16
heinä
2016

PB: Trafi laskee Buickin logon hiilidioksidipäästöiksi 56 g/km

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Trafi, joka laskee konepellissä olevan Buickin logon hiilidioksidipäästöiksi 56 grammaa kilometriltä.

 

Päivän Byrokraatti on yrittänyt toisintaa Trafin saamaa tulosta palkintokomitean laboratoriossa, mutta Buickin logosta ei ole saatu irti mitään hiilidioksidipäästöjä, vaikka sitä on juoksutettu ympäri laboratoriota yhteensä jo yli 42 kilometriä. Hieman uupuneena palkintokomitean on pakko lopettaa testit ja tyytyä asiassa Trafin selitykseen.

 

Asian taustalla on se, että Yhdysvalloissa vuodesta 1967 asunut henkilö palasi Suomeen mukanaan Buick Encore 1.4 Turbo -autonsa, joka on moottoria ja vaihteistoa myöten täsmälleen sama automalli kuin Suomessa myytävä Opel Mokka.

 

Jos auto olisi tuotu muuttoautona, siihen olisi sovellettu muuttoauton veronalennuspykälää, mutta koska muuttoaan valmistellut perhe oli oleskellut Suomessa edellisenä vuonna jo yli 72 päivää, veronalennuspykälän sijasta tulikin lisämaksettavaa yli 7 000 euroa ja autoon sovellettiin Trafin inkvisitiota.

 

Vaikka muuttoautona Buick Encoreen ei olisi vaadittu mitään muutoksia, tavallisen tuontiauton statuksella se ei kelvannut liikenteeseen sellaisenaan, vaan liikenneturvallisuuden nimissä siihen oli vaihdettava etuvalot (2 800 euroa).

 

Katsastuskonttorilla todettiin myös, että heidän järjestelmänsä ei tunne Buick Encorea, eikä Opel Mokkan tietoja (144 g/km) voinut käyttää sen sijasta. (“Computer says no.”) Rationaalisuuden nimissä luku poimittiin identtisen automallin sijasta Trafin kristallipallosta, ja arvonnan lopputulos sattui tällä kertaa olemaan 200 grammaa kilometriltä. Vaikka Buick ja Opel ovat täysin sama auto, ensimmäisestä joutuu siksi maksamaan Suomessa paitsi korkeamman autoveron, myös korkeammat vuotuiset ajoneuvoverot.

 

Trafi perustelee päätöstään muun muassa sillä, että kukaan ei tiedä, josko USA-malli on vaikkapa optimoitu eri tavalla kuin EU-markkinoille tuotu versio. Tätähän indikoi jo sekin, että Opel Mokkan virallisesti ilmoitettu suurin teho (140 hv) on suurempi kuin Buick Encorella (138 hv). Trafin toiminta ei olisi millään mittarilla riittävän absurdia, mikäli päätöksenteon perustaksi ei otettaisi olettamaa, että pienempitehoisella autolla on suuremmat päästöt.

 

IS 14.7.2016

IS 14.7.2016

 

Saatat tykätä myös

PB: Kameratolpat vaarantavat liikenteen, mutta keräävät kivasti sakkorahaa
PB: KHO:n mukaan venerekisterissä oleva saunalautta onkin rakennus
PB: Laki on ennallaan, mutta tulkinta muuttui – Trafi kielsi museotaksit
PB: Suomen kansa ei ehkä ymmärrä annebernereidensä arvoa

2 vastausta

  1. Kalle pieka

    Siis veroja saa ja pitää kiertää kaikin mahdollisin keinoin, koska lain rikkominen on viranomaisellekin sallittua. Viranomaisen viitoittamalla tiellä, veroparatiisiin varat ja pimeiden töihin.

  2. Itse asiassa se moottorin tehokin on täsmälleen sama. Koska Suomessa ja muualla manner-Euroopassa käytetään erilaista hevosvoiman määritelmää kuin tuumia ja maileja käyttävissä USA:ssa ja Britanniassa, niin 140 eurohevosvoimaa on 103 kW ja 138 amerikkalaista horsepoweria on niinikään juuri saman 103 kW.

    Kilowatti on ainoa virallinen tehon yksikkö, jota Trafinkin tulisi käyttää, sehän se auton rekisteritiedoissakin lukee. Markkinoinnissa valmistajat käyttävät hevosvoimia, koska sen numeraalinen arvo näyttää suuremmalta, mutta koska vain kilowatti on samankokoinen ja määritelty SI-järjestelmän yksikkö sekä Euroopassa että Amerikassa, niin vain sitä tulisi käyttää tässäkin tehon vertailuun.

    Eurooppalaisen hevosvoiman voi konvertoida kilowateiksi kertoimella 1.36 kun Amerikassa ja Britanniassa käytetyn kerroin on 1.34.

    Siis sekä Opel Mokkan ja Buick Encoren 1.4-litraisen bensaturbomoottorin teho on täsmälleen sama 103 kW.