22
helmi
2017

PB: Kauppojen suojel… valvontamaksu 16-kertaistui

Päivän Byrokraatti –palkinnon saa Sosiaali- ja terveysministeriö, joka kertaheitolla onnistui sekä kiristämään tupakkalakia, että nostamaan sen valvontamaksun jopa 16-kertaiseksi.

 

Vaikka virkamiehiä usein syytetään kaavamaisuudesta, tupakkalaki on mainio esimerkki siitä, miten aina löytyy uusia tapoja kiusata kansalaisia. Kun tähän asti kauppojen valvonta on saanut maksaa vain kustannusten verran, vuodenvaihteessa tämä rajoitus poistui. Niinpä kaupat maksavat jatkossa jopa 16-kertaisen hinnan siitä, että valvoja vaivautuu heidän kauppaansa tutkimaan, onko kaikki kunnossa.

 

Palkintokomitean saamien tietojen mukaan malli on haettu Sisiliasta, jossa myös kerätään kauppiailta eräänlaista valvontamaksua, mikäli haluavat harjoittaa elinkeinoaan.

 

Kauppa laskee, että esimerkiksi Vantaan S-market –ketjussa valvonnan hinta nousee kauppaa kohden 219 eurosta 3 655 euroon. Valtakunnallisesti kauppojen kustannukset nousevat noin kuusi miljoonaa euroa.

 

Koska tupakan hinta on säännelty lailla, kulut tulevat väistämättä siirtymään muiden tuotteiden hintoihin. Korotetun maksun ennustetaan myös vähentävän tupakkaa myyvien kassojen määrää. Vielä on epäselvää, voiko asiakkaita ohjata oikealle kassalle, vai katsotaanko sekin kielletyksi mainostamiseksi.

 

Hinnankorotuksen syynä on paitsi budjettialijäämien paikkaaminen, myös tavoite tupakoimattomasta Suomesta 2030. Päivän Byrokraatti muistuttaa, että kieltolait eivät ole koskaan onnistuneet, vaan myynti on aina siirtynyt tiskin alle. Talousasiantuntijat kehoittavatkin sijoittamaan Viroon liikennöiviin laivayhtiöihin.

 

Vantaan Sanomat 14.12.2016

Saatat tykätä myös

PAB: EU-komissio puolustamassa suomalaisten kansalaisvapauksia
PB: STM syöttää pajunköyttä. Alkoholin etämyynti on todellisuudessa laillista.
PAB: Mustan Virran Panimo ja maailman pienin olutmyymälä
PB: Alkon monopolia suojellaan lähes mafian ottein

2 vastausta

  1. Peukaloruuvi

    Ehkä tällä haetaan mm. Britanniassa käytössä olevaa mallia, jossa tupakkatuotteita ei myydä normaalikassoilla lainkaan vaan erillisellä tiskillä tai infopisteella? Siihen nähden, millainen holhoomo Suomi on, tupakanmyynti on ollut Suomessa aika vapaata verrattuna moneen muuhun maahan.

  2. Tuhlaajapoika

    En nyt ole sata varma, mutta eikö valtion tämmöinen “rahastaminen” ole jos ei täysin laitonta niin harmaalla alueella ja varsinkin täysin moraalitonta, mutta ilmeisesti juuri, mutta Peukaloruuvi kuulostaa olevan oikeassa, tähän halutaan mennä ensin ja sitten kielletään tupakat kokonaan.

Kommentoi