoi