19
tammi
2020

PB: Sivistysporvareista, tasavallan presidentin tykkäyksistä ja silakoista

Päivän Byrokraatti on kiinnittänyt huomiota kielenkäyttöön ilmestyneeseen termiin ”sivistysporvari”. Ilmaisu on alkanut esiintyä tyypillisesti lauseessa, jossa poliittisen origon vasemmalle puolelle asemoitunut henkilö kyselee huolestuneeseen sävyyn: ”mihin ovat kadonneet kaikki sivistysporvarit”.

 

On ilmeistä, että kysymykseen kuuluu vastata kokoomuksen tai RKP:n vasemman laidan jäsenen toimesta, ilmoittamalla mukaan joko itsensä tai kaverinsa kuin silakkapihvit lautaselle, kyselemättä tai ymmärtämättä sen paremmin, mitä sivistysporvarilla edes mahdetaan tarkoittaa.

 

Kriittiselle pohdinnalle olisi kuitenkin ehkä tarvetta, sillä termi on epämääräinen kuin kansanrintamahallituksen talouslinja, ja tuota ilmaisun monitulkintaisuutta käytetään tarkoitushakuisesti hyväksi eri puolilla poliittista kenttää. Poliittisten toimijoiden pitäisi ymmärtää antaa hälytyskellojen soida viimeistään silloin, kun kilpailevan puolueen edustaja alkaa lokeroimaan vastustajilleen rooleja ja yrittää ohjata näitä asettumaan niihin.

 

Kyseessä on nimittäin ikivanha vaikuttamisen keino, jonka vasemmisto näyttää hallitsevan oikeistoa taitavammin. Kun joku käyttää sanaa ”sivistysporvari”, hän joko tarkoituksella tai huomaamattaan pyrkii leimamaan oikeistolaisuuden yleisesti sivistyksen vastakohdaksi.

 

Puhekäytäntöntä sivistysporvarin termi luo vaikutelman, että oikeistolaisuus olisi lähtökohtaisesti jotain moraalisesti ja älyllisesti kyseenalaista, jota pitäisi selitellä etuliittein. Tässä tavassa käyttää kieltä oikeistolaisuus näyttäytyy syntinä – ei kuitenkaan täysin anteeksiantamattomana, sillä laupealla tuulella oleva vasemmistolainen voi myöntää hairahtuneelle armahduksen, hyväksymällä tämän aseman sivistysporvarina.

 

Termi siis pyrkii demonisoimaan etuliitteetöntä porvarillisuutta ja oikeistolaisuutta. Näin hyväksyttävä oikeistolaisuus yritetään rajata ahtaaseen sektoriin, johon kuuluminen ikään kuin tulisi ansaita vastapuolen armosta – käytännössä tekemällä ehdoitta myönnytyksiä vasemmistolle ilman odotettavaa vastavuoroisuutta. Tästä syntyy helposti jatkuvien myönnytysten sarja, jossa vastapuoli voi asettaa jatkuvasti uusia vaatimuksia heikolla aatteellisella itsetunnolla varustetulle uhrilleen ja tämä seuraa hänelle asetettua pelkoa pelätessään menettävänsä ”sivistys”-aseman.

 

Tulemalla oma-aloitteisesti vasemmistoa vastaan sivistysporvari tai muu etuliiteoikeistolainen pyrkii ansaitsemaan suojelusta vastapuolen tuomitsevilta puheilta. Moni perustellustikin pelkää tulevansa leimatuksi ”persuilijaksi”, ”maahanmuuttovastaiseksi”, ”natsiksi”, ”äärioikeistolaiseksi” tai jollain muulla vastaavalla leimakirveellä, joita vasemmistolla on varastossa ainakin pariakymmentä eri laatua. Alkaessaan leimata jotakuta, vasemmistolaiset muodostavat yleensä parven, joka pyrkii massan voimalla hiljentämään epämieluisan ajattelijan.

 

Joskus paine syntyy myös julkisen sanan kautta. Viimeaikaiseksi esimerkiksi käy Helsingin Sanomat, joka kävi juuri läpi kaikki twiitit, joista tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tykännyt. Lehti nosti uutiseksi muun muassa presidentin osoittaman mieltymyksen Päivän Byrokraatin ajatuksiin. Artikkelin tarkoituksena oli ehkä trendikkäästi ”maalittaa” presidentti ja kyseenalaistaa sellaiset tykkäykset, joista Helsingin Sanomien toimittaja ei satu pitämään.

 

Päivän Byrokraatin luonnehdinta Tammisunnuntain merkityksestä sai nähtävästi tasavallan presidentin hyväksynnän. Tammisunnuntaita vietetään vuosittain tammikuun viimeisenä sunnuntaina Suomen vapaussodan alkamisen muistoksi. Sama päivä (27.1.) sattuu olemaan myös Mannerheimin kuolinpäivä vuonna 1951.

 

Päivän Byrokraatin twiittiketjussa ollut analyysi tasavallan presidentin uudenvuodenpuheen sisältämästä piikistä myös vihreiden suuntaan osui ilmeisen oikeaan.

 

Vaatii poikkeuksellista mielenlujuutta olla antamatta periksi tällaisessa paineessa. Siksi moni henkisesti pehmeä ”sivistysporvari” alistuu jo etukäteen ja omaksuu julkisesti häneltä vaadittuja ajattelutapoja saadakseen olla rauhassa. Tai poistaa Twitterissä kritisoidut tykkäykset, jotta sivistysporvarius ei asettuisi kyseenalaiseksi.

 

Tilannetta voisi verrata anekaupalla haviteltavaan synninpäästöön tai suojelurahojen maksamiseen kiristäjälle. Strategisesti tällaiseen sortuu yleensä sellainen taho, joka ei usko itseensä riittävästi tai tietää valmiiksi olevansa altavastaaja.

 

Yllä kuvattu taktiikka on vasemmistolta varsinkin termin valinnan osalta erittäin taitavaa tarinan hallintaa. Kukapa nyt haluaisi asettua sivistystä vastaan saati leimautua sivistymättömäksi? Perinteisesti vastapuolelle asemoituneiden ryhmien suosiosta kilpailevat “sivistysporvarit” luovat siis itse kiilan, jota he lyövät oikeistopiirien sisällä. Vuosikymmeniä jatkunut vasemmistohegemoninen painostus yhteiskunnan eri sektoreilla ja instituutioissa, poliittisen itsetunnon puute ja urapoliittinen opportunismi ovat ajaneet keskustaoikeiston poliittisen ajopuun rooliin.

 

Sivistysporvari on siitäkin ovela termi, että se vetoaa nykyisen keskustaoikeiston viimeiseen omaan uniikkiin asiaan, sosioekonomiseen identiteettiin, symboliseen yhteiskunnalliseen statukseen. Sivistykseen liitettävä hillitty olemus, konsensushakuisuus ja monesti muodollinen koulutus ovat sen erityisiä rakennuspalikoita. Nimellistä suurempi poikkeama valmiiksi vasemmistolaisesta yhteiskunnallisesta konsensuksesta voidaan tuomita “sivistyksen” vastaisena, yhteistyökyvyttömänä, hajottavana, populistisena tai jopa alaluokkaisena taipumuksena. Haikailemalla sivistysporvareita vasemmisto houkuttelee porvarillisiksi itsensä mieltävät ryhmät rajoittamaan poliittista liikkumavaraansa omaehtoisesti, tehden itsestään samalla henkisesti tilivelvollisia poliittiselle vastapuolelleen.

 

Tällä on vahvoja yhtymäkohtia Päivän Byrokraatin aiemmin esittelemään Overtonin ikkunaan. Kun ”sivistysporvari” vapaaehtoisesti hyväksyy liikkumavarakseen vasemmiston asettaman sallittujen mielipiteiden laatikon, hän on omasta aloitteestaan luopunut paljosta aatteeseensa kuuluvasta. Eräs tunnettu vasemmistopoliitikko esimerkiksi määritteli sivistysporvarin jokin aika sitten sellaiseksi, joka kannattaa tulojen tasausta verotuksella. Sivistys näyttää siis hänen käyttämässään määritelmässä olevan synonyymi sosialidemokratialle.

 

Yhteiskunnallisesti valveutuneille nuorille ja omaa henkistä identiteettiään hakeville lukiofilosofeille on vielä ymmärrettävää leikkiä erilaisilla suurpiirteisillä ismeillä ja niitä tarkentavilla etuliitteillä. Asiakeskeisten aikuisten, varsinkin politiikassa mukana olevien, pitäisi kuitenkin olla sujut sen kanssa, ettei ihmisten lokerointi varsinkaan vastapuolen käyttämin etuliittein ja latautunein leimasanoin ole useinkaan pätevä tapa jäsennellä maailmaa.

 

Myönnettäköön, ettei sivistykselle ole yhtä yksiselitteistä mittaria, vaikka Päivän Byrokraatin seuraaminen siitä onkin yksi indikaatio. Pikemminkin sivistys nousee kysymyksenä esille yksittäisissä tapauksissa, esimerkiksi yksilön ymmärryksenä ja kykynä käsitellä asioita avarakatseisesti laajaa tietopohjaa ja kestäviä eettisiä arvoja vasten.

 

Vaan millaisia mahtaisivat olla sivistysvasemmistolaiset? Yksi tarkoitus sivistysporvareista puhumisen takana lienee nimittäin ohjata jo alkuunsa huomio pois kriittisestä keskustelusta vasemmiston omasta sisäisestä sivistyksestä tai sen haasteista lukuisissa asiakysymyksissä. Maailmankuulun sosiaalipsykologin Jonathan Haidtin mukaan nykymaailmassa vasemmistolaisten käsitys oikeistolaisista onkin vääristyneempi kuin oikeistolaisten käsitys vasemmistolaisista.

 

Heikki Pursiaisen erityisen rohkean johtopäätöksen mukaan Suomessa vasemmiston ongelmana ovat “tyhmät” äänestäjät, joiden ehdoilla joudutaan harjoittamaan vähemmän järkevää politiikkaa. Hän on tosin tehnyt tämän johtopäätöksen ennen pyrkimistään vasemmistolaisen puolueen kansanedustajaehdokkaaksi, joten on vaikea sanoa, vieläkö hän on itsensä kanssa samaa mieltä.

 

Lienee kuitenkin lupa ajatella, että sivistynyt poliittinen toimija ymmärtäisi tai ainakin hänen tulisi ymmärtää suuren vallan tuovan myös suuren vastuun. Onko vasemmisto sitten toiminut tämän mukaisesti? Ehkäpä ei. Suomalainen vasemmisto näyttää ennemminkin toimineen saavutettujen etujen, kapeampien eturyhmien ja vallattujen instituutioiden varjelijana kansalaisten yleisemmän edun kustannuksella. Ammattiliitot ja muut intressiryhmien etuoikeudet, poliittiset nimitykset ja vuosikausien haluttomuus käsitellä tiedossa ollutta valtion kestävyysvajetta ovat esimerkkejä erottamattomista vasemmistopoliittisista elementeistä. Ne kumpuavat kaikesta muusta kuin sivistykseen yleisesti liitetyistä älyllisistä ja moraalisista hyveistä. Yleisen, yhteisen hyvän hakemisesta ei vasemmistolaisessa politiikassa ole merkkiäkään.

 

Näillä meriiteillä lienee selvää, että vasemmistolla ei ole varaa – saati sitten yksinoikeutta – asettua sivistyksen määrittelijäksi, ellei porvarillisen identiteetin omaava ja huonolla itsetunnolla varustettu poliitikko varta vasten sitä tahdo.

 

Nimittäin millä tahansa mittarilla tarkasteltuna tosiasia on se, että markkinatalouteen, yksilönvapauksiin, mahdollisuuksien tasa-arvoon ja sanan- ja mielipiteenvapauteen, eli klassisen liberalismin arvoihin nojaava oikeisto on läpi länsimaiden historian edustanut todellista sivistystä ja yhteiskuntaa eteenpäin vievää voimaa. Vasemmisto on ollut tämän kehitysvoiman vastakohta, ja missä ikinä vasemmisto on päässyt valtaan, se on onnistunut lähinnä degeneroimaan yhteiskuntaa. Sitä pahemmin, mitä lujempi ote päätöksenteosta vasemmistolla on ollut.

 

Näillä saatesanoilla on aika ehdottaa ”sivistysporvareille” herätystä. Ei ole erityisen älykästä eikä sivistynyttä luovuttaa valtaa poliittisesti värittyneiden taustaorganisaatioiden geneerisille, maailmoja syleileville, mielikuvituksettomille ja kömpelösti maailmalta kopioiduille hyvesignalointikampanjoille, ja hyväksyä niitä sivistyksen merkiksi, vaikka ohjelmien älyllinen sisältö ja relevanssi olisivat ongelmallisen olemattomia. Kuten arvaatte, Päivän Byrokraatti viittaa tässä myös laantumaan päin olevaan silakkahysteriaan.

 

Voisikohan sivistyksen määritelmä kattaa tulevaisuudessa hyvesignaloinnin sijaan älyllisen ja moraalisen selkärangan olla lähtemättä mukaan milloin mihinkin massahysteriaan tai maailman jäsentelyyn epämääräisten tittelien pohjalta?

 

Jos vaikka kaikki muodostaisimme mielipiteemme ihan itse?

 

Saatat tykätä myös

PB: Saksan vihapuhelaki johti sensuuriin juuri niin kuin PB varoitti
PB: Venezuela kieltää vihapuheen, ihmisoikeusjärjestöt syyttävät sensuurista

3 vastausta

  1. ceterum censeo

    ”Sivistysporvari” edustaa samanlaista vasemman laidan kulkijoiden harrastamaa sanapöhöä kuin esimerkiksi ”arvokonservatiivi” tai se vanha ”kansandemokratia”. Lisäämällä sinänsä tutun ja selkeän sanan eteen lisämääreitä, sille havitellaan lisää mahtipontisuutta ja näennäistä tarkkuutta. Tosiasiassa kyse on tarkoituksellisesta käsitteiden edustaa hämärtämisestä. Lukija ja kuulija voi tietysti päättää, tunnistaako hän oireet ja vetää niiden perusteella johtopäätöksensä esittäjästä vai suostuuko vedätettäväksi. Retoriset pelit joissa sanoilla korvataan tai peitetään todellisuutta ja tekoja on kuulunut perinteisesti laitavasemmiston arsenaaliin alkaen Ranskan vallankumouksen ajan jakobiineista, jotka toteuttivat vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoisuutta giljotiinilla.

  2. Payne

    Meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun kun törmäsin hesarin “pressan tykkäykset” artikkeliin, se viimeistään kertoi minkälainen roskalehti siitäkin on tullut, toisaalta kun NY Timeskin suoraan valelehtee niin mitäpäs toivoa enää on.

    Overtonin ikkuna elää todellakin hyvin sen näkee miten “ääri” sanaa Suomessa käytetään, ISIS on nykyään pelkkä ÄÄRIjärjestö ja jotkut sanovat esimerkiksi Persujen, Itävallan entisen hallituspuolueen, Afd, Trumpin yms. olevan ÄÄRIoikeistolaisia eli journalistit assosioivat heivät ISISin kanssa samalle viivalle?
    Tämä on sitä aitoa vaikuttamista ei mikään muutaman venäjä-trollin FB kirjoitus.

    Sivistys-Porvari on uusin tässä, kyllä se on kumma miten “vasemmalta” osataan tuo populistinen riidankylväminen aina himpun verran paremmin.

Kommentoi