27
elo
2021

PB kirja-arvostelu: A Vietcong Memoir

Sanotaan, että voittajat kirjoittavat historian. Siitä on kuitenkin poikkeus, Vietnamin sota. Lähes kaikki kirjat ovat länsimaissa kirjoitettuja, joten kiinnostuimme, millaista oli Viet Congin rivisotilaan arki päivästä päivään. Miten he kestivät kaikki ne vastoinkäymiset vuodesta toiseen? Lähimmäksi tätä pääsee Truong Nhu Tangin kirjoittama kirja A Vietcong Memoir. Tang oli Viet Congin perustajia ja sen oikeusministeri. Kirja on sekä hänen elämänkertansa, että Vietnamin sodan historiikki vietnamilaisten silmin.

 

Tang syntyi vuonna 1923 rikkaaseen perheeseen. Toisen maailmansodan jälkeen hän pääsi opiskelemaan yliopistoon Pariisiin, jossa hän koki nationalistisen herätyksen ja lähti mukaan kampanjoimaan Vietnamin itsenäisyyden puolesta. Opiskelijana ollessaan hän tapasi vierailulla olleen Ho Chi Minhin, joka teki niin syvän vaikutuksen, että Tang päätti keskittyä opiskelemaan poliittista historiaa. On helppo havaita, miten kaukonäköinen setä Ho oli kylväessään opiskelijoihin siemenen, joka 30 vuotta myöhemmin huipentui Vietnamin itsenäisyyteen.

 

Tang ei ollut kommunisti, eikä merkittävissä määrin sosialistikaan. Hän oli isänmaallinen vietnamilainen, jonka ainut toive oli saada Vietnam itsenäiseksi ja joka vastusti samanlaisia väärinkäytöksiä maassaan kuin kuka tahansa voisi vastustaa. Tähän tavoitteeseen pyrkiessä hän joutuu kuitenkin osaksi monimutkaista poliittista peliä, jossa jälkikäteenkin on vaikea sanoa, mikä olisi ollut oikea tapa toimia.

 

Palatessaan Ranskan kukistumisen jälkeen Vietnamiin maa oli kahtia jakautunut 17 leveyspiirin kohdalta. Pohjoinen oli itsenäinen kommunistimaa, etelä puolestaan diktatuuri, jota lähinnä Yhdysvallat piti pystyssä. Yhdysvaltojen miehitys, mielipuolinen diktatuuri ja tunne, että maa on vain nappula Yhdysvaltain suuressa valtapelissä, saa Etelä-Vietnamin väestön vastarintaan. Tämä vastarinta kanavoituu vastarintaliikkeen, Viet Congin perustamiseen.

 

Etelä-Vietnamilaisten tilanne ei todellakaan ollut helppo. Kommunisteja he eivät halunneet olla, mutta joutuivat liittoutumaan heidän kanssaan. He ajoivat samoja arvoja kuin amerikkalaiset, mutta joutuivat sotimaan heitä vastaan, koska nämä olivat miehittäjiä. Heidän oma hallituksensa oli diktatuuri, jonka he halusivat syrjäyttää. Tarjolla oli vain huonoja vaihtoehtoja, joista piti yrittää valita paras.

 

On mielenkiintoista havaita, että Viet Cong ei pyrkinyt koko maan yhtenäistämiseen, vaan etelän vapauttamiseen. Tarkoitus olisi ollut, että pohjoisessa on kommunismi ja etelässä länsimainen vapaa valtio, jotka ehkä voitaisiin joskus neuvotteluilla yhdistää. Viet Congissa oli mukana myös kommunisteja, koska tavoite oli muodostaa mahdollisimman laaja yhteistyökykyinen rintama, mutta lähinnä johto oli länsimaissa koulutetuilla intellektuelleilla. Tätä yhdysvaltalaisten oli vaikea ymmärtää. Miten kukaan, joka ei ole kommunisti, haluaisi taistella heitä vastaan?

 

Viet Congin strategiana oli yhdistää kolme asiaa: taisteleminen, diplomatia ja kansan mielipiteen voittaminen. Taistelu ei ollut itse tarkoitus, sillä Yhdysvaltoja ei uskottu voivan voittaa aseilla, vaan sitä käytettiin keinona kahden muun, todellisen tavoitteen edistämisessä. Tangin kuvauksen perusteella on vaikea kuvitella, miten Yhdysvallat olisi voinut voittaa. Tangin mukaan vain järjestämällä vapaat vaalit, mutta silloinkin he luultavasti olisivat joutuneet vetäytymään.

 

Tang on sodan aikana Saigonissa päivisin merkittävänä tehtaanjohtajana ja öisin Viet Congin johtajana. Eräänä päivänä salainen poliisi saa hänet kuitenkin kiinni ja paiskaa vuodeksi vankilaan, josta hän vapautuu vankien vaihdossa. Sen jälkeen hän joutuu elämään vielä vuosia viidakossa, vaihtaen jatkuvasti paikkaa jatkuvassa B-52 pommittajien pelossa.

 

Lopulta Etelä-Vietnamin vapaus koittaa vuonna 1975. Ei kestä kuukauttakaan, kun yli puolet elämästään sotinut, nyt 52-vuotias Tang alkaa huomata, millaista uusi arki tulee olemaan. Viet Congin johtajat syrjäytetään ja Pohjois-Vietnamin johtajat tulevat tilalle. Vuosikymmeniä viidakossa taistelleita, koko elämänsä uhranneita sissejä joutuu 30 päivän uudelleenkoulutusleireille, joista he eivät kirjan julkaisuun mennessä ole vapautuneet. Diktatuuri jatkuu kuten ennenkin, valtaa pitävät vain ovat vaihtuneet. Ho Chi Minhin 1950 lupaama kaunis unelma osoittautuukin painajaiseksi, eikä Tangilla ole enää keinoa taistella sitä vastaan. Niinpä hän 1978 hylkää maansa ja lähtee venepakolaiseksi, eläen loppuelämänsä Pariisissa.

 

Truong Nhu Tangin kirja on mainio lähde Vietnamin sodasta ja auttaa ymmärtämään tekijöitä, joita länsimaissa ei usein ymmärretä. Se on myös surullinen tarina siitä, miten helppoa ihmisiä on manipuloida valheellisilla unelmilla kohti muiden poliittisia päämääriä.

 

Tätä kirjoittaessa Taleban on juuri voittanut Afganistanissa ja mediassa ihmetellään, miten voitto oli niin nopea ja yllättävä, vaikka hallituksen joukkojen vahvuus oli niin merkittävä ja paperilla heidät oli hyvin koulutettu. Tangin kirjaa lukiessa näkee paljon yhtäläisyyksiä Vietnamiin eikä voi välttyä ajatukselta, että kansan sydämet ja mielet olivat enemmän Talebanin puolella ja ratkaisivat lopputuloksen.

 

4,5/5

Saatat tykätä myös

PB: Jonnet eivät muista, mitä sosialismi saa aikaan
PB: Venezuela kieltää vihapuheen, ihmisoikeusjärjestöt syyttävät sensuurista
Onko vasemmistolaisuus automaattisesti pahasta?
PB: Venezuela kieltää leipäjonot sosialismin vastaisina mielenilmauksina

1 vastaus

  1. Aapo Wilen

    Ngo Dinh Diemin murha osoittaa, että yhdysvalloilla ei ollut kykyä hallita diktaattorin toimintaa. Robert F. Kennedy totesi kuinka vaikeaa Diemin kanssa yhteistyö oli. Ei kulunut aikaakaan kun hänen veljensä ja yhdysvaltojen silloinen presidentti John F. Kennedy hyväksyi Diemin vangitsemisen, ja myös todennäköisesti Diemin murhan. Tämä osoittaa, että etelässä oli sekasorto, eivätkä yhdysvaltalaiset olleet hallinnassa. Etelä ajautui yhä syvempään sekasortoon ja maaseudun kapinallisuus lisääntyi.

    Pohjois Vietnam perusti NLF:n 1960, jotta kapinallisuus vakiintuisi. Suurin osa Viet Kongin ydinjäsenistä oli entisestä Viet Minhistä joiden täytyi vetäytyä pohjoiseen Geneven konfressin jälkeen. Hanoi tarjosi heille suoraa aseellista koulutusta ja lähetti suuren osan takaisin etelään, Ho Chi Minh poluille, 60-luvun alussa. Eli on ilmiselvää, että Viet Kong oli Hanoin hallinnassa jo perustamisesta lähtien. Etelä-Vietnamin oli myös kieltämättä vaikeaa järjestää vapaat vaalit kun maaseudulla tilanne oli luistunut käsistä, ja ihmisiä uhkailtiin kuolemalla mikäli he äänestäisivät Etelä-Vietnamin puolesta.

    On ehkä hieman vääristävää puhua etelä-vietnamilaisista noin yleisellä tasolla. Ainoastaan hyvin pieni osa etelä-vietnamilaisista kapinoi hallitusta vastaan aktiivisesti. Suurin osa suhtautui skeptisesti omaan hallintoon, mutta näkivät sen parempana vaihtoehtona. Kumpaan valtiomuotoon virtasi enemmän siviilejä Geneven konfressin jaon jälkeen? Ja miten muuten selittäisit lähes miljoonan ihmisen pakolaisuuden etelästä “vapaussodan” päätyttyä?

    Yhdysvaltalaiset ymmärsivät hyvinkin Ho Chi Minhin halun irtautua Ranskasta ja perustaa itsenäinen Vietnam. Olivathan Yhdysvallat itsekkin entinen siirtomaa. Yhdysvallat pelasivat kuitenkin isompaa peliä. Kommunistisen Kiinan nousu 1949, Geneven konfressi ja kylmänsodan alku sinetöivät Yhdysvaltojen suhteet Pohjois-Vietnamiin.

Kommentoi