19
tammi
2016

PB: Verottaja ei ehtinyt palauttaa yritykselle 0,7 miljoonaa euroa puoleentoista vuoteen

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Verohallinto, joka ei muilta kiireiltään ehtinyt maksaa yhtiölle kuuluvia 715 000 euron veronpalautuksia peräti 17 kuukauteen. Päivän Byrokraatti -palkinnon lisäksi Verohallinto on palkittu apulaisoikeusasiamiehen huomautuksella, mutta yrittäjä saanee tyytyä verottajan maksamaan viivästyskorkoon, joka lienee tällä hetkellä n. 0,5 % p.a.

 

Viivästyksen syynä ei luonnollisesti ole ollut se, että virkamies olisi haluton, kyvytön tai laiska, vaan virkamiehen päivä yksinkertaisesti tuppaa täyttymään rutiineista, joiden hoitamiseen julkinen sektori tarjoaa kehnot infrastruktuurit. Useissa verovirastoissa kahvihuoneeseen on niin pitkä matka, että kupista on paras juoda jo palatessa, tai juoma on haaleaa viimeistään työpöydälle ehtiessä. Ja kun matka on pitkä, yleensä kuppi tyhjenee jo kopiohuoneen kohdalla. Silloin ei auta muu kuin palata takaisin kahvioon täyttämään se uudelleen, ja koko päivän kestävä pirullinen kierre on valmis.

 

Eikä matkaa suinkaan voi tehdä suorinta tietä. Reitillä täytyy vältellä osumasta pomon silmiin ja kiertää pisteet, joissa voisi joutua asiakaskontaktiin. Ja samalla pitäisi myös saada selvyys suureen kysymykseen: kuka oikein vei nitojani?

 

Selvääkin selvempää on, että 17 kuukauden ajan työpöydän ja kahvihuoneen väliä ravatessa syyllisyys maksamattomista veronpalautuksista kalvaa kovasti, eikä sitä kurjaa tunnetta korvaa virkamiehelle kukaan.

 

 

 

 

Saatat tykätä myös

PB: Viranomaiset unohtivat tasapuolisuuden somessa
PAB: Euroopan Unionin tuomioistuin antamassa huutia Suomen exit tax -viritelmille
PB: Verottajan ilmiantosivustolla käräytät helposti pulloja keräävän kaverisi
PAB: 12-vuotias Joona keräsi pulloilla itselleen Disneyland-matkan