8
marras
2019

PB: Sananvapaudesta ja kaksoisstandardeista

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa valtakunnansyyttäjänvirasto, joka määräsi käynnistettäväksi jo toisen esitutkinnan ex-sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) raamatunsiteerauksista. Tällä kertaa tutkinnan kohteena on 15 vuotta vanha blogiteksti, joka oli edelleen saatavilla netistä Luther-säätiön sivuille kopioituna. Valtakunnansyyttäjä käveli päätöksellään yli poliisin, joka oli jo päättänyt olla käynnistämättä asiassa esitutkintaa.

 

Edellyttäen, että Päivi Räsäsen asiasta julkaisemat tiedot pitävät paikkansa, asiassa esiselvittelyn toimittanut rikoskomisario oli päätöksessään perustellut varsinaisen esitutkinnan suorittamatta jättämistä sillä, että ”pamfletissa on kysymys ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauden valossa sallittujen moraalisten käsitysten ja arvostusten esittämisestä”.

 

Räsäsen kirjoittaman mukaan poliisi oli myös todennut: ”Mikäli esimerkiksi joidenkin Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, olisi myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena rangaistava.”

 

Näin asia varmastikin myös on. Kirjaston ylläpitämisestä saattaa tulla lähivuosina hyvin mielenkiintoista. Paitsi, että kaikki Raamatut on syytä kerätä pois, kirjastoista lienee tarpeen poistaa myös kaikki muut niteet, joissa voi olla ilmaistuna kiellettyjä mielipiteitä. Kukapa tietää, vaikka tähän asti sananvapauskeskustelussa pelkäksi kielikuvaksi mielletyt kirjaroviot muuttuvatkin vielä ihan totiseksi todeksi.

 

Yksi sananvapausrikosten ongelmista on mahdollisuus kaksoisstandardeihin niiden soveltamisessa. On aina olemassa riski siitä, että tietty poliittinen liike, aate tai uskonto voi joutua lain soveltamisessa silmätikuksi samaan aikaan kun toinen laita saa ilmaista huomattavasti moitittavampia ajatuksia ilman huolta seuraamuksista. Oli tällaiselle kritiikille todellisuudessa perusteita tai ei, moni on joka tapauksessa jo nyt saanut kuvan valikoivasta lainkäytöstä ja sensuurista, jolla pyritään sulkemaan suita vain tietyllä aatesuunnalla. Tällaisen mielikuvan syntyminen ei tee hyvää oikeusvaltiolle eikä demokratialle, ei edes siinä tapauksessa että mielikuva on perusteeton.

 

Asiassa ei olisi haitaksi, jos viranomaistoiminnan läpinäkyvyyttä parannettaisiin, tai jos tarjolla olisi keino auditoida julkista valtaa käyttävien viranomaisten toimintatapoja edes jälkikäteen. Yrityspuolelta ajatuksia herättäväksi esimerkiksi käy Facebook, joka on Yhdysvalloissa ottanut vakavasti konservatiivien syytökset heihin kohdistuneista sensuuritapauksista ja ylläpidon mahdollisista poliittisista vinoumista. Facebook on perustanut ns. oversight boardin, jonka tarkoituksena on osallistaa erilaisten ajattelutapojen edustajia arvioimaan poliittisesti arkaluontoisia tulkintoja ja yhtiön menettelytapoja. Puuttumista edellyttäviä havaintoja on myös löytynyt.

 

Myös Suomessa näyttää löytyvän kritiikille ainakin joitain objektiivisesti todennettavia perusteita. Esimerkiksi rikosoikeudellista vanhentumissääntöä näytetään tulkittavan Räsäsen kohdalla aivan eri tavalla kuin vain muutama kuukausi aiemmin Hussein Al-taeen (sd) tapauksessa.

 

Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella keskusrikospoliisi päätti Al-taeen osalta, että koska tämän mm. antisemitismiä sisältäneet kirjoitukset olivat yli viisi vuotta vanhoja, ne olivat jo rikoslaillisesti vanhentuneita, eikä esitutkintaa niiden johdosta siksi aloitettaisi. Näin siitä huolimatta, että kyseiset kirjoitukset olivat esillä vieläpä Al-taeen omissa somekanavissa aina viime aikoihin asti.

 

Räsäsen kohtelu on ankarampaa. Vaikka tutkinnan kohteena oleva kirjoitus on kirjoitettu 15 vuotta sitten, eikä tekstiä enää löydy edes hänen omasta blogistaan, valtakunnansyyttäjä katsoo, että syyteoikeuden vanhentumisaika ei ole alkanut vielä edes kulua, koska tekstin kopio on kuitenkin edelleen löydettävissä kolmannen tahon, eli Luther-säätiön ylläpitämältä sivustolta.

 

Lainsäädännöllisesti syyteoikeuden vanhentumismekanismi ns. jatkuvissa rikoksissa perustuu rikoslain 8 luvun 2 §:n 2 momentin sisältämään säännökseen: ”Jos rikolliseen tekoon sisältyy lainvastaisen asiaintilan ylläpitäminen, syyteoikeuden vanhentumisaika alkaa vasta sellaisen tilan päättymisestä.”

 

Kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistö sisältää kaksi erillistä ja itsenäistä tekotapaa: ”joka asettaa yleisön saataville” tai ”pitää yleisön saatavilla”. Lain esitöissä (HE 317/2010 vp s. 40) on jälkimmäisestä ilmaisusta todettu nimenomaisesti, että sen tarkoituksena on määritellä rikos jatkuvaluonteiseksi. Näin kuitenkin voinee olla vain sen tekijän osalta, jonka toimesta teksti pidetään yleisön saatavilla. Sen sijaan tunnusmerkin ensimmäisellä tekotavalla tekohetki on se ajankohta, jolloin kirjoittaja julkaisee tekstinsä esimerkiksi Facebookissa tai blogissa.

 

Syyteoikeuden vanhentumisajan tulisi kirjoittajan osalta alkaa juosta viimeistään siitä hetkestä, kun hän itse lopettaa tekstin pitämisen yleisön saatavilla. Se, että joku kolmas on mahdollisesti tehnyt tekstistä kopion ja pitää sitä itsenäisesti saatavilla, saattaa täyttää tuon kolmannen osalta itsenäisesti kiihotusrikoksen tunnusmerkistön ja teko saattaa hänen osaltaan edelleen jatkua, mutta kirjoittajan rikosoikeudelliseen vastuuseen ei kolmannen menettelyllä pitäisi olla vaikutusta.

 

Kun Räsänen itse ei ilmeisesti ole enää hyvään aikaan pitänyt itse tekstiä saatavilla (emme tiedä, mikä hänen osuutensa on ollut Luther-säätiön toimissa), on syytä arvioida, että valtakunnansyyttäjä on mahdollisesti määrännyt tutkittavaksi asian, joka on ainakin Räsäsen osalta jo vanhentunut – siinäkin tapauksessa, että raamatunsiteerauksessa ylipäätään edes olisi jotain rikosoikeudellisesti moitittavaa. Todennäköisesti ei ole.

 

Näyttääkin siltä, että Räsäsen ja Al-taeen osalta arviointi näyttää menneen väärin päin. Räsäsen teko olisi pitänyt arvioida joka tapauksessa vanhentuneeksi, ja Al-taeen osalta esitutkinnan taas olisi vanhentumiskysymyksen puolesta pitänyt olla mahdollinen. Koska Al-taeen tekstit ovat olleet hänen omilla somekanavillaan jaossa vielä ainakin vuonna 2019, niitä koskevan syyteoikeuden vanhentumisaika on voinut alkaa juosta vasta aivan hiljattain.

 

Asian arvioinnissa saattaa olla merkitystä myös perustuslakiin kirjatulla taannehtivan rikoslain kiellolla. (”Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi.”) Lehtitietojen mukaan Räsänen on kirjoittanut mm. homoliittoihin uskonnollisesti kantaa ottavan tekstinsä vuonna 2004, ja häntä tutkitaan sen johdosta mahdollisesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Nyt on kuitenkin niin, että seksuaalista suuntautumista koskeva motiivi kyseiseen pykälään lisättiin vasta vuonna 2011 – eli seitsemän vuotta tekstin kirjoittamisen jälkeen.

 

Nyt kun sananvapauden ala tuntuu koko ajan kapenevan, kannattaa miettiä tarkasti, mitä kirjoittaa nettiin tänään. Sillä jos tahti jatkuu samanlaisena, tästä 15 vuoden kuluttua vuonna 2034 saattaa olla rikollista ilmaista useita vielä tänään tavanomaisena pitämiämme mielipiteitä, ja kuka tietää vaikka poliisi kolkuttaisi ovellesi juuri tämän kirjoituksen alle kirjoittamasi kommentin johdosta.

 

Tätä sallitun ja ei-sallitun mielipiteen rajan liikkumista kutsutaan Overtonin ikkunan liikkeeksi, ja Päivän Byrokraatti on kirjoittanut ilmiöstä aiemminkin. Kyseessä on itseään ruokkiva ilmiö, sillä kun sananvapauden rajoja tutkitaan rikosoikeudellisestikin yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevien yleisten moraalikäsitysten kautta, sallitun raja saattaa ilman lainmuutostakin kutistua pelkästään siksi, että yleisesti hyväksyttävänä pidetyn ilmaisun raja muuttuu.

 

Sana ”neekeri” on hyvä esimerkki tällaisesta muutoksesta. Hiljalleen yhä paheksutummaksi muuttunut sana on muutaman vuoden sisään kadonnut ainakin Pekka ja Pätkä -uusinnoista, Peppi Pitkätossun uusista painoksista, Brunbergin suukoista, Mikko Alatalon lauluista ja nähtävästi myös vitsikirjoista – sikäli kuin niitä kukaan uskaltaa enää muutoinkaan julkaista. Voi olla, että pelkkä ihmisen nimittely kyseisellä sanalla riittäisi täyttämään esimerkiksi kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Ei niin olisi missään nimessä voinut käydä vielä pari vuosikymmentä sitten, vaikka lain sisältö on sama.

 

Valitettavaa kyllä, vaikeasti ennustettavien rangaistusten pelko vaikuttaa yleiseen keskusteluilmapiiriin ja ohjaa itsesensuuriin. Kun tietyt tahot vielä tietoisesti pyrkivät hämärtämään kielletyn ja sallitun rajaa tarkoituksellisesti epämääräisellä ”vihapuheen” käsitteellä, ja poliisikin ilmoittaa tehtäväkseen vihapuheen ehkäisemisen (kykenemättä tai haluamatta tehdä eroa laittoman ja laillisen ilmaisun välillä), ihmiset rangaistuksen pelossa suitsevat puhettaan pitkälle harmaan alueen turvalliselle puolelle. Tällöin ihmiset eivät uskalla tai voi käyttää sananvapauttaan edes siinä laajuudessa kuin laki todellisuudessa sallisi.

 

Tästä konkreettinen esimerkki löytyy muun muassa Saksasta, jossa laki asettaa sosiaalisen median yhtiöille ankaran, enimmillään jopa 50 miljoonan euron suuruisen sakon, joka lankeaa maksettavaksi, mikäli yhtiö laiminlyö poistaa mahdollisesti lainvastaisen sisällön määräajassa. Sakon uhka johtaa siihen, että yhtiöt pelaavat varman päälle, eivätkä voi sallia edes harmaalle vyöhykkeelle asettuvien mielipiteiden ilmaisua. Hiljattain tosin Saksan korkein oikeus puuttui ainakin yhteen tällaiseen sensuuripäätökseen, ja kumosi perusteettomana sosiaalisen median yhtiön päätöksen poistaa tietty käyttäjän julkaisema kirjoitus.

 

Itsesensuuri sisältää myös pirullisen takaisinkytkennän. Ihmisten ilmaisun vetäytyessä harmaalta vyöhykkeeltä turvalliseksi koettuihin mielipiteisiin, yleisesti hyväksyttäväksi koettujen mielipiteiden ala vastaavasti kutistuu ja sitä myötä rangaistavan ilmaisun ala saattaa laajeta. Tällöin harmaa vyöhyke jatkaa valumistaan jälleen lähemmäksi sen hetken tavanomaista kielenkäyttöä ja pakottaa kaventamaan ilmaisua entisestään.

 

Tämä painajaismainen kierre ei ole pelkkää scifi-fantasiaa tai pelottelua 1984-uhkakuvilla, vaan parast’aikaa käynnissä oleva ilmiö, josta havaintoja voi tehdä yksinkertaisella tavalla – esimerkiksi vertailemalla 90-luvun tv-viihdettä tämän päivän mittatikkuihin.

 

Entä sitten kysymys siitä, tulisiko uskonnon nauttia laajempaa sananvapauden suojaa kuin yhteiskunnan muu keskustelu? No, nykyinen lainsäädäntö perustuslakia myöten antaa uskonnonvapaudelle erityistä merkitystä, mutta ideaalitilanteessa sille ei tulisi olla tarvetta. Länsimaissa sananvapauden ja muiden vapauksien kuvittelisi menevän sekulaarissa hengessä uskontojen edelle, eikä mieleen tule montakaan hyvää syytä sille, miksi mielikuvitusolennoista kertovat tarinat pitäisi asettaa erityisasemaan.

 

Uskonnollisia kantoja koskevan erivapauden sijasta sananvapauden tulisi yleisesti ottaen olla niin laaja, että muiden mielestä vastenmielistenkin moraalikäsitysten ilmaiseminen olisi sallittua. Vaikka joku ei pitäisi homoista, hinduista, porvareista, hipeistä tai keltaisten autojen omistajista, ja haluaa lausua tuon mielipiteensä ääneen, niin se ei lopulta ole kovinkaan vaarallista. Sivistynyt yhteiskunta kestää kyllä juntimmankin asenteen ilmaisun ja reagoi siihen asianmukaisesti sosiaalisella paheksunnalla. Rikosoikeudellista kysymystä ei typerästä mielipiteestä ole tarvetta tehdä.

 

Poikkeuksena kuitenkin se, että esimerkiksi fyysiseen vahingoittamiseen tai muuhun rikokseen yllyttämisen ei tulisi olla sallittua sen kummemmin uskonnon kuin minkään muunkaan syyn varjolla.

 

Juuri tämä onkin kansanryhmää vastaan kiihottamisen ns. törkeän tekomuodon, eli rikoslain 11 luvun 10a §:n sisältö:

 

”Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan kehotetaan tai houkutellaan

1) joukkotuhontaan tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan, törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen, törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon tai

2) muuhun kuin 1 kohdassa tarkoitettuun vakavaan väkivaltaan siten, että teolla selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta

ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.”

 

Kaiken RL 11:10a §:n tunnusmerkistöön kirjatun Päivän Byrokraatti säilyttäisi myös jatkossa rangaistavana. Sattumalta ajatus on linjassa Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten kanssa, sillä samassa laajuudessa rangaistavuutta edellyttää esimerkiksi kansallista regulaatiotamme ohjannut kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, jonka 20 artiklan 2 kohdan mukaan ”kaikki kansallisen, rotu- tai uskonnollisen vihan puoltaminen, joka merkitsee yllytystä syrjintään, vihollisuuksiin tai väkivaltaan, on kiellettävä lailla”.

 

Mainittu yleissopimus ei sivumennen todeten edellytä sellaisen ilmaisun kriminalisoimista, jossa ei yllytetä konkreettisiin toimenpiteisiin, vaan jossa vain muutoin puhutaan rumasti jostain ihmisryhmästä. Tällaiset kommentit kuuluvat monissa sivistyneissä länsimaissa sananvapauden piiriin.

 

Monimutkaisten käänteiden myötä Suomessa kävi kuitenkin toisin, ja lakiin päätyi laajempi rajoitus sananvapauteen, joka muodostaa nyt rikoslain 11 luvun 10 §:n tunnusmerkistön, eli ns. perusmuotoisen kiihottamisen kansanryhmää vastaan. Kyseessä on sama tunnusmerkistö, jonka osalta valtakunnansyyttäjä määräsi käynnistettäväksi esitutkinnan Räsäsen osalta, ja jonka perusteella muun muassa oppositiojohtaja Jussi Halla-aho (PS) sai korkeimmassa oikeudessa hyvin kiistanalaisen tuomionsa.

 

Päivän Byrokraatti kopioi kyseisen pykälän kokonaisuudessaan tähän alle. Huomatkaa, kuinka RL 11:10 §:n mukainen tunnusmerkistö täyttyy, vaikka tekijä ei kehottaisi minkäänlaiseen aktiiviseen tekoon ihmisryhmää kohtaan, vaan pelkkä panettelu riittää:

 

”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

 

Tämän pykälän Päivän Byrokraatti ehdottaa kumottavaksi, lukuun ottamatta tunnusmerkistön uhkausta koskevaa osaa, jonka pitäisimme edelleen rangaistavana ja siirtäisimme osaksi RL 11:10a §:n mukaista tunnusmerkistöä.

 

Siinäkin tapauksessa, että laki jatkaisi voimassaoloaan nykyisessä muodossaan, sen soveltamiskäytäntöä tulisi oikaista. On syytä huomata, että lainsäädäntötyötä ohjannut kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus koskee tasapuolisesti kaikkia ihmisryhmiä, eikä sen edellä viitattu 20 artikla rajaa suoja-alansa ulkopuolelle enemmistöasemassa olevia väestöryhmiä tai edes keski-ikäisiä heteroseksuaaleja setämiehiä.

 

Meillä oikeuskäytäntöä tai ainakin poliisin toimintaa on ohjannut hallituksen esitykseen (317/2010 vp s. 42) kirjattu lausuma, jonka mukaan ”[s]äännös antaa suojaa ennen kaikkea sellaisille vähemmistöryhmille, jotka yleensä ovat yhteiskunnassa sosiaalisesti heikommassa asemassa ja sen vuoksi erityisen suojan tarpeessa”. Vaikka virke sisältää ilmaisun ”ennen kaikkea”, kohtaa sovelletaan kuin sen sijasta olisi käytetty sanaa ”ainoastaan”. Kiihotusrikokset, jotka kohdistuvat valtaväestöön, eivät pääse edes tutkintaan asti, koska poliisi on tulkinnut säädöksen olevan yksinomaan vähemmistön suojaksi. Näin ei länsimaisen mallin ja yleissopimuksen mukaan kuuluisi olla, vaan kaikkien ihmisryhmien tulisi saada lain suojaa yhdenvertaisesti.

 

Nyt näin ei ole. Kun Helsingin Sanomat julkaisi koko sivun laajuisen otsikon ”valkoisella heteromiehellä ei ole oikeutta olemassaoloon”, oikeuskoneisto ei värähtänytkään.

 

Kun valtaväestöön kohdistuvat kiihotustapaukset eivät etene edes esitutkintaan, tuomioistuimet eivät tietenkään pääse ottamaan asiaan kantaa ja tutkimaan, ulottuisiko lainsäädöksen suoja kuitenkin myös muuhun väestöön kuin vähemmistöihin.

 

Jossain määrin epäjohdonmukaista ja epäyhdenmukaista on myös oikeuskoneiston suhtautuminen eri uskontoihin. Muun muassa Räsäsen tapauksen myötä näyttää olevan niin, että kristittyjen pyhän kirjan siteeraaminen voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin, mutta toisin on erään toisen uskonnon laita,  vaikka sen nimissä esitetään vielä paljon jyrkempiä näkemyksiä vähemmistöjen ja vääräuskoisten kohtelusta.

 

Googlaamalla löytää esimerkkejä julkisessa keskustelussa esitetyistä puheenvuoroista, joissa on muun muassa esitetty hyvin äärimmäisiä rangaistuksia sisältävän uskonnollisen lain käyttöönottoa, ja esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen epäinhimillistä kohtelua, mutta yllättävää kyllä – värikkyydestään huolimatta nämä puheenvuorot eivät näytä ylittävän edes tutkintakynnystä. Paradoksaalisesti seuraamuksia voi kuitenkin aiheuttaa kyseisen uskonnon kritisointi. Niinpä moni ei uskalla edes nimetä kyseistä uskontoa, vaan puhuu asiasta mieluummin kiertoilmaisuin.

 

Uskontoihin liittyy myös kolmas maininnan arvoinen sananvapautta rajoittava rikoslain kohta; 17 luvun 10 § eli uskonrauhan rikkominen. Päivän Byrokraatti on useaan otteeseen ehdottanut kyseisen lainkohdan kumoamista tai ainakin palauttamista aiemman lain tapaan jumalanpilkaksi – kuitenkin siten, että kyseessä olisi jatkossa asianomistajarikos, jossa poliisi voi ottaa asian tutkittavakseen vain siinä tapauksessa, että asianomistaja (ao. jumala) vaatii epäillylle rangaistusta.

 

Uskonrauhan rikkomista koskevan pykälän kumoamista on tyypillisesti vastustettu vetoamalla esimerkiksi Yhdysvalloissa usein sattuneisiin ikäviin tapauksiin, joissa on eri syistä häiriköity esimerkiksi hautajaisia tai muita uskonnollisia menoja. Tämä on kieltämättä hyväksyttävä peruste. Mutta huomataanpa, että kyseisessä pykälässä on eroteltu rikokselle kaksi erilaista tekotapaa:

 

“Joka

1) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai

2) meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta,

on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”

 

Selkeintä lienee poistaa laista ensimmäisen kohdan mukainen tekotapa. Sen jälkeen lentävää spagettihirviötä saisi ilman rangaistuksen uhkaa kutsua typeräksi mielikuvitusolennoksi ja siivilä päässään kulkevia pastafareja hyväuskoisiksi hölmöiksi, mutta pastafarien kulkue saisi silti olla rauhassa, kun se vaeltaisi kohti merirosvosatamaa haudatakseen pyhin menoin toissalauantaisen nuudelisalaatin.

 

Jos koko tästä sopasta on löydettävissä mitään hyvää, niin ainakin se, että epäoikeudenmukaiseksi koetun valtakunnansyyttäjän ratkaisun myötä sananvapauden tila on alkanut kiinnostaa yhä useampia, ja tässäkin kirjoituksessa mainittujen rangaistuspykälien mielekkyys on vihdoin laajalti kyseenalaistettu.

 

Hyvä niin. Sivistysyhteiskunnassa kehityksen tulisi kulkea kohti laajenevaa, eikä ainakaan alati supistuvaa sananvapautta.

 

 

Saatat tykätä myös

PAB: “Vapaa ajattelu elää synkkää aikaa”
PAB: “Twitteristä on tullut New York Timesin päätoimittaja”
PB: Käsitteiden sota ja vankileirien saaristo
PB: Sdp:n kautta saaduista työpaikoista maksetaan puolueelle ”vapaaehtoista” puolueveroa

9 vastausta

  1. J. Jörgensen

    “vain siinä tapauksessa, että asianomistaja (ao. jumala) vaatii epäillylle rangaistusta.” Paha, paha – vaikka eihän se nyt juuri kummonen jumala ole, joka tarvitsee maallisen poliisin avukseen! Joo no, vakavammin, milloinkahan näiden satukirjojen hahmot saavat jäädä rauhaan kirjojensa kansien väliin. Mitä Toiviaiseen tulee, niin päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää akkamainen takertuminen lillukanvarsiin ja kyvyttömyys hahmottaa isompaa kuvaa; molemmat ominaisuuksia, joita ei toivoisi valtakunnansyyttäjän tasoiselta vaikuttajalta.

  2. sanan vapaus

    Kaikki Kokoomuksen äänestäjät tullaan tuomitsemaan jälkikäteen poliisivaltion luomisien avustamisesta.

    Kokoomus oli myös avaamassa maan rajoja pedofiileille ja terroristeille. Kokoomuksen äänestäjät ovat myös avustaneet ulkomaalaisia rikollisia ja pedofiilejä.

    Kokoomus näyttää esimerkkiä siitä miten sääntöjä tullaan soveltamaan Kokoomuksen äänestäjiin tulevaisuudessa. Kokoomus ei ole Suomen puolue vaan muslimiterroristien.

  3. pilkkuviila

    Hyvä kirjoitus, johon voisi vielä lisätä vähän pohdiskelua tahallisuudesta tai tuottamuksellisuudesta. Kiihotus kansanryhmää vastaan on tuomittavaa vain tahallisena, joten mikä olisi tahallista saatavilla pitämistä ja mikä ei?

    Minusta pelkkä passiivinen saatavilla oleminen ei olisi ainakaan tahallista saatavilla pitämistä vaan pitäisi edellyttää jotain nimenomaisia, kirjoitukseen kohdistuvia toimia.

  4. Tässä artikkelissa puhutaan kiihottamislain kohdalla ”konkreettisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä”; että raja menee siinä. Se on laveasti ilmaistu ja jättää tilaa sille, että uskonnollinen yhteisö voi joutua käräjille siitä, että se soveltaa yksilöön omaa yhteisölakiaan jonkin kiihottamislaissa mainitun seikan perusteella, eväten jäsenyyden tai erottamalla. Siten myös sellainen mielipiteenilmaus yhteisön jäseneltä, joka vaatii koodeksiaan laiminlyövää yhteisöä toimimaan koodeksinsa mukaisesti ja soveltamaan mainitunlaiseen yksilöön Konkreettisia toimenpiteitä, Kuten yhteisöstä erottaminen, tukee kriminalisoitavaksi.

  5. Kumiankka

    Loistava kirjoitus. Nykyajan kasvava tarve historian ja mielipiteiden sensurointiin on lyhyt tie helvettiin.

  6. Renald Rogan

    Eikös muuten köyhemmän ja syrjääntyneen ihmisen voida tulkita olevan “sosiaalisesti heikommassa asemassa”, joten jos vapaasti tulkitsen niin nämä “incel” läpät ja muut näihin tyyppeihin kohdistuvat feministien vihakirjoitukset ovat “kiihottamista kansanryhmää” vastaan?
    Siis tätä ei kukaan syyttäjä tai poliisi ikinä lähde ajamaan mutta jos nyt tulkitsen maallikkona lakia niin eikö se näin ole?

    Faktahan on se, että jokainen meistä voi blokata, piilottaa tai vaikka kävellä pois tietokoneelta jos puhe on liian “tuhmaa”,
    aidosti vapaassa yhteiskunnassa puheen pitää olla lähes täysin vapaata, vihapuhe on keksitty termi ja sitä voidaan soveltaa kaikkeen.

Kommentoi