24
tammi
2016

PB: Helsingin kaupunki tahtoo tahtoo tahtoo Guggenheimin

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa jälkikäteisesti Berliini, jonka sulki Guggenheim-museonsa pari vuotta sitten ilmeisesti erehdyksessä.

 

Päätös oli Berliiniltä väistämättä virhe, sillä luotettavien arvioiden mukaan Guggenheim-museo kasvattaa kaupungin houkuttelevuutta huikeasti ja lisää kaupungin turismista saamia tuloja jopa kymmenillä miljoonilla. Näin kertoo Helsingin Sanomat, joka siteeraa asiassa tehtyjä tutkimuksia. Helsingin Sanomien julkaiseman arvion mukaan museolla olisi yli puoli miljoonaa kävijää vuodessa ja Guggenheimin houkuttelemista turisteista tulisi kaupunkiin tuloja peräti 36-45 miljoonaa euroa. Tosin tämä koskee vain Helsinkiä, joka on tietysti matkailukaupunkina Berliinin kanssa aivan eri luokkaa.

 

Sillä, että Berliinin Guggenheimin vuotuiset kävijäluvut jäivät jatkuvasti alle 130 000:n, ei ole asiassa juuri merkitystä. Pelkkään toteumaan pohjaavia kävijätilastoja on vaikea pitää yhtä luotettavina kuin asiantuntija-arviota, jonka on sitä paitsi laatinut Guggenheim-säätiö itse. Kenellä voisi ylipäätään olla asiasta tarkempaa näkemystä?

 

Niille, jotka epäilevät kotiin päin vetoa, on kerrottava, että se on juridisesti mahdotonta, sillä Guggenheim-säätiö on tutkinut asiaa puolueettomasti Helsingin kaupungin maksullisesta toimeksiannosta. Helsingin kaupunki on tilittänyt Guggenheim-säätiölle peräti 2,5 miljoonaa euroa sen selvittämisestä, soveltuisiko Helsinki Guggenheim-museon sijoituspaikaksi. Selvityksen mukaan kyllä soveltuisi.

 

Päivän Byrokraatti hankki käyttöönsä pöytäkirjat kyseisen selvityksen hankkimista koskevasta päätöksestä. Pöytäkirjoista ilmenee, että kaupunki ei ole edes harkinnut muita tahoja selvityksen tekijäksi, vaan selvitys on tilattu Guggenheim-säätiöltä ns. suorahankinnalla ilman kilpailutusta. Helsingin kaupungin lakimiehen mukaan kyseessä on ollut hankintalain 8 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitettu tutkimus- ja kehittämispalvelu, joka jäisi lain soveltamisalan ulkopuolelle.

 

Tarkkaan ottaen mainitussa lainkohdassa kuitenkin sanotaan, että myös tutkimus- ja kehittämispalvelut kuuluvat kilpailuttamisvelvollisuuden piiriin, jos niistä saatava hyöty koituu yksinomaan hankintayksikölle sen toiminnassa käytettäväksi ja hankintayksikkö korvaa suoritetun palvelun kokonaan. Näin on Päivän Byrokraatin saamien tietojen mukaan Guggenheimin osalta asian laita, sillä kaupunki on maksanut selvityksen kokonaan ja selvitystä käytetään yksinomaan Helsingin kaupungin päätöksentekoon asiassa.

 

Mikäli Helsingin Sanomat ei olisi niin rakastunut Guggenheim-hankkeeseen, senkin tutkivat journalistit olisivat ehkä voineet ottaa kysyäkseen, miksi kaupunki oikein tilaa soveltuvuusselvityksen siltä ainoalta taholta, joka megalomaanisesti hyötyy museon rakentamispäätöksestä.

 

No, ainakin raportin sisältö on tällöin kaupungin johdon ja Helsingin Sanomien toivoma. Kuten Matkailu- ja Ravintolapalvelut Maran toimitusjohtaja Timo Lappi Helsingin Sanomissa kertoo: ”Helsinkiin pitää saada lisää kiinnostavia tutustumiskohteita. Neljä päivää täällä viipyvälle turistille eivät riitä kirkot ja Sibelius-monumentti, jotain uutta täytyy löytyä.”

 

Isolla rahalla rakennettu Kiasma ei ilmeisesti kelpaa, mutta nou hätä. Meillä on kohta esitellä amerikkalaisen kulttuurin helmet McDonald’s ja Guggenheim. Welcome!

 

 

 

 

 

 

Saatat tykätä myös

PB: Malmin lentokentän hävittäminen on absurdin huono päätös
Testissä Malmin sairaala
PB: Helsinki haluaa kaventaa Lauttasaaren siltaa, jotta kalastajien perkuujätteille tulee tilaa
PB: Helsingin liikennefarssi saa yritykset pakenemaan

5 vastausta

  1. Realisti

    Se on hienoa että päivän byrokraatti ilman mitään substanssiosaamista (kuten useampi kansanedustaja kuten muun muassa Jaana Pelkonen, Elina Lepomäki ja ministeri Anne Berner) osaavat kertoa faktoja pöytään tällä lailla ilman perusteluita tai linkkejä asiaan liittyviin faktoihin. Myös Helsingin ja Berliinin vertailu samanlaisina paikkoina herättää paljon uskottavuutta

    1. dsds

      tunnetusti Helsinki pieksee Berliinin niin kooltaan, kuin turistien määrältään. “hölmökin tietää”.

  2. Samuli

    Minusta siihen varatulle paikalle sopii hyvin näppärän kokoinen kaivos. Kuluttajatkin ovat lähellä, niin logististikin edullinen ratkaisu. Turistit voivat vaikka kylpeä kaivoksen tuottamissa vesialtaissa.

Kommentoi