PB: Antti “Kanki” Kaikkonen haluaa jatkossa tulla kutsutuksi Jakovara-Kaikkoseksi
Päivän Byrokraatti -palkinnon saa kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk), joka pyrkii vaihtamaan lempinimensä. Aiemmin Kanki-Kaikkosena tunnettu keskustakansanedustaja on kateellisena seurannut Kimmo Kiljusen (sd) eläkepopulismia, joten hänkin on nyt päättänyt löytää uusia äänestäjiä jakovarakilpailun kautta.
Antti on pyytänyt Päivän Byrokraattia välittämään tiedon, että hän haluaisi jatkossa tulla kutsutuksi Jakovara-Kaikkoseksi.
Antti “Jakovara” Kaikkosen logiikan mukaan nimittäin juuri nyt on oikea hetki lapioida rahaa omille eturyhmille. Jakovaran edustamaa aatesuuntaa kuvailtiinkin tällä palstalla jo viikko-pari sitten ns. myötäsykliseksi puoli-keynesiläisyydeksi.
Termi kaivannee hieman selitystä. Siinä missä keynesiläisyydessä ajatellaan, että julkisen sektorin tulisi laskusuhdanteessa elvyttää lisäämällä menoja ja vastaavasti noususuhdanteessa ehkäistä ylikuumenemista menoleikkauksilla, myötäsyklisessä puoli-keynesiläisyydessä menoja lisätään noususuhdanteessa ja oikeaa hetkeä niiden leikkaamiselle ei löydy koskaan.
Puoli-keynesiläisyys on aatteena etäistä sukua ns. Nato-optiolle. Sen mukaan puolustusliittoon ei pidä hakeutua hyvän sään aikana, kun tarvetta ei silloin ole, mutta ei myöskään vaaran uhatessa, koska liittoutuminen voisi tuolloin provosoida.
Päivän Byrokraatti kehottaa Antti “Jakovara” Kaikkosta kurkistamaan kruunun kirstuun. Se ammottaa tyhjyyttään, eikä jaettavaa todellakaan ole, kun edes julkisyhteisöiden rakenteellista alijäämää ei ole saatu korjattua. Joka vuosi tulee ainakin kuusi miljardia euroa uutta syömävelkaa.