20
helmi
2017

PB: Laki on ennallaan, mutta tulkinta muuttui – Trafi kielsi museotaksit

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, joka on pitkään pohtinut polttavaa ongelmaa siitä, miten saada kuriin taksina ajavien museoautojen turvallisuusriskit. Joillain paikkakunnilla tiedetään herkimpien kuntalaisten pelänneen jopa kadulle astumista.

 

“En ole antanut sen täysin estää ulkona liikkumistani, vaan käyn edelleen hoitamassa esimerkiksi välttämättömät kauppa-asiat, mutta katson kyllä todella tarkasti ympärilleni ennen kuin astun ovesta. Koskaanhan ei tiedä, vaaniiko jostain suunnasta museotaksi”, kertoi Päivän Byrokraatille eräs nimettömänä pysyvä huolestunut kansalainen.

 

Taksiliikennelain 4 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan museoajoneuvolla saa kuljettaa henkilöitä ilman taksilupaa. Lakia on sen vuosikymmenen kestäneen voimassaolon ajan tulkittu siten, että laki ei aseta estettä museoauton toimimiseen taksina. Nyt yllättäen, ilman että lain kirjaimessa on tapahtunut muutoksia, Trafi on kuitenkin muuttanut tapaansa tulkita sitä.

 

Tämä ei tietenkään ole oikein, vaan hallinnon laillisuus- ja luottamuksensuojaperiaatteiden mukaisesti viranomaisen tulisi noudattaa aiempaa pitkäaikaista tulkintalinjaansa. Jos muutoksia lain sisältöön halutaan, se on sitten poliittisen koneiston päätöksentekovaltaan kuuluva asia.

 

Suomessa toimii tällä hetkellä noin 30 retrotaksikuskia.

 

– Tämänpäiväisen ilmoituksen perusteella ajot kuitenkin näköjään loppuvat tähän, Suomen Vintagetaxin yrittäjä Tero Takamaa kertoo.

 

Hän ihmettelee Päivän Byrokraatin lailla, että Trafin kanta muuttui niin nopeasti:

 

– Yhtäkkiä voidaan kääntää takki täysin ympäri ja tulkita lakia päinvastaisella tavalla kuin aikaisemmin.

 

Yrittäjän elannon menetys ei paljon paina, kun Trafin virkamies päättää näyttää ja käyttää valtaansa.

 

Taksiliitossa uutisesta sen sijaan iloitaan. Yksinoikeutta vaalivaan kiltaan on viimeisen vuoden aikana otettu yhteyttä usein juuri retrotakseihin liittyen. Soitot ovat varmaankin tulleet toisilta taksikuskeilta.

 

– Lähinnä kysytään, onko tämä ylipäätään laillista ja mahdollista. Suuri ongelma on se, että museoautoilla ajavat kuvittelevat olevansa tavallisia takseja, sanoo Taksiliiton tekninen asiantuntija Ville Jaakola.

 

Jaakolan mukaan museoautojen harrastelijoille annettiin taksiliikennelaissa aikoinaan mahdollisuus ajaa keikkaluontoisia ajoja tarvitsematta kuitenkaan lähteä taksilupaprosessiin mukaan:

 

– Ajatus oli, että näin sujuvoitettaisiin esimerkiksi suosittuja hääkuljetuksia vanhoilla autoilla.

 

Taksikuskien harmiksi ideasta innostui nyt yhä useampi kuski. Eihän se käy. Taksiliiton tarkoitus oli tietysti, että taksikuskit eivät edelleenkään altistuisi markkinatalouteen kuuluvalle kilpailulle. Jaakola jatkaa:

 

– Ympäri Suomen löytyy näitä henkilöitä, joilla on hirveä hinku päästä taksiyrittäjiksi. Tästä museoautoväki on ollut käärmeissään, sillä kun malli yleistyy, se lyö heitä korville.

 

Mielenkiintoista on se, että samaan aikaan liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin ajaman liikennekaaren myötä taksilupien tarveharkinta on poistumassa. Taksiliiton ja Trafin touhu näyttääkin siltä, että vanhoista privilegioista halutaan niistää viimeisetkin pisarat, ennen kuin killan suojelun ainakin olennaisilta osin päättävä uudistus astuu voimaan.

 

 

Kaleva 17.2.2017

Saatat tykätä myös

PB: Lapsiasiavaltuutettu ajaa taksilla, jotta saa keskustella
PB: Ylinopeussakkouudistus oli myydä oikeusvaltioperiaatteen
PB: Kameratolpat vaarantavat liikenteen, mutta keräävät kivasti sakkorahaa
PB: Suomi100

4 vastausta

  1. ceterum censeo

    Eiköhän tämäkin ole kostoa sille, että se liikennekaari eli tiestön kaappaus jota Traifin virkamiehet Bernerin kautta ajoivat, meni kiville. Sen kariutumisen jälkeen Trafista on tullut näitä kiusaamis- ja liikenteen vaikeuttamissäännöksiä jonossa. Yksi esimerkki niistä muista on se katsastussääntöjen tiukentaminen niin, että sellaiset pikkuviat joista tähän asti on hoidettu korjauskehotuksella johtaisivat nyt hylkäämiseen. Motiivi moiseen kiusantekoon on tietysti vähän arvuun varassa, mutta tuskinpa paljon pieleen menee jos olettaa, että virkamiehet havittelivat Liikenneverkkoyhtiössä nykyistä paljon rahakkaampia pestejä yhdistettynä jokseenkin olemattomaan kontrolliin. Nyt, kun näyttää siltä, että tästä saalistuksesta ei tulekaan mitään, niin se kostetaan.

  2. Marko lahtinen

    Ja edelleen näitä autoja ajavat tarvitsevat luvat ja toiseksi museorekisterissä sanotaan selkeästi rttä ei luvanvaraiseen toimintaan.vaikka liikennekaari tulee voimaan niin siinäkin pitää olla luvat ja taustat kunnossa mitä näillä monesti ei ole.ei kannata oikoa asioita ja kertoa puolittaista totuutta

  3. Hohhoijaa

    Näillä vintage takseilla kyydit lähes saman hintaisia kuin oikeilla, autot on romuja ja kuskeille maksetaan huonompaa palkkaa kun normi rengeille, kuka näitä kaipaa?

    Luulisi että kun auto on lähes ilmainen, niin olisi varaa ajaa vaikka puolet halvemmalla, kallis autohan on se suurin syy korkeisiin taksoihin… Tai näin ainakin useimpien alan ulkopuolisten mielestä.

  4. Ihmettelijä

    Uutisen perusteella trafissa pitäisi käynnistää taas YT-neuvottelut. Selvästi liikaa aikaa virkamiehillä. Pari viikkoa sitten luettiin iltalehdestä “ongelma”. Seuraavalla viikolla haettiin sopivaa toimintalinjaa useaan otteeseen palaveeraten wienerit kourassa… Tällä viikolla trafin sisäinen tiedotusorganisaatio voi valmistella julkisuuteen tiedotteen: näennäinen ongelma on ratkaistu, viilunkiyrittäjät laitettu kuriin ja Suomi pelastettu. Loistavaa työtä trafilaiset. Kansa ei voi kun toivoa, että joku palauttaisi teidät maan pinnalle. Tai starttaisi edes ne YT:t. Ja veisi wienerit!

Kommentoi